Tunnettujen henkilöiden hautapaikkoja on koottu Viimeiset leposijat ja muistojen puistot -sivustolle kirkon evl.fi-verkkopalvelussa. Sivustolla esitellään muun muassa Elias Lönnrotin hauta Sammatissa, Aleksis Kiven viimeinen leposija Tuusulassa sekä Rauli ”Badding” Somerjoen hauta Somerolla. Henkilöistä ja heidän haudoistaan on lyhyitä esittelyjä myös pod.fi-ajankohtaissivustolla.
Haudoilla on kulttuurihistoriallinen merkitys. Hautausmaat kertovat tarinoita ihmisistä, elämänkaaresta ja kulttuurista. Viimeisen leposijan äärellä voi palauttaa mieleen vainajan elämänvaiheita ja osoittaa kunnioitusta muistolle. Erityisesti monet matkailijat ovat olleet kiinnostuneita tunnettujen ihmisten hautapaikoista.
Sivustolla esiteltäviä hautoja yhdistää tiekirkon läheisyys. Haudat löytyvät tiekirkkojen hautausmailta. Poikkeuksena Kaarina Maununtyttären ja Åke Tottin haudat, jotka ovat Turun tuomiokirkossa.
Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka sijaitsevat pääteiden läheisyydessä. Tiekirkot ovat avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun. Tänä kesänä on avoinna ennätykselliset 284 tiekirkkoa.
Lisätietoja:
Viimeiset leposijat ja muistojen puistot -sivusto http://evl.fi/viimeisetleposijat
Ajankohtaissivusto pod.fi
Tiekirkot http://www.tiekirkot.fi ja http://www.taivaallinentaukopaikka.fi
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat