Arkkipiispa Mäkinen: Ahneutta ei tule hyväksyä

20.03.2012

Arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan yhteiskunta ja valtio eivät ole olemassa ensisijaisesti taloudellisen menestyksen vuoksi. Hyvää elämää ei määritellä kulutuskyvyllä vaan sen lähtökohdat ovat elämän mielekkyydessä, turvallisuudessa ja inhimillisessä yhteenkuuluvuudessa.

Arkkipiispa Kari Mäkinen arvioi EU-neuvottelukunnan kokouksen avauspuheessaan talouskeskustelua Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin vieraana valtioneuvostossa 20.3.2012.

”Kestävä kehitys ei voi perustua eriarvoisuuden ja ahneuden hyväksymiseen. On moraalisesti ongelmallista hyväksyä ahneus myönteisenä tekijänä, joka vain joskus johtaa ylilyönteihin. Sellainen eetos vie kohti vahvojen ja menestyjien Suomea, Eurooppaa ja maailmaa”, arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo.

”Nyt ollaan tilanteessa, jossa mitataan eurooppalaisen kulttuurin syvän, kristillisvaikutteisen arvoperustan kantavuutta. Siihen kuuluvat sellaiset tekijät kuin keskinäinen yhteenkuuluminen, heikoimmasta huolehtiminen, kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo ja oikeudenmukaisuus. Ne ovat myös EU:n identiteetin eettinen selkäranka”, Mäkinen painottaa.

Mäkinen pitää vahvistuvaa kokemusta ulkopuolisuudesta ja voimattomuudesta yhteiskuntakehityksen näkökulmasta kohtalokkaana. Yhteiskunnan tilaa tulisi aina arvioida kaikkein heikoimman näkökulmasta. Ulkoista epävarmuutta ihminen kestää, jos on kokemus, että ei ole yksin omassa tilanteessaan ja että oma ihmisarvo ja itsekunnioitus voivat säilyä. Turvattomuuden ja epävarmuuden keskellä kehitys voi johtaa kahteen suuntaan: luottamuksen ja yhteisvastuullisuuden lisääntymiseen tai omien etujen vartioimiseen.

Epävarmuuden tilanteessa kirkolle esitetään usein odotus, että kirkko toisi toivoa näköalattoman maailman keskelle.

”Ei voi kuitenkaan olla niin, että poliittinen ja taloudellinen toiminta kulkee toisaalla ja sitten jossain erillään ovat kirkot, jotka tuottavat "toivopalveluksia" kansalaisten käyttöön. Kristillinen toivo merkitsee ymmällä olon ja epävarmuuden kestämistä. Sen pohjalta haasteisiin voidaan tarttua ja samalla pitää kiinni perustavista eettisistä lähtökohdista. Apostoli Paavali sanoo sen näin: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja.”

Kirkon EU-neuvottelukunnan jäsenet kävivät keskustelua Euroopan talouskriisin seurauksista Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin vieraina. Kokouksessa olivat mukana EU-neuvottelukunnan puheenjohtaja arkkipiispa Kari Mäkinen, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, Euroopan komission Suomen edustuston päällikkö Eikka Kosonen, professori, dekaani Aila Lauha, rehtori Tapani Rantala, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen, kirkkoneuvos Risto Voipio, työmarkkina-asiamies Pauliina Hirsimäki, kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön apulaisjohtaja  Marja Kantanen ja EU-lakimies Lena Kumlin.

Lisätietoja: Lena Kumlin p. 050 430 3953

Puhe kokonaisuudessaan on liitteenä uutisessa: evl.fi/uutiset > Arkkipiispa Mäkinen: Ahneutta ei tule hyväksyä

 

Kaikki ajankohtaiset

Takaisin ylös

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.