Kirkkoherran nettipäiväkirja



Tervetuloa Nettipäiväkirjani sivuille. Tarkoituksenani on silloin tällöin, tarpeen tulleen, taitojen ja mahdollisuuksien mukaan ylläpitää nettipäiväkirjaa, joka olisi kaikkien erityisesti seurakuntalaisten luettavissa. Pyrin kirjoittamaan niistä asioista, jotka minua enemmän tai vähemmän kiinostavat.

Olisi kiva, jos joskus saisi myös palautetta näistä kirjoituksista - senkin tähden, että tietäisin kuinka tätä nettipäiväkirjaa ja sen sisältöä voisin parantaa. Palautteen voit lähettää osoitteella:
jukka.lopperi@evl.fi.

Toisinaan tekstiä syntyy enemmän joskus taas varsin niukalti.

Hyviä lukuhetkiä!

10.12.2013

Ennen aikainen joululahja

Kotkalainenen urheiluväki sai eilen ennen aikaisen joululahjan. FC KooTeePee ja KTP yhdistävät voimansa kotkalaisen jalkapalloilun hyväksi. Kiitos tästä!

Nyt alkaa työ: sponsoreiden etsintä ja tavoitteiden asettelu. Ei varmaan riitä, että pelataan missä tahansa tasossa kunhan pelataa KTP:n nimellä ja raitapaidoissa. Kyllä tavoitteiden tulee olla Veikkausliigassa.

1960-luvulla ei mestaruuksia tullut, mutta pelattiin Mestaruussarjassa sen keskivaiheilla ja yleisöä tuli.Urheilukeskukseen täyty tulla tuntia ennen peliä, jotta saatiin hyvät paikat. Tuonne Veikkausliigan keskikastiin kannattaa tavoitteet asettaa.

Tavoitteet asetetaan kuitenkin sen mukaan kun saadaan sponsoreita. Niiden löytäminen on seurajohdon tärkein tehtävä. Ei Veikkausliigaan tarvitse pyrkiä millä hinnalla tahansa. Urheiluelämässä on riittävästi huonoja esimerkkejä ylitoiveikkaista odotuksista.Eikä esimerkkejä tarvitse kaukaa hakea. Velvoitteet tulee hoitaa, maksut maksaa!

Vanhakantaiset poliittiset intohimot tulee myös heittää romukoppaan. Uudella seuralla ei ole varaa politikointiin.

Jatkossa myös mitataan Huumanhaaran itä- ja länsipuolen yhteistyö. Toivottavaa olisi, että tämäkin yhteistyä viriäisi kotkalaisen jalkapalloilun parhaaksi.

Urheiluväki sai joululahjan - joulukirkoissa meille kaikille kerrotaan aikaan kaikille tarkoitetusta joululahjasta!

Jukka Lopperi

 

3.9.2013

Kesä on ohi ja Nokia myyty

Itse kunkin loma on ohi - seuraava odotellessa pitänee vähän tehdä töitä. Niin - he, joilla työtä on. Koko kesän ja alkavan syksyn olemme lukeet väen vähentämisestä, töiden loppumisesta, lomautuksista. Eipä taida Kotkassa yhtään perhettä olla, joka olisi välttynyt näiltä vaikutuksilta. Meidänkin kolmesta aikuisesta lapsesta - niin sanon lapsesta, vaikka aikuisia ovatkin - kaksi joutuu kokemaan, mitä merkitsee kun työt vähenevät tai kokonaan loppuvat.

Mitähän kaikkea merkitse suomalaiselle työlle Nokian myyminen? Pahat kielet kirjoittavat, että tämä kaikki oli odotettavissa, kun Elop nimitettiin johtoon. Tavallisena pulliaisena en tuota suurta rahamaailmaa ja  yrityselämää ymmärrä; silti mietin, että miten pienissä piireissä loppujen lopuksi meidän suomalaisten kohtaloa puidaan ja johdatellaan.

Kirkollisesti kesä oli taas tavanomaisen levotonta. Pari kolme lomapäivää meni keskusteluissa ja lehtijutuissa. Kirkollisen myllerryksen keskellä sanon aina, että me seurakunnassa yritämme parhaamme mukaan tehdä tätä työtä. Teemana meillä on  samalla tapaa kuin Vapaakirkollakin: Toteuta Sana tekoina. Enempää emme voi - parhaamme yritämme, Herraamme yritämme kuunnella ja tehdä tätä työtä myös alkavana syksynä ja talvena.

Tervetuloa mukaan

Jukka Lopperi

 

29.5.2013

Kiire, yrittäjyys ja terapia

Voi hyvät ihmiset; onko tuosta edellisestä kirjoituksesta jo lähes puoli vuotta? Mikäpä on estänyt miestä kirjoittamasta? - Ei varsinaisesti mikään, ei edes kiire. Monesti on ollut mielessä jopa aihekin; mutta jostain syystä konetta en oikasta kohdasta ole saanut auki.

Tänä aamuna sain olla mukana Kotkan Yrittäjien aamukahvilla keskustelemassa yrittäjän jaksamisesta ja oman itsensä hoitamisesta. Yrittäjät ovat mielestäni ihan oma "rotunsa" - hyvässä mielessä. Yrittäjän on siedettävä paljon enemmän toimeentuloon liittyvää stressiä kuin tavallisen palkanansaitsijan. Joka kuukausi ei taida olla samat tulot - on osattava ennakoida.

Kaikki yrittäjät eivät varmaan yllä samaan ennakointiin kuin mammamme. Hän pitää vaatekauppaa pienessä Multian kunnassa ja vaatehankintoja tehdessä hän hyvin tietää, kuka minkäkin vaatteen tulee ostamaan.

Mamma muuten on 79 vuotias ja pitää yhä kauppaa. Kaupan pito on hänelle henki ja elämä; ei puhettakaan eläkkeelle siirtymisestä.

Mamman kauppa taitaa myös olla sellainen sielunhoitopaikka. Ystävät käyvät ostoksilla, samalla vaihdetaan kuulumisia - hoidetaan toinen toisensa sielua.

Yrittäjän sielunhoito - mielenhoito - lienee samnalaista kuin kenen tahansa muunkin. Yrittäjällä vain on työstä johtuvia stressitekijöitä enemmän.

Aamukahveilla totesin, ettei oman mielen hoitaminen ole mitenkään häpeällistä. Ei ole häpeä hakea apua, kun mieltä painaa, eikä lähellä ole ystävää. Terapian hinta 68 euroa on pieni hinta verrattuna siihen, että mieli murtuu. Kaikilla ei ole vieressä pientä vaatekauppaa, jossa saa vaatehankintojen ohessa myös mielenhoitoa.

Jukka Lopperi

 

 

Mitä tapahtui 2012?

31.12.2012

Mitä minulle tapahtui vuonna 2012? Tämä pieni blogikirjoitus on tällä kertaa täysin henkilökohtaisten asioiden puntarointia.

Kaksi isoa asiaa tapahtui. Muutimme elokuussa 2012 "takaisin" Kotkan saarelle. "Takaisin", sillä sieltä olen syntyisin. Ehdimme asua Mussalon omakotitaloa 21 vuotta. Sen aikana lapset kävivät koulunsa ja muuttivat kukin aikanaan pois kotoa. Nyt oli meidän vuoro muuttaa. Syntymäkodistani ei ole kuin parin korttelin matka nykyiseen kotiin. Pitkälle en ole päässyt, mutta korkeammalle: lapsuuden kotin, jossa isä asuu vieläkin,  on toisessa kerroksessa, nyt asumme seitsemännessä. Koska en ole "kätevä käsistäni" oli korkea aika muuttaa, koska monenlaista olisi talossa ollut ajan myötä edessä. Nyt "taloamme" asuu reipas ja taitava nuori perhe, joka varmaan osaa huolehtia hyvin siitä, mikä meille tehtiin 1990.

Toinen merkittävä tapahtuma oli ensimmäisen lapsen lapsen syntymä. Pieni Aini tyttö syntyi kesäkuussa tyttärellemme. Taisi olla niin, että tyttären lapsella oli nimi ennen kuin lapsen mahdollisesta isästä oli mitään tietoa. Nyt on isä ja on lapsi.

Puolen vuoden kaupungissa asumisen jälkeen olen huomannut, miten sitä muokkaa ympäristöään paljolti sen mukaan missä asuu. Kotkan saarelta ei oikein tarvitse muualle lähteä; monet tärkeät toiminnot ovat lähellä. Helposti tämä oma seurakuntakin jää vieraaksi - siksi on pidettävä vara. On silloin tällöin käytävä Prismassa, Karhuvuoressa, Santalahdessa, ettei vallan vieraannu siitä ympäristöstä, johon on kutsuttu työtä tekemään.

Siunattua uutta vuotta kaikille.

Jukka Lopperi

Meille on syntynyt Vapahtaja

24.12.2012

Tänä jouluna tahdon toivottaa itse kullekin yksinkertaisesti oikein hyvää ja rauhaisaa joulua. Onneksi joulumieli, joulurauha ei ole kiinni ulkoisesta. Se on jotain sisäistä hyvää, joka voi syntyä hyvin pienestäkin - yhdestä palavasta kynttilästä. Kynttilä muistuttaa Jeesuksen valosta. Valaiskoon tämä yksi joulukynttilä meidän jokaisen vaellusta ja antakoon Jumala meille sydämeen joulurauhan, joka kantaa myös tulevan vuotena.

 

Jukka Lopperi

 

Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta

5.11.2012

Jostain syystä olen jo nuoresta pitäen pitänyt Vanhan Testamentin Saarnaajan kirjasta. Johtuneeko kirjan synkästä vireestä, joka myötäilee omaa perusvirettäni. Vaikka kohta kaduilla ja toreille kulkiessani saatan olla hyvinkin puhelias niin usemmiten oma oloni on kuin Saarnaajan: "....ei mitään uutta auringon alla...kaikki on turhuutta..."

Jostain syystä viime aikoina tämä sama sana on ollu paljon mielessä. Tuntuu hyvin lohduttomalta kaikki tulevaisuus. Kotikaupungin Kotkan näkymät ovat synkät, yleisvire on riitaisa. Tuntuu  turhauttavalta seurata julkista keskustelua: kun pitäisi keskittyä työpaikkojen synnyttämiseen, keskustellaan jostain muusta.

Koko maassamme tulisi pystyä nyt yhteisesti puhaltamaan yhteen hiileen, että syntysi jotain myönteistä kaikkien irtisanomisten ja lomautusten  keskellä.

Ei ole nuoren ihmisen vika, jos ei ole työtä. Kaikista ei ole yrittäjiksi; mutta kaikilla tulisi olla mielekäs, hyvä ja turvattu elämä.

Siksi kaikkien yhteinen - yhteiskuntarauhankin - etu on, että olisi työtä, että olisi yrityksiä, jotka voisivat palkata ihmisiä työhön...että olisi toimeentuloa ja turvaa.

Minusta ei ole talousguruksi; mutta hätähuutoa saan pitää.

Jos "turhuuksien turhuus" saa meissä vallan, olemme huonolla tiellä. Siksi onneksi kaikki eivät ole kaltaisiani synkistelijöitä.

Jukka Lopperi

 

Syntiset unet

20.9.2012

Kaikenlaisia unia sitä ihminen näkeekin. Ensin näin unen, jonka aikana vanhakantaisesti sanottuna tein syntiä - enkä sitä tässä nyt sen kummemmin käy  erittelemään. Heräsin, nukahdin uudelleen ja näin unen viidestä sanasta: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.

Jukka Lopperi

 

Tulkaa minun luokseni

11.9.2012

Matteus 11:25-30 - Jeesus kutsuu luokseen kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Tässä tekstikohdassa on evankeliumi parhaimmillaan. Ilman ehtoja saa tulla ja Vapahtaja lupaa levon ja lupaa rauhan.

Saimaisessa kohdassa Jeesus mainitsee myös, että hänen kuormansa on kevyt kantaa. Jokainen meistä kuitenkin tietää, ettei elämän taakka aina ole kevyt eikä sitä ole helppo kantaa. Joskus taakan kantaminen käy todella yli voimien.

Mutta juuri silloin on syytä pysähtyä Herramme eteen. Hänelle voi huutaa ja pävitellä taakan suuruutta. Hänelle saa kiukutella. Mutta saa myös olla hiljaa ja huokailla; huokailla Jumalan puoleen.

Joskus piipahdan tyhjässä Langinkosken kirkossa hiljentymässä. Polvistun tyhjän kirkon alttarille ja jätän siihen omaa taakkaani. Jätän siihen myös läheiseni ja rukoilen heidän puolestaan Jätän siihen myös aina anteeksipyyntöni ja armonhuokaukseni ja uskon, että on olemassa Jumala, joka kaiken tämän kuulee.

Jukka Lopperi

 

 

Metsäjätti

6.7.2012

Luin juuri Miikka Nousiaisen uusimman kirjan Metsäjätti. Kirja kertoo pienen paikkakunnan vaneritehtaasta globaalin markkintalaouden myllerryksessä. On helppo arvata, mikä on lopputulos: kaikkien yt-neuvotelujen jälkeen tehdas kuitenkin lopetetaan. Kirja kertoo myös kylän oman pojan taistelusta säilyttää kotipaikkakuntansa työpaikat.

Nousiaisen teksti on kepeätä luettavaa, kirjassa on minun mieleeni sopivaa huumoria; mutta myös syvällistä pohdiskelua.

Erityisesti pidin kappaleesta, jossa kerrotaan päähenkilön nuoruuden ystävästi, jonka mieli teemana oli: mikään ei kannata. Hyvin pessimistisenä henkilönä tämä nuoruuden ystävä koko elämää katseli ja valitettavasti elämä päättyi oman käden kautta. Maailman raskaus oli liian iso taakka nuoren kannettavaksi.

Jotenkin samaistuin tähän kirjan hahmoon: mikään ei kannata. Vanhan Testamentin Saarnaajallahan on samaa teemaa: turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta ...ja ei mitään uutta auringon alla.

Nousiaisen kirjan päähenkilö pohtii tätä turhuutta ja tulee yksinkertaiseen päätelmään: ei kannata ajatella kaikkea maailman pahuutta, eikä elämän turhuutta;  on vain elettävä ja pungerrettava eteenpäin. Tämä lienee hyvä neuvo. Eikä se tarkoita, että ummistaisimme silmämme kaikelle pahuudelle, emmekä yrittäisi parantaa maailmaa. Kyllä jokaisen kristityn - ja jokaisen ihmisen - tärkeä tehtävä on kuitenkin yrittää tehdä maailmasta parempi maailma kaikkien elettäväksi.  Maailmaan emme varmasti valmiiksi saa ja monessa, monessa kohdin epäonnistumme; mutta silti on pyrittävä parempaan, oikeudenmukaisempaan maailmaan.

Ja toisaalta on unohdettava koko pahuus...jotain paradoksaalista tässä on; mutta muuten tuskin kukaan kestää. En ainakaan minä jaksaisi. Vielä jos koko ajan muistaisin ja mielessä olisi omat epäonnistumiset niin vielä vähemmän sitä jaksaisi. Mutta juuri tämän jälkimmäisen johdosta on anteeksiantemus, uuden aloittamisen paikka ja parannuksen mahdollisuus.

Jukka Lopperi

 

Omatunto kolkuttaa

21.5.2012

Olen tässä parina päivänä pyöräillyt runsaasti. Hiilijalanjälkeni siis pienenee ja aiheutan siis myös huomattavasti vähemmän tuhoja ympäristölle kuin jos ajaisin vanhalla, halvalla -88 mallisella mersullani. Tästä omatunto kiittää.

Mutta omatunto myös soimaa. Eilen kiireissäni  porhalsin komeasti päin punaisia, kun tutut seurakuntalaiset varttuivat lainkuulijaisesti valojen vaihtumista vihreiksi. Tein siis lainrikkomuksen.

Ajelen myös ilman kypärää - tänään jopa papin pantapaita päällä. Millaisen mallin annan pienille polkupyöräileville koululaisille, kun he näkevät minut ilman kypärää?

Tällaisestä omatunto soimaa. Pitäisikö muuttaa tapoja? En vain ymmärrä, miksi sunnuntai aamuna pitää seistä jököttää punaisissa valoissa ja varttua vihreää, kun autoja ei näy missään. Olenko lainrikkoja, jos kukaan ei näe? Varmaan aivan samoin kuin varas on varas, vaikka kukaan ei näe. Mutta silti en varmaan jatkossakaan jökötä yksin punaisissa sunnuntai aamuvarhaisena hetkenä, kun autoja ei näy eikä kuulu.

Kypärää harkitsen.

Jukka Lopperi

 

 

Pitkäperantai - paras kirkkopyhä

30.3.2012

Olen jo vuosikymmeniä pitänyt pitkäperjantaita parhaana mahdollisena kirkkopyhä. Ehkä se sopii hyvin minulle, joka olen raskasluonteinen ja vähän synkistelijäkin mieleltäni. Mutta pitkäperjantain jumalanpalveluksessa on silti jotain suurta ja hienoa; jotain jota kusun todella pyhäksi.

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa urut eivät soi, ei ole kynttilöitä, ei ole valoja, ei ole kukkia alttarilla, kirkko on muutenkin verhottu mustiin. Koko jumalanpalveluksessa keskitytään johonkin olennaiseen uskossamme. Katsotaan ristin Kristusta ja keskitytään anteeksiantamukseen ja armoon. Meidän oma Langinkosken kirkko on hyvä paikka tulla pitkäperjantaina kirkkoon, koska meillä ei ole varsinaista alttaritaulua, vaan päätyseinällä on iso, valkea risti - Kristuksen risti!!

Rippikoululaisia kehoitan aina tulemaan pitkäperjantaina jumalanpalvelukseen - harvoin heitä siellä näkee; eikä muutenkaan pitkäperjantai ole pyhä, jolloin kirkko olisi täynnä kirkkovieraita. Kuitenkin näin itse  toivoisin olevan.

Joskus suomalaisen kristillisyyden on syytetty jääneen pitkäperjantain kummulle, eikä siitä ole kuulemma löytynyt pääsäiäsen iloa. Tänä päivänä tuntuu olevan toisin - pääsiäisen iloa on, mutta onko pitkäperjantain katumusta?

Ilman anteeksiantamusta, ilman ristiä ei ole myöskään todellista kristillistä uskoa, eikä voi olla pääsiäisen iloakaan.

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa  on hyvä yhtyä yhteiseen synnintunnustukseen. Olemme ristin juurella, jonne voimme itsemme, syntisyytemme jättää ja rukoilla yksinkertaisesti:Jumala ole minulle syntiselle armollinen. Ristiltä kuulemme äänen: sinun syntisi on anteeksi annettu. Siksi pitkäperjantai on itse asiassa mitä suuremmin ilon pyhä. Anteeksiantamuksen ilon.

Koska Jumala antaa anteeksi, antakaamme mekin toisillemme anteeksi. Siten anteeksiantamus tulee ikään kuin ylhäältä alas - meidän ihmisten keskelle. Ilman tätä meidän keskinäistä anteeksiantamusta, anteeksiantamus jää vajavaiseksi.

Tervetuloa pitkäperjantaina joko Langinkosken kirkkoon tai johonkin muuhun!

Jukka Lopperi

 

 

 

Politiikkaa

9.2.2012

Näin suurien uutisten päivinä (Nokia pois potkii Salossa 1000, kuntien määrää ollaan vähentämässä, armeija supistaa) on pakko pohtia tätä suomalaista taloudenpitoa. Facebookissa jo suureen ääneen kysyin: kertokaa minulle tämä yhtälö: Suomessa, Suomessa, suomalaisilla on vuonna 2012 varallisuutta enemmän kuin koskaan historian  aikana, silti valtio ja kunnat ovat valtavien säätöpaineiden kourissa?

* * * * * *

Helsingin Sanomissa oli muutama päivä sitten mielenkiintoinen aukeama. Samalla aukeamalla kerrottiin poliisin valtavista säästötoimenpiteista, mikä johtaa poliisityön alasajoon ja pienempien rikosten tutkimatta jättämiseen, koska ei ole resursseja. Samalla aukeamalla kerrottiin, kuinka yksityinen vartiotoinibisnes kasvaa koko ajan mm. henkivartioiden määrä lisääntyy. Miksi emme maksa kunnolla veroja, jotta yhteiskunnan kaikki jäsenet saisivat poliisipalvelut samanarvoisesti?Kyllä rikkailla on varaa yksityisiin palveluihin tässäkin asiassa ja köyhä jää nuolemaan näppejään. Rikkaan ei tarvitse välittää veronmaksusta, hänellä on varaa palkata vaikka minkälaiset turvamiehet, mutta entäpä köyhä, joka kadulla joutuu rikoksen uhriksi - kuka hänen asiaansa hoitaa?

PS. Tähän samaan asiaan kiinnitti huomiota Erkki Tuomioja omassa blogikirjoituksessa viikolla 6.

Jukka Lopperi

 

 

Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä

23.12.2011

 

Tänä jouluna jälleen muistelen Helsingin Sanomien edesmenneen pilapiirtäjä Karin piirrosta: Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä. Piirroksessa Kristus seisoo Helsingin Aleksanterinkadun porttikäytävässä ja ojentaa käden ihokiiruhtaville ihmiselle. Piirros on tehty 1954. Millainen kuva olisi tänä päivänä? Todennäköisesti Kristus olisi vielä pienempi, jossain nurkassa, tuskin erottuisi kuvasta. Sillä  kovin kauas ihmisten mielestä joulun sanoma Kristus-lapsen syntymä taitaa jäädä.

Kuitenkin sitä me kirkossa julistamme, että Kristus syntynyt on.

Toivotan sinulle hyvää joulua ja hyvää uutta vuotta. Olkoon joulun Herra sydämesi Herra myös ensi vuonna. Saakoon hyvä Jumala siunauta kaiken tulevaisuuden.

Ps. Yritin linkittää tuota piirrosta tähän, mutta taitoni ovat vajavaiset. Mutta Googlen kautta tuon piirroksen löytää. Piirros on jossain yhteydessä äänestetty Karin puhuttelevimmaksi piirrokseksi.

Jukka Lopperi

 

 

7.12.2011

Ohessa pieni ote Langinkosken kirkossa pidetystä itsenäisyyspäivän saarnasta. Saarna oli osa Suomalaista messua, jota toteuttamassa oli taitavat muusikot, hyvä kuoro, osaavat tanssijat ja ennen kaikkea hyvä kanttorimme. Kirkko oli ilahduttavasti aivan täynnä!

 

Itse kukin meistä tietää, kuinka elämän koettelemukset tuovat elämään viisautta ja ymmärrystä. Kun kaikki ei mene hyvin, joudumme pienelle paikalle, oppimaan elämän viisautta.

Näin itsenäisyyspäivänä mietimme oman kansakuntamme viisautta. Mieleen nousee myös kansamme kohtalot. Kun kansakunta joutuu koville, silloin siltä kysytään viisautta. Rohkenen sanoa, että kansakunnassamme on ollut paljon viisautta; ei meillä muutoin olisi tätä vaurautta, hyvinvointia ja turvallisuutta mitä meillä on.

Mutta tehtävä on koko ajan kesken. Emme voi tuudittautua onnen tilaan, vaan koko ajan on pyrittävä parempaan. Jostain syytä kehitys maassamme ei viime vuosina ole ollut hyvää. Kansakunta on monessa tasossa jakautumassa kahtia: hyväosaisiin ja huono-osaisiin, köyhiin ja rikkaisiin, sairaisiin ja terveisiin, hyvinvoiviin ja huonosti voiviin.OECD:n raportit viime päivinä kertovat samaa karua kieltä. Olen ymmärtänyt, että pienen kansakunnan voima on se yhtenäisyys. Tätä on vaalittava. Kahtiajaon pysäyttäminen on todellista viisautta!

Elämän viisautta on ymmärtää, mikä kansakunnalle on parasta. Viisas kansakunta takaa hyvän ja ihmisarvoisen elämän sen kaikille jäsenille.

jukka lopperi

 

 

18.10.2011

Oheinen kirjoitus on julkaistu  KySa:n hartauskirjoituspalstalla syksyllä 2011. Sain siitä paljon palautetta, siksi laitan sen myös tänne "nettipäiväkirjaani".

 

Kirkolle ei anneta anteeksi

Olemme jälleen seurakunnissa aloittamassa uutta työkautta. Seurakuntia kohtaavat tänä päivänä monelaiset haasteet. Kirkon ympärille oleva yhteiskunta on aivan toinen kuin 1980-luvulla. Yhtenäiskulttuuri on monin tavoin romuttunut. Elämme hyvin moniarvoisessa yhteiskunnassa.Seurakunnan toimintaympäristö on siksi myös muuttunut.

Eteläisessä Kymenlaakossa voi nähdä selvän eron Haminan ja Kotkan välillä. Itselläni on sellainen tuntu, että vielä Haminassa voidaan elää ns. yhtenäiskulttuurin, maaseutukulttuurin turvassa. Täällä Kotkassa elämme paljon enemmän monikulttuurisessa ympäristössä ja siksi seurakunnalliset haasteet ovat meillä eri näköiset kuin Haminassa. Rohkenen väittää, että Kotkassa elämme kirkollisesti paljon haastavammassa tilanteesa.

Kirkolta odotetaan jatkuvasti armon ja anteeksiantamuksen sanomaa. Kirkko ei saisi olla tuomitseva kirkko, eivätkä sen työntekijät saisi olla "vanhakantaisia". Joskus tuntuu siltä, että kirkolta vaaditaan,e ttä se antaa anteeksi, mutta kirkolle ei anneta anteeksi. Tuntuu siltä, että kirkon työntekijöiltä odotetaan jotain epäinhimillistä hyvyyttä. Jos kirkon työntekijä hairahtaa, tekee pienenkin virheen, niin media iskee heti kiinni: armoa ei anneta, eikä anteeksiantamusta löydy.

Kuitenkin me kirkonkin työntekijät olemme  ihmisiä, raadollisia, syntisiä ihmisiä. Ja yhtä lailla epäonnistumme, valitsemme sanamme väärin tai loukkaamme kanssakulkijaa. Mutta meille ei anneta anteeksi, eikä kirkolle. Itse koen monta kertaa syvää raskautta kantaa papin pantaa. Joskus koen itseni todella niin kelvottomaksi - rohkenen sanoa: kelvottomaksi Herran palvelijaksi - että tekisi mieli heittää koko panta pois. On tunne, etten ole kelvollinen pantaa kantamaan. On tunne, etten pysty täyttämään vähäisessä määrässäkään niitä odotuksia, joita papille asetetaan. Joskus on tunne, että omalla toimillani aiheutan Suurelle Työnantajalleni ja Hänen kirkolleen enemmän haittaa kuin hyötyä.

Siksi aina iloitsen, kun tapaan ihmisen, joka on ymmärtänyt uskon syvimmän salaisuuden. Olemme Lutherin sanan mukaan samalla kertaa sekä syntisiä, että armahdettuja. Tai kuten Paavali saman roomalaiskirjeessään sanoo: "... paha riippuu minussa kiinni..." Ei kirkko, eikä sen työntekijätkään ole pyhimyksiä - paha riippuu meissäkin kiinni. Kun julistamme armahdusta niin armahtakaamme myös kirkkoa ja sen työntekijöitä.

Jukka Lopperi

 

 

4.8.2011

Lomalukemisterveiset - "kuolemasta"

Olen nyt liki pari viikkoa yrittänyt tehdä töitä, pitkän liki viisi viikkoa kestäneen loman jälkeen. Lomalla valitettavasti ei tullut tehdyksi juuri mitään erityistä. Monia ystäviä tapailimme ja monet kävivät meillä iltaa istumassa. Itse asiassa sekin on suuri rikkaus, että on ihmisiä, joita voi kutsua kylään ja jotka tulevat kylään ja joiden kanssa vielä viihtyy ja joiden kanssa syntyy vielä mielekästä keskustelua (olipas karmea suomen kielen lause!).

Mutta asiaan.

Lomalla tulee luetuksia paljon. Kaksi lukukokemusta oli tänä lomana yli muiden. Luin edesmenneen ruotsalaisen tomittajan, kirjailijan Stieg Larssonin dekkari trilogian, joka kertoo aikakausilehti Milleniumista ja tytöstä nimeltä Lisbeth Salander. Vaikka kirjat olivat paksuja niin ne todella imaisivat lukijan sisäänsä. Toinen hyvä lukukokemus oli filosofi Timo Airaksisen kirja Saasta. Kirjassaan hän toteaa kuoleman todellisuudesta jotenkin näin: Kuoleman todellisuutta emme pääse pakoon kuin kolmella tavalla: unessa, humalatilassa tai kokiessamme pikaista pelastumista, jostain pahasta tilanteesta. Itse lisäisin vielä tuohon, että oikein vahvat mielialalääkkeet tekevät myös saman tehtävän. Kuitenkin kuoleman todellisuus seuraa meitä kuin varjo, emmekä siitä pääse pakoon. On vain osattava elää sen kanssa. Ken osaa, hän on onnellisessa asemassa! Onnittelen tällaista ihmistä!

Jukka Lopperi

 

25.5.2011

Voi kun saisi tehdä rauhassa tätä työtä

 

Viime päivinä olen kovasti toivonut, että saisi kaikessa rauhassa tehdä tätä seurakunnallista työtä. Olen väsynyt ainaisiin kiistoihin olkoon ne sitten mediassa tai kirkossa tai seurakunnan sisällä. Jotenkin sitä kaipaa rauhaa työntekoon.

Työnteossa ei kukaan ole erehtymätön. Virheitä tulee tehdyksi, mutta niistä myös oppii. Seurakunnallista työtä voi tehdä niin monin eri tavoin ja erilaisin painotuksin. Kun olen ollut seurakuntalaisena mukana jonkun muun kuin kotiseurakuntani messussa, olen tehnyt yksinkertaisen havainnon: noinkin voi messun toimittaa ja se toimii. Silti en heti ole muuttamassa omaa messukäytäntöämme, joka on katsottu meille sopivaksi. Samoin on kaikkien työmuotojen kohdalla. Seurakunnassa työtä tehdään niin persoonavälitteisesti, ettei yhteistä sapluunaa ole mahdollista sovittaa jokaisen työntekijän harteille.

Viime viikon kotimaassa teol.tri. Paavo Kettunen sanoi haastattelussa, että jokaiseen messuun tulisi hänen mielestään kuulua ovella tervetulotoivotus sekä messun jälkeen kirkkokahvit. Iloitsen suuresti, että meillä Langinkoskella  nämä molemmat ovat olleet käytössä jo vuosia. Kirkkoon tuleva toivotetaan kädestä pitäen tervetulleeksi ja hänet kohdataan pienesti jo ovella. Kirkkokahveilla voi tätä kohtaamista sitten mahdollisuuksien mukaan syventää.

Maailma on täynnä erilaista hätää, johon seurakunta voi vastata. Yksityisen ihmisenkin kohtaaminen on yhä tärkeämpää. Siksi todella toivon, että olisi "mediarauha" tehdä työtä. Ja vielä niin, että kiitollisina voisimme omalla pienellä panoksellamme auttaa ihmisiä - viedä Sanaa ja sakramenttia ihmisten luo sekä olla auttamassa diakonisesti.

Jukka Lopperi

 

2.5.2011

"Thank you. May God bless you. And may God bless the United States of America."

Oheisella tavalla päätti Yhdysvaltain presidentti puheensa, missä hän ilmoitti terroristijohtaja Osam bin Ladenin surmasta.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Kiitätäänkö Jumalaa siitä, että  on saatu  tapetuksi joku varaalliseksi pidetty ihminen?

Ja toisella puolella... pyydetään jotain Allahin nimeen!

Kummalla puolella Jumala on?

Toinen asia, joka ei mitenkään liity edellisiin on tämä mediaähky. Omiin suosikkeihin netissä olen lisännyt monta mediaa, joita seuraan mm.: Yle, Iltasanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat, Kymen Sanomat, Kotimaa 24. Kielitaoitoiset lisäävät listaansa varmaan kymmeniä ulkomaisia medioita.

On mielenkiintoista seurata kuinka nopeasti uutinen leviää yhden kotimaisen median sivuilta muiden sivuille. Kuulemma uutisen tekeminen on nykyään kopio-liitä toimintojen taitamista, ei omaa työtä. Ja siihenhän aika sitten kuluu, kun pitää seurata muita. Kilpailua ei ole uutisen sisällöstä vaan siitä kuka on nopein. Tämän myötä uutisointi, toimittaminen on muuttunut täysin siitä, mitä se joskus parhaimmillaan on ollut: kansan sivistämistä. Nykyisin ei oikein voi puhua, että media tätä olisi.

Mediaähky tulee siitä, kun näitä kaikkia medioita yrittää seurata... Aina uutta ja uutta. "Uutisten" paljous kaatuu päälle ja yksityinen ihminen ähkyy kaiken alla.

Jukka Lopperi

 

Lukeeko näitä kukaan?

21.3.2011

Kun netti ja sen myötä blogit tulivat ensimmäisiä kertoja kaikkien tietoisuuteen - taisi olla sitä aikaa, kun Myyrmannin räjäytys tapahtui - muistan kirjoituksen jossain päivälehdessä: "netissä olet samalla kertaa kuningas ja et mitään". Monella lienee luulo, että nettikirjoituksia ja blogeja luetaan valtavasti ja sitä myötä on tuntu, että ollaan kuningasta. Voi myös käydä niin, ettei kirjoituksia kukaan lue; vaikka sivujen kävimäärälaskuri kertoo jotain toista. Syitä tietysti voi olla monia - vaikkapa yksinkertaisesti se, ettei sivuilla ole mitään sellaista, joka ketään kiinnostaa. 

Tätä joskus pohdin, kun näitä pieniä kirjoituksia vääsään. Palautuksen määrä ei ainkaan kerro suurista lukijamääristä... Siis katse itseen; pystynkö kirjoittamaan, mitään, mikä ketään kiinnostaa.

Olemme lomalla - pari päivää on mennyt kärvistellessä - on ollut raskas olo. Lääke vähän auttaa tuskaa; mutta sekin on lyhytaikaista.  - Vaimo on pirteämpi ja vahvempi. Ryhtyi remontoimaan kodinhoitohuonetta. Siinä sivussa minunkin on "ryhdistäydyttävä", tehtävä jotain.

Monen kanssa, kun olen keskutellut niin lähes poikkeuksetta olemme yhdessä tulleet siihen tulokseen, että  - "raamatullisen mies-on-perheen-pää" ajatus ei ole todellisuutta; vaan se perheen vahvempi astia useimmiten - erityisesti kärsimysten kohdatessa - on "heikompi astia" - siis vaimo! - Haa; oletteko kanssani samaa mieltä???

Laitapa kommentti! S-postille:jukka.lopperi@evl.fi

Jukka Lopperi

 

 

 

"Soinimainen" pappi

3.3.2011

 

Näin eduskuntavaalien alla on hyvä puhua "soinimaisesta" papista. Perussuuomalaisten nousuhan on ollut aivan mahtavaa näin vaalien alle, eikä kukaan rohkene varmasti sanoa, onko se edes vielä päättynyt, vai päätyykö Soini joukkoineen peräti valtakunnan ykköspuolueeksi. Mikä tekee Sonista sellaisen, että häntä kuullaan? Varmaan se, että hän puhuu kansankielellä, kansanomaisesti, ilman korulauseita, ilman vaikeita termejä. Itse Soinin politiikkaan en ota kantaa, mutta tyylistä moni teologi voisi ottaa oppia.

Meidänkin kirkossa tulisi tätä uskonasiaa osata kansanomaistaa ja puhua yksinkertaisella äänellä, jonka kaikki ymmärtävät. Teologiset kiemurat ja kauniit dogmatiikan lainaukset, vaikka kuinka ne olisivat oikein, eivät kosketa, jos kuulija ei niitä ymmärrä.

Tätä usein mietin, kun kirkossa on paljon rippikoulunuoria. Pelkään pahoin, että monien virsien sanat, liturgin puhe ja saarnaajan saarna ovat aivan liian vaikeatajuista 15 - vuotiaalle. Näin voi tapahtua myös varttuneemman kuulijan kohdalla.

Siksi, jotta saisimme jotain eteenpäin, meidän on kirkossa osattava myös omaa hyvää sanomamaamme julistaa kuin Soini omaa pelastussanomaansa. Siksi kollegan kanssa keksimme termin "soinimainen" teologi ts. sellainen, joka osaa puhua kansankielellä ja sellaisella kielellä, jota kaikki ymmärtävät näitä meille tärkeitä uskonasioita!

Jukka Lopperi

Ps. Yhtenä yönä en saanut unta, kun kävin miettimään sitä tosiasiaa, että SUOMESSAKIN TERVEYSPALVELUIDEN SAANNIN TASO RIIPPUU VARALLISUUDESTA ! Tämä jos mikä on suurta epäoikedenmukaisuutta; ei varallisuus tulisi ratkaista sitä millaista hoitoa saamme tai kuinka nopeasti. Mielestäni ei voida millään perustella sitä, että rikkaan tulee myös terveydenhoidossa saada parempaa palvelua kuin köyhän. Rikas saakoon ostaa itselleen paremman auton tms. mutta terveydenhoidossa varallisuuden ei tule näkyä!

 

Laiskotellen

17.1.2011

 

Istun kotona, on vapaapäivä töistä. Sinikka - vaimoni - on työssä, Jonne vielä kotona asuva nuorin poikamme koulussa, olen yksin kaikessa rauhassa kotona Tarhakalliontiellä, omakotitalossa. En kaipaa mitään meteliä ympärilleni; en kaipaa tv:ta, en radiota, en musiikkia - riittää, kun saan olla rauhassa, hiljaisuudessa, kotona; tehdä niitä näitä askareita, lukea - olla vaan.

Monet muistanevet Lasse Mårtensonin laulun Laiskotellen: "...on taaskin sunnuntai, haalarit jo naulaa jäädä sai..." Tuossa laulussa on minusta tavoitettu jotain laiskottelun kepeydestä ja letkeydestä,  mutta samalla laiskottelun terveeksi tekevästä voimasta.

Aikamme on tehokkuuden aikaa, koko ajan pitäisi jotain saada aikaa; kaikki tapahtuu nopeasti, kaikkien tulisi ajassa olla kiinni, pitäisi olla trendikäs - siksi vastapainoksi sopii hyvin joskus laiskotella. Aina ei tarvitse saada jotain erityistä aikaan.

Voihan olla niinkin, että laiskottelulla on suurempi arvo kuin uskotaankaan. Laiskottelua voisi verrata akkujen lataamiseen. Akkujen laatamisessakaan ei varsinaisesti suuria tapahdu; mutta jos akku menettää kykynsä toimia virtalähteenä, silloin akku on turha.

Näin papin työssä virtalähteenä oleminen lienee jotain. Mietin usein pystynkö olemaan ollenkaan sellainen virtalähde kuin toivoisin. Monesti tulee tuntu, etten sen paremmin seurakuntalaisten kuin oman seurakunnan työntekijöidenkään edessä pysty täyttämään sitä hyvää, mitä tahtoisin. Tuntuu kuin oma virtalähde olisi vallan kuiva.

Tällaiset pienet yksinolon - joutenolon - hetket ovat hetkiä, joista jotain voimia arkeen löytyy. Ainakin niin nyt tuntuu siltä.

On varmaan heitä, joiden elämä on koko ajan tarkkaan säädeltyä; jokainen tunti päivässä tulee tarkoin ja hyödyllisesti käyttää... ettei vaan elämä menisi hukkaan. Itse en todellakaan kuulu tähän joukkoon. Vaikka kohta työssä ajattelen, että jotain pitää saada aikaan, jotain näkyvääkin pitää seurakunnassa tapahtua niin silti silläkin on oma arvonsa... että vain on. Itse asiassa en vain ole vaan olen Jumalan edessä, Jumalan kanssa. Uskon olen Hänen siunattavanaan siinä kun vain olen!

Jukka Lopperi

Joulun edellä ja Iltasanomista

22.12.2010

"Entisenä toimittajana" seuraan mielelläni mediaa, pohdin mitä se kirjoittaa, mitä ei kirjoita, miten kirjoittaa ja miten se vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme.

Viime päivinä olen mielenkiinnolla seurannut Iltasanomien vetoomusta Perinteisen joulun puolesta. Viikon ajan on Iltasanomein nettisivuille voinut allekirjoittaa adressin perinteisen joulun puolesta. Ymmärtääkseni tämä adressi on  menossa eteenpäin. Mitähän kertoo se, että vaikka äänestäjiä koko ajan tulee lisää niin prosentit pysyvät koko ajan samoina - 85 % puolesta, 15 % vastaan? Äänestyksen luotettavuutta voisi näin kysyä!

Tällä adressilla Iltasanomat astuu askeleen ylöspäin vaikuttamisen tiellä. Enää ei pelkästään kirjoiteta jostain asiasta vaan pyritään vaikuttamaan myös päättäjiin. Mikäköhän adressi seuraavaksi lanseerataan Iltasanomien sivuilla? Adressitie on minusta arveluttavaa journalistiikkaa - itse asiassa se ei ole journalistiikkaa ollenkaan vaan se on lähellä yhteiskunnallista vaikuttamista samaan tapaan kuin kansalaisjärjestöt toimivat.

Muutenkaan en yhtään pitä iltapäivälehdistöstämme. Kahden iltapäivälehden vaikutus suomalaisten käymään päivittäiseen keskusteluun on valtava. Kyseisten lehtien nettisivut taitavat olla eniten avattuja sivuja työpaikoilla. Siten sivut ohjaavat keskustelua, ohjaavat myös päättäjiä.

