Kirkkoherran blogin arkisto


Paluu uusiin päiväkirjamerkintöihin »
 

Olematonta joulutunnelmaa
19.12.2008

On pakko myöntää, että en ole yhtään jouluihminen. Jos olisi mahdollista olisi minusta erittäin mukavaa viettää sellainen joulu, jossa joulusta ei ole mitään merkkejä. Ei yhtään joululaulua, ei kinkunviipalettakaan, ei rosollin rosollia, ei lahjoja, ei kuusta - joulu olisi jossain kaukana. Tai voisin nukahtaa 15.12. ja herätä takaisin elämään tapaninpäivän jälkeen, kun koko joulu on ohi. En voi ymmärtää, kuinka puhutaan niin ihanasta joulurauhasta, kun ensin touhotetaan kieli vyön alla. Jotain ristiriitaista siinä on; ensin juostaan ja samalla toivotaan; voi kun saisi olla rauhassa, joulurauhassa. Ymmärrän toki, että meitä on moneksi ja suuri osa meistä haluaa viettää "kunnon joulun".
Kaikesta huolimatta toivon, että mahdollisimman monella olisi hyvä joulu. On sanottu, että hyvän joulun toivotus on mitäänsanomaton lausahdus. Uskallan ajatella toisin. Toivottamalla toisillemme hyvää joulua, me toivotamme kaikkea mahdollista hyvää, myös sellaista hyvää, joka jatkuu joulun jälkeenkin. Hyvän joulun toivotus voi myös olla siunauksen toivotus; hyvä Jumala sinua siunatkoon.

Siis ... HYVÄÄ JOULUA.

Jukka Lopperi

Lumityöt, tulppaanit ja ilmastonmuutos
24.11.2008

Mistä tietää, että omikotiasuja on valmis muuttamaan kerrostaloon? Siitä, kun hän on kyllästynyt lumitöihin!

Kun 1991 muutimme Mussaloon omakotitaloon oli minusta mukava tehdä lumitöitä; kevyttä pakkaslunta oli kiva silloin tällöin kolata. Nyt minua lumitöyt eivät yhtään innosta. Eilen kolasin kahteen kertaan ja tänä maanantaina jo kerran. Talomme edusta kerää vielä kaiken mahdollisen tuulen mukana tulevan lumen; se kinostuu mukavasti autokatokseen ja koriskentälle, joten ihan tarpeeksi saa huhkia. Syynä on, että Kotkassa valitsevat etelän puoleiset tuulet ja autokatoksemme on ns. väärällä puolella, juuri tuulta vastaan.Eikä kevyestä pakkaslumesta ole kyse, vaan painavasta suojalumesta.

Tulppaanit jäivät istuttamatta. Ostin neljäkymmentä mukalaa. Lyön kuitenkin vetoa, että vielä joulukuussa saan en maahan.

Eniten minua kuitenkin mietityttää tosiasia, että saan / joudun elämään suuren ilmastomuutoksen aikana! Sanan kohta "viljellä ja varjella" ei ole oikein toteutunut. On kyllä viljelty, mutta ei ole osattu varjella.

Jukka Lopperi


Paimenportti ja pyhäinpäivä
1.11.2008

Näin pyhäinpäivänä on hyvä nostaa esiin Paimenportin risteys Kotkassa. En muista, että siinä olisi kuolonkolareita sattunut; mutta peltiä on mennyt lyttyyn sitäkin enemmän.

Jos viranomaiset haluavat, heillä on monia keinoja käytettävissä.
- nopeus risteyksessä voidaan laskea 40 km/h
- voidaan asettaa kylttejä, joissa varoitetaan vaarallisesta risteyksestä ja samalla muistutetaan nopeuden hiljentämisestä
- voidaan asettaa valvontakamerat, jotka kuvaavat punaisen valon palaessa

Keinoja on, kysmys on halutaanko mitään tehdä. Etukäteen ei kannattaisi mitään keinoa heittää roskiin.

Pyhäinpäivään liittyen...

Joskus minulla oli tapana suorittaa hautausmailla ns. pyhäinpäivän kävelyä. Kävelin siellä ja tapailin ihmisiä, jotka olivat tuomassa kukkia, kynttilöitä omaisten haudoille. - Tällaistakin työtä joskus on tehty... Tänään taidamme vain tyytyä siihen, että käymme äitini haudalla Parikalla.

Jukka Lopperi


Piispanvaalit ohi - taisto käyty
31.10.2008

Niinhän siinä kävi, kuten toivoinkin, että toinen rannalle jääneistä testamenttaisi äänensä jommalle kummalle toiselle kierrokselle päässeistä. Nimimiehet Ruokasen listoilta ilmoittivat äänestävänsä Häkkistä. ja niin kävi, että Seppo Häkkinen valittiin. Tosin kisa oli tiukka- harvinaisen tasainen loppuun asti.
Piispataiston jälkipyykkinä on tullut kommentteja siitä, että vaalitapa saavuttaa tänä päivänä vääränlaisia muotoa. Jopa Hannu Niskanen taisi pahoitella sitä, miten vaalitaistoa tänä päivänä käydään. Lienee myös helpotus, kun ryöpytys on ohi, oli tulos, mikä tahansa.

Toisaalta sammutetuinkaan lyhdyin on vaikea valintaa tehdä. Kun lyhdyt ovat pimeitä, äänestäjä ei voi tietää millainen valo kunkin ehdokkaan takana loistaa.

Piispa Voitto Huotari totesi tässä yhdesä seminaarissa, että häntä on turha vuoteen Mikkelin hiipakunnassa pyytää pitämään mitään puhetta. Tämä on varmasti viisautta; annetaan uuden piispan luoda itse oma tapansa toimia.

Seurakunnan kannalta tuntui hyvältä Sepon kommentti, että hän haluaa tutustua jokaiseen seurakuntaan muulla tavoin kuin piispantarkastuksista käsin. Varmasti on piispalle eduksi, että hän edes jollain tasolla erottaa seurakunnat toisistaan, tietää kunkin vahvuudet, mutta myös ongelmat.

Odotamme innolla uuden piispan vierailua Langinkoskella - piispantarkastushan meillä juuri oli.


Jukka Lopperi

Piispanvaalin I kierroksen jälkimietteitä
2.10.2008

Mikkelin hiippakunnan piispanvaalissa on juuri käyty ensimmäinen kierros. Tulos ei yllättänyt. Moni asia oli ennalta arvattavissa.
1. Toinen kierros tarvitaan. Koska ehdokkaita oli monta, eikä kukaan ollut päätään pidempi toisia, oli odotettavaa, että toinen kierros tarvitaan.
2. Niskanen ja Häkkinen ovat he, jotka toiselle kierrokselle pääsevät. Näiden kahden tasaväkinen tulos vain yllätti. Seuraavalla kierroksella on sitten kyse, kenen taakse Ruokasen ja Askolan äänestäjät menevät. Uskaltaako jompi kumpi testamentata äänensä? Toiselle kierrokselle päässeet ovat kuitenkin niin samantyyppiset, että Askolan ja Ruokasen kannattajille lienee samantekevää kumpi valitaan, joten testamenttaamiseen ei liene tarvetta.
3. Askola saa paljon ääniä Kotkan rovastikunnasta.
Kun tiesi, kuinka paljon Askolan takana oli eteläisen Kymenlaakson väkeä, ei Kotkan rovastikunnan tulos yllättänyt. Yllättävää oli kuitenkin, ettei Askola muualta pystynyt keräämään enempää ääniä. Liki 30 % hänen saamasta äänimäärästä tuli Kotkan rovastikunnasta.

Toiselle kierrokselle päässeet Niskanen ja Häkkinen ovat hyvin samantapaisia teologeja. Toista olisi ollut jos Ruokanen ja Askola olisivat nyt vastakkain.

Vieläkään en julkisesti asetu toisen tai toisen taakse. Ehkä se pelastaa toisen; sillä ei ole ollenkaan varmaan, että oman nimen sijoittaminen toisen kannattajaksi vie asiaa eteenpäin. Äänestäjähän voi ajatella: "Tuota en nyt ainakaan äänestä, koskapa Lopperi on hänen takanaan".
Onneksi on vaalisalaisuus.

Jukka Lopperi


Loman jälkeen 17.8.2008
Rekisteröidyistä parisuhteista ja maailman menosta

On kulunut pitkä aika siitä, kun viimeeksi nettipäiväkirjaa on päivitetty. Yhtenä syynä on tietenkin kesään kuuluva kesäloma. Toista hyväksyttävää syytä ei sitten löydykään, ellei sellaiseksi voi laskea saamattomuutta tai silloin tällöin mielen valtaavaa ahdistusta.
Kirkollista keskustelua on kesän aikana jälleen kerran hallinnut kirkon suhde rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiseen. Tekee mieli yhtyä Jari Rankisen kirjoitukseen, missä hän kirjoittaa sanatarkasti näin:
"Tosiasia on, että kirkon pastorit voivat halutessaan siunata kahden naisen tai miehen parisuhteen. Näin on ainakin Helsingin hiippakunnassa, luultavasti myös Espoon hiippakunnassa. Rehellistä olisi, että tämä myönnettäisiin."
Olen Rankisen kanssa tässä samaa mielti. On turha väittää, ettei rovasti Liisa Tuovisen toimittama parisuhteen siunaaminen ollut "kirkollinen toimitus"... vaan joku "sielunhoidollinen tapahtuma". Kyllä se kirkollinen toimitus oli, vaikka kohta pappien käsikirja ei mitään kaava sille tunnekaan.
Uskon Rankista myös siinä, että vaikka jatkossa joillekin papeille sallittaisiinkin ns. omantunnon vapaus olla siunaamatta rekisteröityjä parisuhteita niin jatkossa tämä vapaus saatettaisiin monestakin syystä kyseenalaistaa. Silti tässä hetkessä olen samaa mieltä, kuin arkkipiispa Paarma, että tällainen omantunnonvapaus tulisi sallia.
Itse siunaamisasiassa olen koko ajan ollut sitä mieltä, että se tulisi sallia. Jos ja kun pappi rukoilee ja pyytää hyvän Jumalan siunausta, ei se minusta ole mitenkään väärin. Silti uskallan sanoa, että Raamatun kanta asiaan on kielteinen. Mutta uskallan myös kysyä, kuinka paljon ystävämme Paavali itse asiassa ymmärsi koko asiasta, homoseksuaalisuuden synnystä. On jotenkin vaikea myös ymmärtää, että vasta viime vuosisadan loppu vuosikymmenillä homoseksuaalisuutta ei maassamme enää pidetty laissa rangaistavana tekona.
On myös mielenkiintoista seurata kuinka maailman suuret kirkkokunnat - katolinen kirkko lännessä ja "maassamme korkeallle arvostettu" itäinen ortodoksikirkko suhtautuvat asiaan. Näiden kirkkokuntien kielteinen kanta ei liene kenellekään yllätys.
Kukaan ei vaan ortoksikirkoltamme tunne kaipaavan kannanottoa asiaan!

Maailman menoa seuratessa minua pelottaa ihmisen oikeassa olemisen kiivaus. Asiassa kuin asiassa äärilaidat ovat olemassa. Jokaisella on varma tieto siitä, että minun näkemykseni on se ainoa oikea. Sitten onkin mahdoton kuunnella toista, ymmärtää toista ja sallia erilainen mielipide. Puhe suvaitsevaisuudesta loppuu, kun vastaan tulee mielipide, joka ei ole samanlainen kuin omani. Kun muu argumentointi ei auta, niin tueksi otetaan sitten Raamatun sana ja vielä niin, että se minun tulkintani on se ainoa oikea. Näin ollen puhe suvaitsevaisuudesta on jo itsessään ristiriitainen ja mahdoton.

Ahdistusten keskellä....

Jukka Lopperi
Avataanko ovet vai suljetaanko entistä tiukemmin
19.5.2008

Pitkän aikaa Tansanian luterilaisen kirkon yliopistossa opettanut dogmatiikan dosentti Mika Vähäkangas toteaa Kotimaan verkkosivujen haastattelussa mielenkiintoisesti: " ... Kirkossa tarvitaan uudenlaista mentaliteettia moninaisuuden kohtaamiseessa." Kirkon olisi hänen mielestään aika miettiä, millainen kirkko se haluaa olla. Jos se on kansankirkko, niin minkä kansan kirkko?
Tulkitsen hänen kritisoivan haastattelussa kirkon piispoja siitä, että he ottivat tiukan kannan Luthersäätiön pappien toimittamiin kasteisiin. Samaan hengen vetoon on todettava, että vielä tiukempaa linjaa suhteessa "ulkopuolisiin" vetää itse Luthersäätiö, samoin kuin Paulusyhteisö.
Ennustan, että tulevaisuudessa meillä on runsaasti erilaisia hengellisiä yhteisöjä - jokainen on omalla tavallaan tiukka. Nokia Mission yhteyteen perustettava kirkkokunta on tiukka omassa hengellisyydessään, vaikka kohta sen ovet ovat laveammin auki kuin Paulusyhteisön. Mielenkiintoista olisi tietää, miten näiden yhteisöjen vetäjät (Koivisto, Hiltunen) suhtautuvat toisiinsa ja toistensa "kirkkokuntiin", Veikkaampa, että veljien olisi vaikea löytää yhteistä säveltä.

Jukka Lopperi

Erilaiset ovat ihmisten murheet
14.5.2008

Pitkään aikaan en ole ehtinyt päiväkirjaa päivittämään; on ollut lomia ja on ollut työkiireitä. Nyt ristiriitaisten ajatusten virrassa pohdiskelen maailman murheita.
Kovin ovat erilaiset murheet ihmisillä riippuen siitä, missä satut asumaan ja kuinka varakas olet. Jollain on varaa maksaa yhdestä taulusta 21,5 milj. euroa! Joku toinen tuskailee joko Kiinassa tai Myanmarissa, kun luonnonmullistukset tuhoavat koko elämän.
Jopa 100.000 ihmisen pelätään kuolleen Myanmarin hirmumyrskyssä. Kiinassa kokonainen 20.000 asukkaan kaupunki tuhoutui, kun vuori siirtyi kaupungin päälle maanjäristyksessä.
Niin... ja sitten ovat nämä meidän omat murheemme ja kysymyksemme täällä kotoisessa Kotkassa. Eivät nämä meidän murheemme taida olla mitään verrattuna kiinalaisten tai myanmarilaisten kokemiin murheisiin.
Samalla kertaa me luemme evankeliumista Johanneksen mukaan (Joh 14:27): "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa." Millainen on taulunostajan rauha? Onko luonnonkatastrofin kokeneella mahdollisuutta kokea mitään rauhaa?
Ehkä on hyvä joskus suhteuttaa näitä omia kysymyksiä kaikkeen siihen muuhun, mitä maailmalla tapahtuu ja uskaltaa miettiä; entäpä jos olisin syntynyt Kiinaan tai Myanmariin - tai entäpä jos minulla olisi 21,5 ylimääräistä euroa; kuinka sen käyttäisin; ostaisinko taulun?

Jukka Lopperi

Vielä Nokiasta
27.3.2008

Helsingin Sanomissa ent. teologian ylioppilas ja opiskeluaikainen tuttavani politiikan toimittaja Jaakko Hautamäki kirjoitti Koiviston jälkeisestä ajasta otsakkeella Monella tapaa hyvä avioero mm. näin. "Kirkkoon jääville papeille ja maallikoille jää tilaa sellaiselle uskonnollisuudelle, jossa on tilaa myös epäilylle. Sillekin kokemukselle, ettei vastauksia ole." (HS 27.3.2008)
Tätä lukiessani mietin, että toivottavasti kirkkoon jää myös tilaa niille, jotka uskovat. Toivottavasti kirkossa on tilaa heille, jotka uskovat, että Kristus kuoli syntiemme tähden ristillä ja että Vapahtaja nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä. Toivottavasti kirkosta löytyy tilaa myös heille, jotka kristillisestä uskosta käsin löytävät vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin. Toivottavasti kirkko ei ole vain kyselevä kirkko vaan kirkko, joka myös vastaa.

Jukka Lopperi


Pääsiäisen uutinen
24.3.2008

Tämän pääsiäisen kirkollinen uutinen lienee se, että Nokia Missio perustaa johtajansa Markku Koiviston johdolla oman kirkkokuntansa. Mitä Koivistosta kertoo se, että muutama viikko sitten hän oli vielä pyrkimässä Tampereen hiippakunnan piispaksi ? Äkkiä on miehen mieli muuttunut - vai onko se nyt niin äkkiää?
Kyllä tähän maahan kirkkokuntia mahtuu! Iltasanomat muuten uutisoi hyvin maallisesti, että syy uuden kirkkokunnan perustamiseen on liikkeen rahavaikeudet. Kirkon vuosituhantinen historia vaan kertoo sen karun totuuden, että hajaannusta seuraa uusi hajaannus. Näin on käynyt Luther säätiölle, josta tiukammat ovat tehneet pesäeroa ja näin ennustan käyvän myös Koiviston johtamalle kirkkokunnalle.
Uusi kirkkokunta on hyvin johtajavetoinen, mikä ei ole kovinkaan tukeva lähtökohta. Mielenkiintoista on myös seurata uuden kirkkokunnan opillista moninaisuutta; mikä on uuden kirkkokunnan kasteopetus, entäpä ehtoollisopetus.
Toisaalta on harmillista, että Koiviston karismaattisuus ei pysynyt kirkon sisällä. Itse kaipaan raikasta luterilaista karsimaattisuutta kirkkoomme, vaikka kohta en usko, että itse olisin siinä kovin suuresti mukana. Kuitenkin näen, että kirkkomme jäsenistä ja aktiivista seurakuntalaisista moni selkeästi kaipaa karsimaattista hengellisyyttä. Miksi se ei mahtuisi kirkkoomme?
En nimittäin usko, että liberaali protestantismi toisi kirkkoomme jotain uutta ja elinvoimaista uskoa. Lainaan tähän piispa Juha Pihkalaa, joka kirjoittaa kirjassaan Piispa ääriliberaalista opetuksesta seuraavasti: "Pidän tällaista pohjattoman vesittämää ohjelmaa täysin mahdottomana. Siinä liberaalin protestantismin jo valmiiksi ohentama uskon maito on ajettu vielä kerran rationalismin hurjakierroksisen separaattorin läpi. Viimeisimmätkin kermat ovat siitä hävinneet, jäljelle on jäänyt vaalea siniharmaa kurri, jossa ei ole kristillisen uskon makua edes mausteeksi."
Toimessaan Tampereen piispana Pihkala jos kuka on jounut vääntämään kättä myös Koiviston karismaattisuuden kanssa. Hän on toimissaan yhtä lailla joutunut tekemään kirkollista pesäeroa ääri karismaattisuuteen ja tähän ääri liberalismiin. Rajansa siis kirkollakin!


Jukka Lopperi

Tulevaisuuden visio
27.2.2008

Seurakunnassamme - kuten kaikissa Kotka-Kymin yhtymän seurakunnissa - on työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa mietitty kunkin seurakunnan tulevaisuuden visiota. Seurakuntamme kotisivujen etusivulla on Langinkosken seurakunnan neljän lauseen tulevaisuuden visio. Tätä visiota olemme tarkentaneet kirjaamalla ylös myös niitä arvoja, joita tahdomme seurakuntatoiminnassa ylläpitää. Yhteisöllisyyden alle olemme kirjanneet seuraavat neljä lausetta:

- Haluamme vaalia yhteyttä Kristuksen maailmanlaajuiseen kirkkoon.
- Haluamme kokea avointa yhteyttä erilaisten ihmisten kesken.
- Haluamme vahvistaa keskinäistä kunnioitusta.
- Haluamme luoda turvallisuutta yhteisöömme.

Miten nämä lauseet kokretisoituvat seurakuntalaisten, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kohdalla onkin sitten aivan uusi kysymys.
Yhteyden vaaliminen Kristuksen maailmanlaajuiseen kirkkoon ei ole aivan yksiselitteinen. Pystynkö luomaan ja kokemaan yhteyttä sellaiseen kristilliseen kirkkokuntaan, joka ei toimissaan ole samaa mieltä kanssani?

Entäpä toisten kunnioitus ja avoin yhteys kaikkiin ihmisiin. Ylevä tavoite; mutta pystynkö kristittynä rakastamaan häntä, joka ei toimissaan ja ajatuksissaan ole kanssani samaa mieltä. Pystynkö todella kunnioittamaan toista?

Tehdäänpä ajatusleikki! Tuo mieleesi henkilö, jonka tiedät vakaaksi kristityksi ja joka kuitenkin on kanssasi monestakin kristillisen uskon asiasta eri mieltä. Kysy itseltäsi; pystynkö kokemaan avointa yhteyttä hänen kanssaan, pystynkö kunnioittamaan häntä, onko meillä turvallista yhdessä?

Mitähän jäi käteen?

Jukka Lopperi

31.1.2008
Valtaa minä haluan, minä olen oikeassa

Kirkollinen keskustelu taitaa olla samanlaista kuin mikä muu keskustelu tahansa - kyse on vallasta, vallanhalusta ja uskosta oman asian oikeudellisuuteen ja samalla uskosta siihen, että muut ovat väärässä.
Suvaitsevaisuushan on mahdottomuus - sana itsessään on ristiriitainen. Suvaitsevallekin tulee aina jossain raja vastaan: ei, ei tätä voi hyväksyä!
Joskus minusta tuntuu siltä, että he, jotka eniten ääntäpitävät tästä suvaitsevaisuudesta, ovat itse asiassa kaikkien rajoittuneimpia hyväksymään ja ymmärtämään toisinajattelijoita.
Jokaisen olisi varmaan terveellistä yrittää joskus asettua kunnolla sen ihmisen asemaan, jota ei voi ymmärtää eikä sietää. Joskus olisi terveellistä ajatella toisinajattelijan tavoin, yrittää edes ymmärtää tämän toisen ajatuksen juoksua. Joskus kannattaa lukea kirjoja, joiden tekijöiden kanssa on eri mieltä. Useinhan me luemme vain niiden opuksia, jotka ovat kanssamme samaa mieltä. Ikään kuin pönkitämme omaa egoamme ja haemme vahvistusta omalle ajattelullemme.
Yllättävän rehellisiä kilvoittelijoita löytyy aidan molemmilla puolilla.
Siksipä itselläni oli pitkään netin suosikkien listalla myös Vapaa-ajattelijain lehti; nyt siellä on samassa läjässä niin Tulkaa kaikki liikkeen kotivisut kuin myös Pyhäkön Lamppu ts. Luther-säätiön lehti. - Voi tätä kirjavuutta!
Nyt joku varmaan kaipaa; mitä mieltä kirkkoherra on itse - enpä tiedä; löytänenkö itseni jostain äärilaiton keskeltä???

Jukka Lopperi

11.1.2008
Kirkollinen keskustelu, vaikkapa homoseksuaalisuudesta

Onpa mielenkiintoista seurata jälleen kirkollista keskustelua eri aiheista. Kovin on ääripäiden kulkijoita kirkossa. Joskus todella ihmettelen, kuinka samaan kirkkoon voi mahtua niin ääriliberaaleja raamatuntutkijoita kuin ns. patavanhoillisia fundamentalisteja. Joku voi aivan syystä pitää tätä rikkautena, joku taas ahdistuu ja on hyvin mielellään ajamassa joitain piirejä ulos kirkosta. Millaiseksihan kirkkomme on muodostumassa?
Itse olen aina ollut sen kannalla, että se on enemmn rikkautta. Niin kauan kuin hengellisyys pysyy edes jollain tavoin raittiina niin se todella ravitsee kirkkoamme. Kirkko ei voi ajautua pelkäksi yhteiskunnalliseksi saarnaajaksi tai mitenkään muutenkaan yhdenasian liikkeeksi, joka ei puhu Jumalasta sanan sanalla - mikä kirkko se silloin on?
Kysymys rekisteröidyistä parisuhteesta ja sen siunaamisesta kuumentaa tunteita. Joskus tuntuu, että teologinen keskustelu ko.asiassa kulkee sellaisissa sfääreissä, että tavallinen hetero tai homoseksuaali on keskustelusta ulkona kuin lumiukko kesällä. Kirkko on julkaissut ansiokkaan kirjan aiheesta, ja suosittelen sen lukemista kaikille asiasta teologisessa mielessä kiinnostuneille.
Ystäväni kirjoitti mielenkiintoisesi ko. aiheesta: " Olen vakuuttunut siitä, että melkein kaikki homoparit haluaisivat vain olla rauhassa eivätkä hevonhetulan häilää välittäisi vaikka ovikelloa tulisi soittelemaan vaikka minkämoinen kirkkoruhtinas uuden siunauskaavan sisältävän käsikirjan , vihkiveden ja söyryävän suitsutusastian kanssa..."
Mielenkiintoinen näkökulma tämäkin!

Jukka Lopperi


28.12.2007
Vuoden vaihtuessa

Vuoden vaihtuessa sopiva teksti löytyy Vanhan Testamentin Saarnaajan kirjan luvusta 3 sen jakeet 1-8. Sitä lukiessamme voimme miettiä, mikä kohtaa osuu minuun.

Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika on itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika on heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika on etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika on repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.


13.12.2007
Työn touhua ja joulun odotusta

Viime päivät ovat olleet tyypillistä seurakunnallista työtä näin ennen joulua. On runsaasti työtä, mutta on myös juhlan tuntua. Olenkin sanonut monelle, että tuntuu mukavalta, kun on paljon työtä - ei tarvitse miettiä, mitä tehdä; kalenteri on valmiiksi täynnä ja saa tehdä mielekästä työtä.

Olen viime päivinä eri yhteykissä joutunut miettimään myös tämän seurakunnallisen työn mielekkyyttä ja samalla tulevaisuuden visioita. Olen käynyt myös työyhteissä käytäviä ns. kehittämiskeskusteluja työntekijöiden kanssa. Molemmissa yhteyksissä on hyvin voimakkaasti noussut esille se, että seurakunnan työntekijät eivätkä kirkon työntekijät yleensäkään ole toisiaan varten, eivätkä tee työtä toisilleen - vaan he ovat seurakuntalaisia varten, he ovat ihmisiä varten. Pahimmassa tapauksessa seurakunnan työntekijä saattaa tehdä koko päivän työtä täyttäessään erilaisia papereita ja tilastoja, ilman että hän kohtaisi ketään ulkopuolista. Joskus itsekin havahdun kysymään; olenko tänään tavannut ketään? Jos työntekijä istuu vain päätteen ääressä, ilman kontaktia ihmisiin ja on samalla tähän tilaan tyytyväinen, silloin on jotain pahasti pielessä. Kyllä me olemme täällä ihmisiä varten. Seurakunnan tehtävä on mennä ja tehdä ja tavata ja auttaa ja julistaa.


Olkaamme rohkeita Sanan julistajia. Uskaltakaamme tänäkin jouluna julistaa; Vapahtaja on syntynyt, myös sinun Vapahtajasi on syntynyt. Vapahtaja kutsuu seuraansa ja siunaustaan vastaanottamaan.

Jukka Lopperi


17.11.2007
Jokelan tapahtumat ja arvomaailmamme

Tuusulan Jokelassa tapahtunut kaikkiaan yhdeksän ihmisen hengen vaatinut koulusurmatapahtuma on nostanut esiin keskustelun niin koulun kuin koko yhteiskuntamme arvoista. Surmat tehnyt nuori mies tuntui omaavan arvomaailman, joka ei ole lähtöisin tästä maailmasta. Toisaalta hänen tekonsa oli valtavaa hätähuutoa. Kun ihminen ajautuu tappamaan viattomia koululaisia, on kyse ihmisen sisäisestä hätätilasta. Jokin menee pahasta sekaisin ihmisen mielssä.
Mikä on se maailman ja yhteiskunta ja koululaitos, joka synnyttää tällaista?
Tämän lauantain Helsingin Sanomissa on kirjoitus, joka peräänkuuluttaa uutta arvomaailmaa, joka itse asiassa ei ole mikään uusi. Lainaan muutamia kohtia: "Perussyynä on se, että koko yhteiskunta on muuttunut kylmäksi kilpailuyhteiskunnaksi...Menestymisen pakko luo yhteiskuntaan aggression ja tunnekylmyyden ilmapiirin....Kun talousaelmä on korotettu uskonnon, isänmaan ja moraalisen auktoriteetin rooliin, myös kasvatus on mukautumassa pelkäksi hyödyn välineeksi."
Kirjoituksessa peräänkuulutetaan yhtä lailla koulumaailmaan kuin koko yhteiskuntaammekin perushyveitä. Näitä ovat mm. kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lempeys ja toisen kunnioittaminen.
Voisiko tuon luettelon pelkistää sanaan lähimmäisen rakkaus.
Siksipä kirkolla ei tässä hetkessä ole pelkästään sielunhoitajan paikka vaan kirkolla on paikka julistaa sellaista arvomaailmaa, joka estäisi Jokelan kaltaisten tapahtumien toistumisen.

Jukka Lopperi

26.10.2007
Stora Enso ja eteläinen Kymenlaakso

Eilinen päivä oli monelle eteläisen Kymenlaakson ihmiselle ahdistuksen päivä. Strora Enso, Enso Gutzeitin "jälkeläinen", ilmoitti lopettavansa pari tehdasta Suomessa mm. Summan tehtaan Haminassa ja laittavansa Kotkan tehtaansa ja sahansa myyntiin.
Sivullinen ahdistuu tästä globaalin markkinatalouden kovasta menosta. Ylikansallisen yhtiön, jonka yhtenä pienenä vähemmistöosakkaana Suomen valtio on, tarkoitus on olla mahdollisimman kannattava, yhtiön tarkoitus on tuottaa mahdollisimman suurta voittoa sijoittajille - omistajille. Ja kuinka kävikään; samalla sekunnilla, kun yli tuhat ihmistä sai ns. lapun kuoraan ja potkut takamuksille niin samalla sekunnilla sijoittajien sijoitussalkku kasvoi ja yhtiön pörssiarvo nousi! Siis tämän globaalin markkinatalouden pörssikurssien ensisijaisena maksumiehinä ovat työntekijät ja heidän perheensä.
Sivullinen ei tosin pysty tietämään kaikkia niitä tekijöitä, jotka ratkaisuun ovat vaikuttaneet. Sivullinen vain ihmettelee ja kyselee onko Stora Enson Yhdysvalloissa kokeman takaiskun maksumiehenä suomalaiset työntekijät. Vai onko syynä - kuten joku tutkija sanoo - yhtiön väärä käsitys internetin vaikutuksesta paperin menekkiin. Ihmiset kaikkilla maailmassa roikkuvat netissä, eivät lue aikakauslehtiä.
Maailman meno on vain tänä päivänä toisenlaista kuin 50-luvulla, jolloin Kotkassakin Gutzetti, satama ja kaupunki toi toimeentulon lähes koko kaupungin väelle. "Piipun juurella" ei tänä päivänä ole yhtä turvallista olla kuin ennen!
Kun Kotkan saarta katsoo kaukaa, näkee kolme maamerkkiä; kirkon tornin, Guzeitin piipun ja kaupungin vanhan vesitornin.
"Ei ole Kööpenhamina kuin ennen" laulaa Junnu Vainio jossain laulussa - yhtä lailla joudumme me kotkalaiset laulamaan: "ei ole Kotka kuin ennen..." Vanhat turvat huojuvat - ja pieni ihminen taitaa huojua niiden katveessa.

Jukka Lopperi




20.10.2007
Vaikeiden asioiden keskellä

Kohdatessamme vaikeita asioita olemme ymmärrettävästi hyvin neuvottomia ja täynnä kysymyksiä. Vaikea tapahtuma pysähdyttää meidät, hiljentää meidät. Sanat eivät riitä, niitä ei oikein tahdo tulla ja nekin sanat, jotka saamme sanotuksi tuntuvat hyvin ontoilta. Katseemme hakee kiintopistettä; mistä löytyy apua, mistä löytyy toivoa? Käsi hapuilee kättä tueksi, ihminen hakee toista tueksi. Suukin yrittää puhua, mutta sanat ovat tyhjiä. Vanhan Testamentin Jobin sanoin joudumme ehkä sanomaan: "Minä panen käden suulleni ja vaikenen".

Vaikeassa hetkessä kysymme myös ; missä on se hyvä Jumala, josta nin paljon puhumme. Vaikeassa hetkessä joku oikeutetusti kyselee; nukkuiko Jumala, kun olisi pitänyt toimia.

Vaikeassa hetkessä voimme kaikesta huolimatta myös rukoilla. Tänään rukouksemme kuuluu:

Laupias Jumala.
Tässä hetkessä me voimme vain kääntyä puoleesi ja tuoda sinulle kysymyksemme ja ahdistuksemme. Tuomme sinulle surumme ja toivottomuutemme.
Kuitenkin luotamme myös armoosi ja anteeksiantamukseen.
Rukoilemme: ole erityisesti heitä lähellä, joilla on suurin suru.
Suo, että osaisimme Sanan mukaan kantaa toistemme taakkoja.
Sinun armolliseen huostaan jäämme.
        
                                                        Amen
Jukka Lopperi

Jukka Lopperi


7.10.2007
Kiireitä ja maailman murheita

On ollut olevinaan niin paljon työtä, kiirettä ja touhua, ettei ole ehtinyt tätäkään nettipäiväkirjaa kirjoittamaan. No - onkohan siitä suurtakaan vahinkoa tullut - nettihän on täynnä päiväkirjoja?

Onko kiire itse tehtyä vai toisen ulkopuolisen tekemää? Ehkäpä molempia. Työelämässä kiire syntyy yksinkertaisesti siitä, että on liian vähän tekijöitä työhön nähden.Tämä näkyy - näin uskon - myös meillä seurakunnassa, koko yhtymässä. Velvoitteita tulee, mutta emme ehdi vastaamaan; vai olemmeko priorisoineet työmme väärin?
Sairaalamaailmassa tämä kiire on todellista; on todella liian vähän hoitohenkilökuntaa työmäärrään nähden!!! - Tottakai sitä on vähän, kun kunnat ovat ahtaalla talouden kanssa. Yksityisellä sektorilla kiire tulee usein maamme ulkopuolelta - näin olen antanut itseni ymmärtää. Omistajatahot vaativat yhä enemmän ja pienmemmällä henkilömääräällä - tulosta pitää tulla, jotta osakkeenomistajat hyötyisivät!

Onko tämä kiireen tie ainoa tiemme?? - Vai voisiko se olla toisin?

Ja samaan aikaan maamme varallisuus on suurempaa kuin koskaan ennen - silti kunnat kituuttavat ja leipäjonot kasvavat.

Tänään on lähimmäisen sunnuntai ja tekstinä tuttu rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Herraa sinun Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matteus 22:34-40).

MINNEHÄN TÄMÄNKIN KÄSKYN SANOMA KATOAA???


Jukka Lopperi

9.9.2007
Vastoinkäymiset

Ihmisenä olemisen "sietämätön keveys" tullee ilmi siinä, kuinka hän osaa suhtautua vastoinkäymisiin. Kenenkään elämä ei kulje ilman näitä ei-toivottuja tapahtumia. Kohtaamme "pieniä ja suuria" vastoinkäymisiä. Pieniksi voinemme laskea vaikkapa lavuaarin halkeamisen tai wc:n venttiilikoneiston rikkoutumisen tai - niin, mitä kukin tähän joukkoon sitten laskeekin. Toiselle ne ovat vain haasteita, jotka on kohdattava, toiselle suuria eteentulevia ahdistuksia. Joku tarttuu työkauluihin ja korjaa, joku soittaa ammattimiehen korjaamaan, joku kolmas ahdistuu rikkimenneen edessä.

Ovatko "pienet" vastoinkäymiset niitä, joista "rahalla" ja korjauksella selvitään?

Entä "isot"? Mitä niihin lasketaan? Ovatko "isot" vastoinkäymiset sitten vaikkapa ne lukemattomat sairaudet, joita kohtaamme. Niistä, kun ei pelkällä putkimiehen käynnillä selvitä.

Nämä isommat vastoinkäymiset lienevät niitä, joissa kysytään myös oman henkisen kapasiteetimme kestävyyttä. Enää ei kysytä vain käden taitoja vaan myös mielen kestävyyttä.

Joka kerta, kun kohtaan ystävän, jota on kohdannut tällainen "isompi" vastoinkäyminen ja hän näyttää siitä selvinneen "ehijin nahoin" - nostan hatun korkealle ja kumarran syvään. Koen, että tällainen ihminen on saavuttanut ihmisenä olemisen todellisen tason. Hän on jo voittanut, kun jaksaa kantaa taakkaansa.


        Hyvä Jumala,
        kun annat minulle vastoinkäymisiä,
        suothan minulle myös kykyä käsitellä niitä,
        suothan minulle taitoa suhtautua niihin
        oikealla tavalla,
        suothan minun kokea myös läsnäoloasi.
        suothan minulle elämään tarvittavaa kestävyyttä.

Jukka Lopperi

1.8.2007
Fariseus ja publikaani

Viime sunnuntain evankeliumitekstinä oli Jeesuksen puhutteleva vertaus fariseuksesta ja publikaanista, jotka tulivat rukoilemaan temppeliin Luukas 18:9-14. Teksti alkaa: "Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen." Johdannossa siis sanotaan, mitä varten kertomus on kerrottu - se on tarkoitettu erityisesti heille, "jotka ovat varmoja omasta vanhurskaudestaan" ja samalla halveksivat muita - halveksivat toisinajattelijoita.

Opetta-lehdessä professori Kari Uusikylä pohtii sitä miten huippuyliopistoista valmistuneista tohtoreista tuli juutalaisia tuhoavia natseja. Hän muistuttaakin, että moraali taitaa olla älykkyydestä erillään oleva käsite. Vielä Uusikylä kirjoittaa:"Suvaitsemattomuus, muukalaisviha ja usko omaan ylivertaisuuteen on hyvin vaarallinen yhdistelmä."

Itse kukin meistä taitaa siten olla Jeesuksen vertauksen kohderyhmää. Itse kukin taitaa omasta mielestää ole hän, jolla on se ainoa oikea tieto. Oma ylivertaisuus lienee monien helmasynti.

Jukka Lopperi

14.8.2007
Halpakin voi olla hauskaa

Loma on ohi ja työt alkavat itse kullakin. Lomalla tulin jälleen kerran vakuuttuneeksi siitä, että työntekijä tarvitsee riittävän pitkän loman irtautuakseen hyvin työstään. Jos lomaa on vain kaksi viikkoa niin ensimmäinen viikko menee vanhoja muistellessa ja toinen tulevia murehtien. Neljä viikkoa on ainakin minulle juuri hyvä aika, jotta pääsee irti työn huolista.

Loman aikana vietimme 25-vuotis hääpäiväämme Helsingissä.
Mitäkö teimme? Ostimme kännykällä ratikkalipun ja ajoimme 3T:n ratikalla koko lenkin tutustuen Helsingin ihmeisiin. Koko lysti maksoi yhteensä 4 euroa ja kesti reilun tunnin! Joskus hyvä huvi on lähes ilmaista. Kuinka moni muuten on matkannut koko lenkin?

Aikanaan häissämme ei ollut häävalssia. Nyt onistuin lähes korvaamaan tämän puutteen. Kun kuljimme toisena päivänä Kampin aukion läpi, oli aukiolla hyvä tenoriääninen mies laulamassa. Ja kuinka ollakaan, hän lauloi juuri Akselin ja Elinan häävalssia. Pyysin vaimoani myöhästyneeseen häävalssiin - ei suostunut! - "kummallinen tapaus".

Loman viimeisenä päivänä luin Kankaanpään kirkkoherran Keijo Rainerman syntymäpäiväkirjaa Paimenen puheita. Joskus on hyvä lukea tällaista vakaatakin julistusta. Lukea sellaista julistusta, jota harvoin kuulee. Vaikka kohta en aina voikaan yhtyä Keijon ajatuksiin, antaa kirja silti paljon ajattelemisen aihetta.

Toinen loma-ajan opus oli Kari Kuulan kirja Hyvä, paha ja synti.

Tuntui siltä kuin Kuula ja Rainerma olisivat saman janan eri ääripäät. Toiselle Ramattu kertoo oikea ja väärän ja toiselle - "no-jaa".

Ehkä meidän kannattaisi uskaltaa lukea silloin tällöin sellaistakin kirjallisuutta, joka ei suoranaisesti tue meidän omia luutuneita käsityksiämme. Kannattaa uskaltaa antaa tilaa myös heille, jotka ajattelevat toisin..

Aina vain jaksan ihmetellä sitä, kuinka varmoja itse kukin on omasta mielipiteestään. Itse kukin meistä taitaa omistaa mielestään sen ainoan oikean totuuden!

Jukka Lopperi


8.6.2007
Kesä ja "kesälomat"

Vaikka kohta oma kesälomani ei ole vielä alkanut, niin tuntuu siltä kuin mielelläni jättäisin nämä pienet päiväkirjan sivut lomille syksyyn asti.
Toivon, että teillä hyvät ystävät olisi hyvä kesä.
Rohkenen kutsua teitä mukaan myös seurakunnan kesän toimintaan - vaikkapa käymään jossain kesäisessä messussa joko omassa kotiseurakunnan kirkossa tai loma-ajan seurakunnan kirkossa.
Seurataan kirkollista keskustelua valppaasti, mutta rohjetaan pitää huolta myös omasta uskonelämästä.
Tavataan syksyllä.

Jukka Lopperi


8.6.2007
Kesä ja "kesälomat"

Vaikka kohta oma kesälomani ei ole vielä alkanut, niin tuntuu siltä kuin mielelläni jättäisin nämä pienet päiväkirjan sivut lomille syksyyn asti.
Toivon, että teillä hyvät ystävät olisi hyvä kesä.
Rohkenen kutsua teitä mukaan myös seurakunnan kesän toimintaan - vaikkapa käymään jossain kesäisessä messussa joko omassa kotiseurakunnan kirkossa tai loma-ajan seurakunnan kirkossa.
Seurataan kirkollista keskustelua valppaasti, mutta rohjetaan pitää huolta myös omasta uskonelämästä.
Tavataan syksyllä.

Jukka Lopperi

Hiljenytkäämme median edessä
18.5.2007

Viime sunnuntai oli kirkossamme rukoussunnuntai, jolloin kaikki tekstit tavalla tai toisella liittyivät rukoukseen - tuohon yliymmärryksen käyvään asiaan.

Minulle on viime aikoina vahvistunut käsitys, että me kaikki "maailman kansalaiset" olemme täysin median armoilla. Media ei tässä tapauksessa käsitä vain tv:ta ja lehdistöä vaan erityisesti myös internetin ja kännykkäkameret. Kun joku laittaa nettiin kuvan tai videon, se on siellä ikuisesti kiertämässä. Ja kuinka nopeaa onkaan tämä mahdollisuus laittaa kuvia ja videoita nettiin. Kuinka helppoa on saattaa pahaan ja väärään valoon kuka tahansa kansalainen. Luin juuri toisen iltapäivälehden sivuja, kuinka niissä kerrottiin videosta, joka oli kuvattu tarkkailuluokan tunnilla. Videosta saa tietyn kuvan asioista, koko totuus lienee jossain muualla.

Erityisesti minua pelottaa se, kuinka meidän kansalaisten mielipiteitä, keskustelunaiheita ja mielenkiintoa ohjaillaan eri medioiden välityksellä. Kun median tarkoitus on tehdä mahdollisimman suurta voittoa omistajilleen, kuinka se enää sen jälkeen voi toteuttaa tehtäväänsä
tiedon ja uutisten välittäjänä? "Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt" - puhuuko tämän päivän media elämämme kannalta olennaise tärkeistä asioista vai puhuuko se täysin kehällisistä asioista? Media puolustautuu sillä, että se mielellään sanoo "lukijoiden haluavan juuri tämänkaltaista tiedonvälitystä". Onko asia todella näin?

Siksi rohkenen rukoilla myös median puolesta, että se todella toteuttaisi tehtäväänsä vapaana ja riippumattomana mediana.Että se osaisi kertoa meille asioista, jotka todella ovat tärkeitä tasapuolisesti meille kaikille. Että se Sanan mukaan puolustaisi heikkoja, olisi niiden puolella, jotka jäävät jalkoihin ja että sillä olisi rohkeutta tarttua elämän kannalta tärkeisiin aihesiin.


