Kumppanuudella taantumaa vastaan
Kotkan kaupunki ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymä käynnistivät keväällä 2009 yhteishankkeen ”Kumppanuudella taantumaa vastaan”. Tämän Kumppanuushankkeen tarkoituksena on olemassa olevin yhteisin resurssein lieventää laman aiheuttamia henkisiä ja taloudellisia kärsimyksiä. Aloitteen yhteistyöhankkeeseen teki Kotka-Kymin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto tammikuussa 2009.
Hankkeeseen liittyy seuraavat kolme osaprojektia.
- Kumppanuushankkeessa työskentelee syksystä 2009 lähtien seurakuntayhtymän palkkaama määräaikainen työpaikkadiakoni, jonka tehtävänä on henkisen tuen antaminen irtisanomisuhan alla eläville, työttömille ja lomautetuille. Hän toimii yhteistyössä ammattijärjestöjen ja työnantajien kanssa.
- Toisena osaprojektina hankkeeseen liittyy Kotkan diakoniarahaston pienluototus. Seurakuntayhtymä on sijoittanut 50 000 euroa ja kaupunki 100 000 euroa rahastoon, josta myönnetään pienluottoja ja takauksia laman takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille yksityisille kotkalaisille. Rahastoa hallinnoi johtokunta, johon kuuluu sekä kaupungin että seurakuntien edustajia.
- Kolmantena osaprojektina on kaupungin kanssa yhteinen Apaja-hanke, jonka tavoitteena on edistää pitkäaikaistyöttömien, vaikeasti työllistyvien, vajaakuntoisten ja maahanmuuttajien työllistymistä.
Raha-asiat.fi »
Lisätietoa Kumppanuus-hankkeesta ja osallistumismahdollisuuksista: Kotka-Kymin seurakuntayhtymän keskusrekisterin ja yhteisten työalojen johtaja Matti Kontkanen p. 044 752 9541.
Takaisin ylös