Kaiken kaikkiaan median vaikutus on valtava. On myös totta, että Suomeen mahtuu vain yksi keskustelun aihe kerrallaan. On mielenkiintoista seurata, miten joku teemaa läpäiseee koko mediakentän. Hyvänä esimerkkinä nyt käyty keskustelu koulujen ja päiväkotien joulujuhlien kristillisyydestä. Ylen aloittama keskustelu kulki Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien myötä myös kotoiseen Kymen Sanomiin.

Nyt median tulisi pureutua valtiosihteeri Hetemäen verotyöryhmän raporttiin. Median tulisi rautalangasta vääntäen kertoa kansalaisille, mitä raportissa todella esitetään ja mitä esitykset vaikuttavat eri kansalaisryhmien elämään. Syntyykö hyvinvointia tasaisesti kaikille vai parantuuko vain hyväosaisten asema. Toivottavasti nykyisillä  toimittajilla olisi kykyä ei vain tekniikkaan ja kirjoittamiseen, vaan myös  kykyä pureutua myös yhteiskunnallisesti merkittäviin uutisiin ja kykyä taustoittaa niitä. Nyt ajankohtainen on tämä verotuksen uudistamiseen liittyvä esitys.

Kaikesta huolimatta..."Me käymme joulun viettohon..." Toivottavasti sinulla on hyvä joulu tiedossasi. Kristittyinä saamme iloisesti käydä jouluun; kiittää joulun sanomasta.

Hyvää joulua

Jukka Lopperi

 

 

Joulumieltä tilastojen valossa

16.12.2010

 

Muutama päivä sitten julkaistiin jälleen tutkimus, jossa kerrottiin tuloerojen kasvun olevan Suomessa OECD maiden nopeinta ja samalla kerrottiin, kuinka moni lapsi ja lapsiperhe elää köyhyysrajan alapuolella.

Minua hirvittää tämä meno - varsinkin näin joulun alla. On heitä, joilla on mällätä vaikka kuinka paljon ja on heitä, joilla ei kohta ole mitään. Oli hälyttävää, kun nuori helsinkiläistyttö totesi: "Onneksi on leipäjonot".

Eikö mikään riitä? Pitääkö tämä maa todella ajaa kahtia  sillä verukkeella, että rikkaiden veroja, kun lasketaan niin se muka synnyttää työllisyyttä ja hyvinvointia.

Missä on tämän kansan solidaarisuus? Jotkut poliitikot käyttivät aikanaan termiä: Veroja on rakastettava! Tämä ei taida olla nykyhallituksen tavoite; vaan tavoite on veroja laskemalla laskea myös köihien tilaa. Jos se pitäisi paikkansa, mitä johtavat poliitikot puhuvat verojen laskun myönteisesti vaikutuksesta ihmisten elämään ja jos se pitäisi paikkansa, että kuluvalla vaalikaudella on köyhien asemaa parannettu niin eikö sen pitäisi jossain näkyä. Vaan eipä näy!

Kun valtion kassan vajetta aletaan kohta tilkita, niin miten se tehdään? Korottamalla arvonlisäveroa tavaroista ja palveluista. Tämä jos, mikä on tasavero, joka rokottaa jälleen aivan eri tavoin köyhää, pienituloista ja toisaalta äveriästä hyvinvoivaa ja hyvää palkkaa nauttivaa. Arvonlisäveron korotus jos mikä lisää eriarvoisuutta!

Tuskaista ja hirveätä on meidän hyväosaoisten omahyväisyys. Suomessa taitaa olla vallalla ajatus, että niin kauan kuin itsellä menee hyvin niin silloin ei ole mitään väliä miten jollakulla toisella menee - kunhan itse voin hyvin. Sitten voi niitä armopaloja jaella ja tyynnyttää omaatuntoa näin joulun alla!

 

Jukka Lopperi, itsekin hyväosainen...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Langinkoski huonoin seurakunta Suomessa

22.11.2010

 

Taas kirjoitimme historiaa - vähän suurennellen sanottua, mutta jotain totta. Seurakuntavaalien äänestysprosentti oli Langinkoskella maamme huonoin 7,6 %. Samaan prosenttiin päädyttiin myös Lappeenrannassa Sammonlahden seurakunnassa. No - meille tuo tulos ei ollut yllätys, sillä olemme olleet pienen äänestysprosentin seurakunta aina. Prosenttimme nousi - kuten monen muunkin seurakunnan - 1,2 prosenttiyksiköllä verrattuna edellisiin vaaleihin. Varmaan äänestysprosentti olisi ollut parempi jos olisimme osanneet valita ennakkoäänestyspaikat hieman toisin ja sijoittaa vaikkapa Karhuvuoren alueelle yhden ennkkoäänestyspaikan ja toisen vaikkapa Mussaloon. Nyt kuitenkin menimme vaalilautakunnan päätöksen mukaan entiseen tapaan. Ehkä tulos olisi saattanut valittujenkin osalta muuttua. Joka tapauksessa seurakuntaneuvosto ja yhteisen kirkkovaltuuston Langinkosken jäsenet tulivat valituiksi. Sydämestäni toivon, että valitut ovat hyvällä ja positiivisella mielellä valmiita vastuunkantoon ja yhdessä työntekijöiden kanssa ovat rohkeasti luotsaamassa seurakuntatyötä Langinkoskella eteenpäin. Haasteita ei tule puuttumaan. Näinä aikoina vaatii myös rohkeutta olla mukana kantamassa vastuuta seurakunnasta, sillä varmaa on, että hyökkäyksiä kohti kirkkoa satelee jatkossakin joka puolelta.

Seurakuntavaalit saivat ennen näkemättömän nousun TV 2 "homoillan" myötä. Edelleen ihmettelen miten näin pienestä asiasta syntyy näin iso kohu. Lainaan Turun puolessa asuvaa kollegaani, joka toteaa vähän kyynisesti: "Ikäänkuin homo- ja lesbopareja olisi mielin määrin kolkuttelemassa kirkkojen ovia siunausta hakien..."  Vaikka kirkolliskokous olisi tehnyt asiassa kuinka myönteisen päätöksen tahansa, en siis usko, että se järin paljon olisi seurakunnan toimintaan vaikuttanut. Rohkenen kysyä; kuinkahan monta lesbo - ja homoparia meilläkään ovia kolkuttelee? Tämä ei tarkoita etten olisi valmis rukoilemaan tällaisten parien puolesta, tahdon vain muistuttaa, että pienen joukon asialla olemme. Sinällään tärkeä ja varmaan sellaisille homo- ja lesbopareille tärkeä, jotka muutenkin pitävät seurakunnan sanomaa tärkeänä. Toivottavasti asia nyt rauhoittuu... kunnes se taas aktivoituu, kun eduskunta ryhtyy käsittelemään sukupuolineutraalia avioliittoa. Vaalitaktisista sysitä vain vihreät uskaltavat tällä hetkellä liputtaa asian puolesta. Muut puolueet ovat hiljaa pelätessään äänien menetystä.