Jukka Lopperi

Kaksi suurta ihmettä näin keväisin
13.5.2007

Keväisin koen aina kaksi suurta ihmettä.
1. Ruohonleikkuri pärähtää käyntiin parin vedon jälkeen, vaikka se on koko talven lojunut kylmässä, pakkasen huuruisessa autotallissa.
2. Perämoottri pärähtää käyntiin käynnistysvipua kääntämällä, vaikka se on koko talven lojunut ulkona kylmässä talvi-ilmassa.

Jukka Lopperi

Lätkää, euroviisuja ja äitienpäivää
12.5.2007


Me suomalaiset taidamme tänä viikonloppuna hullaantua kahdesta asiasta, jotka puolestaan jättävät alleen erään perinteisimmistä juhlistamme. Lätkän MM-finaali ja euroviisut taitavat puhuttaa meitä paljon enemmän kuin äitienpäivä. Kaikkia eivät viisut sentään kiinnosta - vaimonikin kävi nukkumaan, kun viisut alkoivat - enkä usko, että kiekon finaali kiinnostaa häntä sen enempää.

Mitä yhteistä näillä tapahtumilla on? Ainakin ne keräävät paljon ihmisiä yhden asian ympärille ja voiton myötä jotain hyvää tapahtuu. TV-uutisissa kerrottiin, että Venäjällä mahdollisen MM-kullan odotettiin monin tavoin nostavan kansan itsetuntoa. Jos Suomi sunnuntaina voittaa, on varmaa, että varsinainen mekkala meilläkin syntyy. Marginaalilaji - sanon minä - mutta meille tärkeä. Valitettavasti vain lätkää pelataan hyvin harvoissa maissa verrattuna mihin muuhun palloilulajiin tahansa.Silti: toivottavasti voitamme!

Entä viisut - jo vuosia viisut ovat olleet aivan jotain muuta kuin iskelmäkilpailu -enemmänkin tuntuu olevan kisa siitä kenellä on parhaat tehosteet tai kenellä on uskalian asu. Silti toivomme menestystä Hannalle.

Viisut tulevat ja menevät, lätkä on pieni laji maailmassa, mutta äitiys on yhteinen asia kaikkialla, vaikka kohta äitiys ymmärretään ehkä hieman eri tavoin eri puolilla maailmaa. Äitiyden myötä saamme ylipäänsä miettiä vanhemmuuden asiaa. Itse joudun yhä uudestaan ja uudestaan toteamaan sen, kuinka epätäydellisesti olen vanhemmuutta elänyt. Huomenna äitienpäivä on myös rukoussunnuntai. Siksi rukoukseni onkin: Hyvä Jumala anna anteeksi laiminlyöntini, erheeni, väärät sanani, itsekkyyteni - minkä alle vanhemmuskin on jäänyt.

Jukka Lopperi

Illanistuijaisia
2.5.2007

Itse kukin meistä on viettänyt tahollaan vappua - on istuttu iltaa, syöty ja pidetty hauskaa. Sain vaimoni kanssa vapun tienoilla olla kahdessakin tällaisessa illanistujaisissa - toisen kerran naapurissa ja toisen kerran Huutjärvellä. Monen mielestä tällaiset juhlat - illanistujaiset - ovat turhaa ajan hukkaa. Itse uskallan sanoa, että parhaimmillaan ne ovat jopa sielunhoitoa . Kun ystäväperheen kanssa istutaan ruokapöydässä viisikin tuntia niin siinä ajassa ehtii puhua monesta yhteisestä tärkeästä aiheesta. Joskus myös hyvä huumori ja naurukin on sielunhoitoa - nauraessa maailman murheet unohtuvat.


Muistan, kun olin masentunut niin todella havahduin siihen, etten pystynyt nauramaan. Moneen viikkoon en ollut juurikaan hymyillyt saati nauranut. Naurun ja huumorin taito kertonee jotain mielemme kunnosta.

Se, että ylipäänsä on ystäviä, joiden kanssa voi viettää iltaa on myös mielettömän arvokas asia. Onneksi on sen verran sosiaalista taitoa, että löytyy ystäviä. Tosin tähän samaan hengenvetoon on todettava, että meistä kahdesta, vaimollani tätä sosiaalisen kanssakäymisen taitoa on rutkasti enemmän kuin itselläni.

Joka tapauksessa iloitkaa ja nauttikaa niistä hetkistä, jotka saatte viettää ystävien kesken, kiittäkää ystävistä ja hyvistä hetkistä ystävien seurassa. Istukaa iltaa, jutelkaa, naurakaa, pelatkaa vaikka seurapelejä - ja samalla hoitakaa toinen toistanne.

Jukka Lopperi

Pappeja pois viralta
26.4.2007

Kirkossa tapahtuu mielenkiintoista. En itse muista aikaa, jolloin näin monen papin touhut olisivat järisyttäneet kirkkoa. Samalla kukin hiippakunta taitaa saada osansa. - Tai sitten kirkkohistoriani tiedot ovat vajavaiset.

Kuopiossa Suokonautiota heitellään puoleen jos toiseen. Toinen piispa hyllyttää ja toinen ottaa avosylin vastaan. Kun tavallinen rivipappi saa ihmisiä liikkeelle, vaikka vähän räväköinkin tavoin, se heti herättää pahennusta - "ei näin kirkossa saa toimia".

Helsingissä Huovinen joutui tutkimaan Huovisen toimintaa, kun tämä oli siunannut lesboparin liiton ja rohjennut rukoilla ihmisten puolesta. Heti löytyy heitä, jotka kantelevat tyylillä: "tämä-on -vastoin-Jumalan sanaa". Huovinen saanee Huovisen siunauksella jatkaa papin töitä ja rukoilla ihmisten puolesta, vaikka se ei kaikkia miellytä.

Turussa Mäkinen joutuu ratkomaan Rankis-ongelmaa ja samalla viitoittamaan suuntaa iankaikkisuusongelmalle - naispappeusasialle. Pannaankohan tässäkin mies viralta? Kuka iloitsee , kuka suree?

"Last but not least" (toivottavasti oli edes jotenkin oikein) - Tampereella Pihkala ja kumppanit ovat evännet Koivistolta puoleksi vuodeksi pappisoikeudet. Mielenkiintoista on, että päätös syntyi äänin 4-3. Siis kovin kauaskantoinen ja uskoakseni paljon harmia kirkolle tuottava ratkaisu tehtiin vain yhden äänen erolla. Mitä tapahtuu, kun Nokia- missio järjestäytyy kirkoksi ja kerää samalla huostaansa tuhansia seurakuntalaisia. Turha on venkoilla kirkosta eroamisasiassa. Onko kirkko itse siihen syypää?

Entäpä, jos Huovinen olisikin joutunut tutkimaan Koviston asiaa, Mäkinen Suokonaution asiaa, Riekkinen Rankisen asiaa ja Pihkala Huovisen asiaa, olisivatko päätökset toisenlaisia?

Jos kaikkien pappien puhuita ja tekemisiä seulottaisiin yhtä tarkalla silmällä kuin edellämainittujen niin kuinkahan monta pappia kirkkoon voisi jäädä ja millainen olisi jäljelle jäävä kirkko?Kuinka monen rivipapin opetus ja julistus on loppujen lopuksi sitä oikeita luterilaista julistusta? Minusta tuntuu, että kirkossa "siivilöidään hyttynen ja niellään kameli". - SURETTAA!


Jukka Lopperi


Pietarin matkan mietteitä
25.4.2007

Olimme pienellä porukalla yhtymän luottamushenkilöiden kanssa Pietarissa. Vierailimme mm. lastenkodissa, naistensairaalassa, Marian kirkossa Pietarissa ja Inkerin kirkon koulutuskeskuksessa Keltossa.

Viipurin torilla meidät pysäytti nuori nainen, joka kerjäsi rahaa elämisen tarpeeseen. Kyllä minua siinä hetkessä hävetti ja hävettää vieläkin: miksi en voinut hänelle antaa 100 ruplaa; hänelle se todennäköisesti olisi ollut suuri raha, minulle vajaan kolmen euron menetys. Järkyttävää itsekkyyttä, suorastaan typeryyttä minulta.

Kelton koulutuskeskuksessa osallistuimme messuun. Messun kaavassa Herra armahda on sijoitettu synnintunnustuksen ja synninpäästön väliin. Siinä laulaessani Herra armahda hymniä todella mietin: Jumala ole minulle, typerälle, itsekkäälle suomalaisella armollinen. - Voiko Hän olla minulle armollinen?

Jukka Lopperi

Aamun messu ja illan peli
15.4.2007

Sunnuntai päivälleni sattui pari kohokohtaa - aamun messu Langinkosken kirkossa ja illan korispeli Karhuvuoressa. Aamun messussa sain olla liturgi ja illan pelissä vain kannustava katsoja.

