Henggari on Kotka-Kymin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyötä, jota tehdään 16-29 –vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Työtä tehdään projektina (projektin oikea nimi on Kotkan nuorten syrjäytymisen ehkäisy), jonka rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahastosta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kautta.
Tällä hetkellä 16-29 –vuotiaille kotkalaisille nuorille tarjotaan oleskelua ja tekemistä, sekä ruokaa ja kahvia Ruonalan kirkon nuorisotilassa aina tiistaisin kello 13.00-17.00. Tervetuloa mukaan kaikki osallistumaan toimintaan.
Ruonalan kirkolle kulkee Kotkasta linja-autolinjat 11,12,13,14,15 ja 27. Karhulasta vastaavasti Ruonalan kirkon ohi ajavat linjat 20 ja 25.
Henggari tarjoaa myös yksilöllistä tukea ja auttamista elämän solmukohdissa nuorille ja nuorille aikuisille, oli kysymys sitten pienistä tai suurista solmuista. Mikään ongelma ei ole liian pieni hoidettavaksi, eikä mikään este liian suuri ylitettäväksi.
Henggari toimii yhdessä palveluoperaatio Saappaan kanssa Kotkassa ja Henggarin työntekijä toimiikin toisena työntekijänä Kotkan Saappaassa.
Henggari tekee pienryhmäkoulutuksia sekä itsenäisesti että yhteistyössä eri yhteistyötahojen kanssa
Henggarissa on töissä erityisnuorisotyön projektityöntekijä Jani Havumäki.
Voit ottaa yhteyttä myös facebookin ja tämän sivun lomakkeen kautta.
Facebook: Jani erityisnuorisotyöntekijä Havumäki tai Henggarin oman facebookryhmän kautta.

Takaisin ylös
![]() |
Jani HavumäkiGSM: 040 196 7536 |
Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.