Oliko näillä tapahtumilla mitään yhteistä? Ainakin se, että molemmat kokosivat tietyn joukon ihmisiä yhteen. Aamun messussa oli paikalla n. 100 henkeä ja illan pelissä Karhuvuoressa taisi paikalla meteliä pitää reilusti yli tuhat katsojaa. Molemmissa tapahtumissa oli heitä, joita kuunnellan ja katsellaan ja heitä, jotka kuuntelevat ja katsovat - ja korispelissä myös kannustavat.Täytyy myöntää, että illan pelissä oli kyllä huomattavasti parempi tunnelma - oli huutoa ja mekastusta, kannustusta ja aplodeja. Vielä kun kotijoukkue voitti oli tunnelma todella katossa. Aamun tunnelma oli hivenen toisenlainen - sanoisinko hartaampi.

Monesti mietin sitä, millä mielellä ihmiset lähtevät kotiinsa messusta. Kyselen ovatko seurakuntlaiset saanet mitään elämän evästä messusta. Ainakin sunnuntaina Karhuvuoresta kotiin kulki hyvin tyytyväinen katsojajoukko. Hieno peli, hieno voitto - hyvä fiilis.

Sunnuntain messun tarkoitus on antaa evästä tulevalle viikolle.
Mietiskelen , kuinka tässä olen onnistunut? Harvoinpa seuraavana päivänä keskusteluissa palataan messun kulkuun, mutta korispeli pelataan monissa keskusteluissa uudestaan.

Kuitenkin saamme myös ajatella, että messu antaa evästä myös iankaikisuutta varten - peli on vain ajallista hyvää.

Silti uskallan sanoa: molemmissa oli kiva olla mukana!

Jukka Lopperi

Pääsiäinen 2007
2.4.2007

Miten minulla on sellainen tunne, että yhä vähemmän ja vähemmän ihmiset muistavat pääsiäisen varsinaista sanomaa? Pääsiäinen mielletään pitkäksi vapaaksi, jolloin tehdään viimeisiä lapinmatkoja, käydään ehkä mökkiä kunnostamassa tai muuten vain lomaillaan matkailllen. Joka tapauksessa pidetään vapaata, mutta ei oikeastaan tiedetä, mitä varten vapaata on.

Lapsuudesta muistan kuinka televiossa oli pitkäperjantaina hieman arjesta poikkeava ohjelmaa. Tänä päivänä sama meno jatkuu oli sitten arki tai pyhä, pitkäperjantai tai mikä tahansa päivä. Onko tämä kaikki "maallistumisen" syytä? Kulkeeko "kehitys" jatkuvasti ja vääjäämättömästi tähän suuntaaa? Yhä vähemmän nämä hengllisen elämän perusasiat liikuttavat ihmisiä! - Näin taitaa olla!

Kristitylle pääsiäinen on kuitenkin yhä se keskeinen aika. Silloin meille julistetaan anteeksiantamusta ja meille julistetaan ihmeellistä sanomaa ylösnousemuksesta.

Tänä pääsiäisenä mietin meidän ihmisten välistä anteeksiantamusta. "Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Kuinka voisin toteuttaa tätä käytännössä? Onko anteeksiantamus jotenkin sukulainen suvaitsevaisuudelle? Samaan suuntaan siinä katsotaan.

Siten pitkäperjantai kutsuu meitä myös kilvoitukseen, toisen ihmisen ymmärtämiseen ja armahdukseen.


Jukka Lopperi


Vammala ja Tyrvää
25.3.2007

Nyt on sitten tapahtunut se, mitä tietyllä tapaa jo pitkään "on odotettu". Vammalan kappalainen jäi pois messusta, johon hänet työvuorolistan mukaan oli määrätty, koska toimittamassa oli myös naispuolinen kollega!

Seuraa selvityksen anto kapitulille, selvitysmiehen asettaminen, kurinpitoasiamiehne lausunto ja sitten joskus kapitulin päätös. Seuraa valitus hallinto-oikeuteen ja ehkäpä aikanaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen - vähän samaa rataa kuin meillä täällä kotoisessa seurakunnassamme.

Kun tämä asia on tässä pisteessä, niin olisin toivonut, että asia olisi aikanaan lähtenyt tälle "oikeustielle" juuri niissä seurakunnisssa , missä vastakkain ovat papit - heitähän tämä asia ensi sijaisesti koskee.

Totean - kuten ennenkin - ei käy piispa Kari Mäkistä kateeksi. Hän joutunee taistelemaan kaikkien piispojen puolesta - Saaneeko tukea?

On tämä omatunto mielenkiintoinen tekijä. Omaantuntoon vedoten kieltäydytään työstä. Sitten tulee psykologi selittäen ettei koko omaatuntoa varsinaisesti ole olemassakaan. Joka tapauksessa häilyvä ja kovin venyvä tämä omatunto kuitenkin on - ja mitä kaikkia siihen vedoten voi tehdä tai jättää tekemättä.
Toisen omatunto puhuu toista kuin toisen...

Seuratkaamme Jari Rankisen blogia ja kaikesta huolimatta uskaltakaamme rukoilla kirkkomme puolesta, ettei se järin tämän kiistan takia tuhoudu. En oikein usko, että tästä kaikesta kiistasta olisi ollut oikeastaan, mitään suurta iloa kirkolle - päinvastoin.

Kommentteja....

Jukka Lopperi
"esitaistelija minäkin"


Vaalit on käyty
19.3.2007

Vaalit on käyty, voittajat ja häviäjät ovat selvillä. Aamulla kyselin itseltäni, mistä voittajat iloitsevat ja miksi toiset surevat.? Onko kyse vallasta? Iloitsen , kun pääsen valtaan, suren, kun menetän vallan. Jos näin on silloin, silloin ollaan kaukana siitä, mitä minulle lyseossa yhteiskunnan tunneilla Martti Korhonen opettti demokratiasta. Ymmärrän, että se on "yhteisten asioiden hoitoa" - ei minun, eikä minun puoleeni asioiden hoitoa.

Jukka Lopperi


Posti, Häkämies, Almgren, Tiusanen...
16.3.2007

Huomenna on - "jos Jumala suo" - jälleen kerran vaalipäivä. Valitaan 200 kansanedustajaa. (Puhutteleva ja velvoittava on nimitys kansan-edustaja).

Yksi jos toinen ehdokas on myös allekirjoittaneeseen yrittänyt vaikuttaa. On jaettu makkaroita, ilmapalloja, ilmaisia kahvikuponkeja - viimeeksi tänään lehmuskujalla. Taitaa vain olla niin, että näiden vaikutus on vähäinen. Itsellä, kun on se vanha, vakaa mielipide, joka ei tunnu heilahtavan puoleen eikä toiseen.

Jälleen kerran olen tullut hyvin vakuuttuneeksi siitä, että seurakuntapapin on syytä pysyä puoluepolitiikan ulkopuolella. Äänestämässä toki tulee käydä, mutta omaa minää ei seurakuntatyössä olevan papin tule myydä kenellekään. Kun toiselle puolelle kumartaa niin toiselle puolelle.... On hyvin vaikea olla koko seurakunnan pappi, jos ottaa leiman otsaansa.

Aina myös iloitsen siitä mahdollisuudesta, mikä kirkolla on vaikuttaa. Jonkun mielestä rukous esivallan puolesta ei ole mitään, mutta minusta se on juuri se kirkon vaikutuskanava, Kirkko on parhaimmillaan yhteiskunnallinen omatunto, huonoimmillaan se on paatunut omatunto.

Messussa rukoillaan lähes joka pyhä siunausta päättäjille. Oma rukoukseni on , että päättäjillä olisi todellista lähimmäisen rakkauden mieltä niin, että päätökset johtaisivat oikeudenmukaiseen yhteiskuntaa, jossa myös heikommalla ja köyhemmällä olisi turvatut elämisolosuhteet. Älköön kirkko koskaan unohtako köyhän ja heikomman asiaa.

Nyky-yhteiskunnassa todelliset päätökset taidetaan tehdä muualla kuin eduskunnassa. Tuntuu, ettei niitä tehdä edes Brysselissä. Markkinavoimat tekevät enimmät päätökset meidän kaikkien puolesta. Siksi rukouksemme kohdistuu myös tähän näkymöttämään ja tuntemattomaan päätöksentekijään. Tämä rukous taitaa mennä kuitenkin kuuroille korville, siksi julmia markkinavoimien tehtailemat jäljet kaikkialla ovat.

Kyllä kai tämä maailma olisi kokonaan toisen näköinen, jos maailman mahtitekijä olisi jokin muu kuin tämä ihmisen itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Ei voi kuin ihmetellä ja päivitellä elintasokuilua, köyhien ja rikkaiden välistä eroa.

Samaan hengenvetoon on myönnettävä, että itse kuulun todella heihin, jotka ovat saanet sen hyvän osan.

Herra armahtakoon meitä!

Jukka Lopperi


Kirkollista ahdistusta
4.3.2007


On tullut vähän tavaksi näin sunnuntai-iltaisin kirjoittaa tätä nettipäiväkirjaa, eikä tämäkään kerta tee poikkeusta.

Viime perjantain Kotimaa-lehteä lukiessani tulin hyvin, hyvin ahdistuneeksi. Miksi? Minua ahdistaa tämä loputon kirkollinen kinastelu. Aiheesta kuin aiheesta saadaan aikaan isompi tai pienempi kirkollinen keskustelu. Oikeassa olemisen tarve tuntuu joka suunnalla olevan valtavan suuri. Yksi jos toinen - milloin piispa, milloin teologian tohtori, milloin rivipappi, milloin rivi maallikko, milloin seurakunnallinen luottamushenkilö (milloin minä itse) - kokee omaavansa sen ainoan oikean tiedon asiasta kuin asiasta. Ja aiheesta kuin aiheesta saadaan helposti syntymään suuri opillinen keskustelu, jossa vuorotellen vedotaan Raamattuun, Tunnustuskirjoihin, Lutheriin, kirkon 2000-vuotiseen traditioon tai jos nämä eivät riitä niin sitten vedotaan lähimmäisen rakkauteen, suvaitsevaisuuteen, toisen ihmisen kunnioitukseen. - Ja kuinka eri tavoin näitä kaikkia aktoriteetteja tulkitaankin!

Ahdistaa...

Ainoana lohtuna on mielessäni ollut tietoisuus siitä, että kirkossa on aina näin ollut - ja valitettavasti aina tulee olemaan, eikä se tästä paremmaksi muutu. He, jotka paremmin tuntevat kirkkohistoriaa ja dogmatiikkaa, voisivat monin esimerkein kertoa siitä, kuinka alkukirkosta lähtien tätä opillista keskustelua on ollut. Ymmärtääkseni ei myöskään koskaan ole ollut mitään auvoista alkukirkon pyhää yhteyttä, jossa kaikki olisi ollut jotenkin auvoisen kaunista ja tasapainoista.

Mihin tämä johtaa? Mihin se on johtanut? Mihin muuhun kirkollinen kinastelu johtaa kuin lisääntyvään hajaannukseen.
Aina syntyy uusia yhteisöjä, joissa koetaan se ainoa, oikea Jeesuksen usko, hengen yhteys, uskon palo ja oikessa olemisen suuri tietoisuus.

Vieraillessamme viime vuoden keväällä entisen kanttorimme Terhi Miikin luona Yhdysvalloissa hajaannus esiintyi hyvässä ja huonossa valossa.

Terhin nykyisessa asuinkaupungissa pienessä Lyndenin kaupungissa Yhdysvaltain luoteiskolkassa on 10 000 asukasta. Samalla siellä on 30 eri kristillistä kirkkokuntaa! Vähän joka korttelissa on oma seurakunta ja oma kirkko. Kirkkokuntiin kuuluu keskimäärin 200-500 henkeä. Ja kun joku ystävä riitaantuu oman kirkkonsa kanssa, hän pian perustaa uuden oman yhteisönsä. Näinhän niitä kirkkoja syntyy kuin sieniä sateella. - Tämä hajaannuksesta.

Se, mikä tuntui olevan hyvää, oli, että nämä kirkkokunnat - ainakin vierailijan silmin - pysyivät jonkinlaisessa sovussa keskenään. Näin ainakin Terhin mies Doug minulle väitti.

Tämä on sitä "jonkinsortin ekumeniaa".

Mitenköhän on laita tässä Suomen suuressa hajaantuneessa kristikansassa - kykeneekö se tähän samaan? - Epäilen vahvasti. Ainakin minusta ajan merkit viittaavat toiseen suuntaan.

Jukka Lopperi


Lomalla
25.2.2007

Eläkeläisystäväni kertoi Pasaatissa istuessamme, että hän on viikon parin päästä lähdössä vaimonsa kanssa lomalle. Kyselin miten eläkeläinen lähtee lomalle. Vastaus kuului: eläkeläinen lähtee lomalle silloin kun hän lähtee lomamatkalle, tekee jotain arjesta poikkeavaa.

Lomaa ja arjesta poikkeavaahan me jokainen tietyssä määrin kaipaamme. Itse huomaan, kuinka fakkiutunut olen tekemään niitä samoja rutiineja päivästä päivään. On äärettömän helppoa ja liiankin turvallista jämähtyä rutiineihin. Samalla ihailen heitä, jotka ovat valmiit innostumaan aina jostain uudesta tai vahnoilla päivillä ovat valmiina opettelemaan uutta. Uuden opetteleminen vaatii rohkeutta, rohkeutta tunnustaa, ettei osaa ja rohkeutta epäonnistumisen pelossakin opetella uutta. Itselläni ehkä tämä epäonnistumisen pelko estää useimmiten uuden opettelemisen.

Viisaat ovat todenneet, että niin kauan kuin ihminen säilyttää uteliaisuutensa ja on innostunut elämän eri asioista niin kauan on hyvä.

Monesti siunauskeskustelujen yhteydessä olemme ilolla todenneet, että poismennyt jaksoi loppuun asti olla kiinnostunut elämästä. Siis vielä ns. kuolin vuoteellakin ihminen voi olla kiinnostunut ulkopuolisesta elämästä. Pitkääkö näin olla, on sitten aivan toinen kysymys.

Jokapäiväisessä elämässä meillä on joka tapauksessa mielettömästi rutiineja, jotka voisi "mielen piristykseksi" tehdä toisin.

VT:n Sananlaskujen kirja sanoo:"Laiska toivoo mutta ei saa, ahkera syö itsensä kylläiseksi" (San 13:4). Eikö tämäkin sana rohkaise meitä arjesta poikkeavaan rohkeuteen ja ahkeruuteen - mielen piristykseen. Sana kutsuu meitä sanalla sanoen ELÄMÄÄN.

Jukka Lopperi


Riidellen paastoon
18.2.2007

Tänään on laskiaissunnuntai, alkaa ns. paastonaika, seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Kuinkahan moni on valmis paastoon? Kuinkahan moni elää mitenkään todeksi paastonaikaa?

Paastonaika ei merkitse pelkkää paastoamista tai kieltäytymistä jostain ulkoisesta, paasto voi olla myös mielen paastoa - itsensä tarkkailua, parannuksen aikaa.

Omalla kohdallani paastoon laskeutuminen on merkinnyt muutamien asioiden ylöskirjaamista.

Joudun myös miettimään, kuinka raadollinen tämä ihmismieli on. Juuri hetki sitten messuisa puhuin rakkaudesta, anteeksiantamuksesta liittyen Paavalin 1. Korinttilaiskirjeen luvun 13 tekstiin .- Ja mitä tapahtui, kun tulin kotiin... Mukava ja ärhäkkä riita vaimon kanssa. Siitä kaikesta taisi rakkaus olla kaukana!

Vai onko niinkään! Lienee rakkautta myös se, että voi riidellä ja jopa huutaa, ilman, että tarvitsisi pelätä jonkun suuren lopullisesti rikkoutuvan.

Miten eteenpäin? Ainoa tapa lienee anteeksipyytäminen.
Ehkä paastonaikaan voisi itse kullakin liittyä myös anteeksipyytäminen ja toisen kanssa sopiminen. Voisiko olla niin, että paastonaika kutsuu meitä tunnustamaan omat virheet ja pyytämään anteeksi. Paastonaika on myös katumuksen aika.

Mistä sinä voisit tehdä parannusta? Mistä sinä voisit paastota?

Jukka Lopperi
Puhuttelevat kuvat
10.2.2007

Tämän päivän lehdissä on esillä Maailman lehtikuva-kilpailun voittanut kuva. Kuvan on ottanut amerikkalainen valokuvaaja ja kuvassa nuoret, kauniit ja rikkaat ajavat komealla avoautolla vaurioituneessa Beirutissa. Yksi nuorista pitelee nenäänsä tunkkaisen hajun takia, yksi ottaa kuvia raunioutuneista taloista ja kolme muuta muuten vain tirkistelevät tuhoja. Hyvin puhutteleva kuva!

Kuvaa katsoessa tulee helposti päivitelleeksi nuorten toimintaa - kylläpä on kauheata!

Samalla hetkellä huomaan, että tv:n äärellä toimin kuten kuvan nuoret. Päivittelen maailman köyhyyttä ja ihmisten hätää maailman eri puolilla. Irvistelen ökyrikkaille, mutta maailman todellisten köyhien rinnalla taidan käyttäytyä samoin kuin kuvan autossa istuvat nuoret.

Kyllä ihminen on itsekäs!

Jokainen messu alkaa synnintunnustuksella. Minulle synti on mitä suuremmassa määrin itsekkyyttä. Ja tästä itsekkyydestä ei ihminen pääse eroon. Varmaan itsekkyys myös suojelee, mutta monenlaista pahaa se myös saa aikaan.

On suurta sattumaa, etten ole syntynyt sodan jalkojen jääneisiin maihin tai nälänhäd Takaisin ylös

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.