Maailmassa, Suomessa ja Kotkassa lienee kuitenkin suurempiakin asioita hoidettavana. Yksi on tämä jatkuva eriarvoistuminen. Kauhulla luin ylen uutista, jossa kerrottiin, että köyhillä ei ole varaa edes terveyskeskuksessa käyntiin tai lääkkeisiin.  Meidän on myönnettävä, että rahalla saa tänä päivänä parempaa hoitoa; köyhä jää noulemaan näppejään. Tämä jos mikä on minusta kauhistus!!! En voi mitenkään hyväksyä eriarvoisuutta, joka perustuu rahan mahtiin!!!! Hirveätä!!! Valtaa pitävillä ei näytä olevan aikaa tähän kysymykseen... kun omat asiat ja kannattajien asiat ovat kunnossa, ei tarvitse muista välittää. Kuka tänä päivänä todella puolustaa köyhää?

Jukka Lopperi

 

 

 

Verot, verot, verot

1.11.2010

Tänä päivänä 1.11.2010 iltapäivälehdet uutisoivat jälleen kerran näkyvästi ja massiivisesti viime vuoden verotietoja. Kuka julkkis on tuplannut tulonsa, kuka kymmekertaistanut; kuka on saanut isot mätkyt jne. Mielikiintoista juoruilua.

Kaiken tuon keskellä mietin; mikä on oikeudenmukainen palkka? Onko sitä olemassakaan? Onko oikein, että siivooja, jota tarvitaan yhtä välttämättömästi kuin toimitusjohtajaa, ansaitsee murto-osan siitä, mitä toimitusjohtaja saa?Ja kuitenkin kumpikin tekee sitä, mitä osaa; mitä voidaan olettaa osaavan. Mietin samalla alueemme köyhiä, peruspäivärahalla toimeen tulevia ja syrjäytettyjä. Miksi tuloerot kasvavat ja miksi leipäjonot pysyvät vuodesta toiseen yhtä pitkinä?  Tuntuu siltä, että yhteiskuntamme sietää yhä enemmän ja enemmän sitä, että toisilla saa mennä oikein hyvin ja toisilla oikein huonosti. Teema on; kukin on oman onnensa seppä, mikä minä olen toista elättämään, kukin hoitakoon itsensa - ja vielä enemmän : verot ovat itsestä paholaisesta.

Näin vaikka veroilla kustannetaan kaikkea tätä hyvää, mistä nautimme. Itse asiassa meidän tulisi rakastaa veroja, koskapa jokainen veroista hyötyy - vaikkapa koulutuksen tai terveydenhoidon kautta.

Jukka Lopperi

 

Kirkollista homoasiaa ja vähän mediasta

21.10.2010

Viime viikkona uutisiin on mahtanut tavan mukaan vain yksi asia. TV2:ssa 12.10.2010 käyty kirkollinen homokeskustelu ja sen myötä monien ihmisten ero kirkosta. Viittan tässä vain siihen, mitä Kymen Sanomissa  lausuin omana kantanani: "Oma kantani koko asiaan on enemmän siellä avarammalla puolella". Kannattaa myös vilkaista paria kirjoitusta sosiaalisessa mediassa: Kaarina Hazardin kirjoitus Iltalehden blogistina 21.10.2010 sekä Jukka Relanderin kirjoitus nettilehden Uusi Suomi Puheenvuoropalstalla 19.10.2010.

Tämän uutisen taakse on jäänyt valtava määrä yhteiskunnallisesti paljon tärkeämpiä asioita. Yksi lienee esitys siitä, että yritysten yhteisöveroja kevennetään ja se siirretään arvonlisäverokantaan. En ota kantaa siihen millainen yritysten yhteisöveron tulisi olla, mutta arvonlisävero kirpaisee köyhää aivan eri tavoin kuin rikasta. Tuotteiden ja palvelujen arvonlisävero on mielestäni ns. tasavero, jonka kaikki maksavat samassa mitassa. Kun maidon arvonlisävero nousuu mutaman prosentin kirpaisee se aivan eri tavoin köyhää tai pienipalkkaista työtä tekevää kuin rikkaampaa. Maitoa ts. ruokaa on kaikkien ostettava - se ei ole valinnainen, vaan elämisen elinehto. Tämän tarpeellisen hinnan nousu arvonlisäveron myötä ei äkkiseltään tunnu oikeudenmukaiselta.

Toinen asia, mikä on jäänyt piiloon on uutinen siitä, että valtionvelka on tällä hetkellä suurin, mitä se koskaan Suomella on ollut. Olisi ollut hyvä, jos media olisi tätä voinut  vähän avata. Mitä se vaikuttaa yksityisen, tavallisen ihmisen elämässä? Mitä se vaikuttaa köyhän, pienipalkkaisen kansalaisen elämässä?

Näin siis media ohjaa meidän keskustelujamme. Isot ja yhteiskunnallisesti merkittävät asiat jäävät unholaan, kun jotain yhtä asiaa toitoteaan tuutin täydeltä kaikissa mediossa.

Tästä tuli tällä kertaa "yhteiskunnallinen" blogi. Ymmärtääkseni kirkon tehtävä ja sen myötä myös kirkon työntekijöiden tehtävä on pitää heikomman puolta ja joskus kysyä ovatko yhteiskunnan päätökset oikeudenmukaisia kaikkia kansalaisia kohtaan vai edistävätkö päätökset toisten hyvinvointia toisten pahoinvoinnin kustannuksella.

Jukka Lopperi

 

 

Lomalta paluu, arki alkaa, pääsemme äänestämään!

7.9.2010

 

Palasin pitkältä kesälomalta vasta 25.8., joten muutama viikko tässä on ehditty työtä taas harjoitella. Tämän syksyn suurin urakka lienee seurakuntavaalit. Kirkkolaki, kirkkojärjestys ja kirkon vaalijärjestys ovat ne tekijät, mitkä tekevät vaalista työlään. Koko ajan pitää olla tarkkana, että kaikki menee lakien ja asetusten mukaan. Onneksi minulla on hyvät työtoverit ja hyvät luottamushenkilöt, joiden kanssa näitä asioita voi pohtia.

Seurakuntavaaleissa saavat ensimmäisen kerran äänestää 16-vuotiaat. Aikanaan kun kirkolliskokous asiasta päätti en yhtään ollut päätöksestä innostunut. Tänä päivänä olen yhä samaa mieltä. Pitäkää minua vanhoillisena, mutta rohkenen väittää, että tuon ikäinen on liian nuori ottamaan kantaa yhteisten asioiden hoitamisesta. Kun omia lapsiani katselen mietin, että he olisivat tuossa iäissä olleet aivan liian nuoria kantamaan äänestysvastuuta. Minusta kirkon päätös oli hätäratkaisu. Ikään kuin sillä saataisiin äänestysprosenttia nousemaan. Pahaa pelkään, ettei näin käy. Olen vähän uhkarohkeasti käyttänyt sanontaa, että nuoret saattavat olla kuin sopulilauma, joka sokeasti seuraa jotain johtajaa, ilman, että itse uskaltaisivat tehdä omia valintoja.

Toivottavasti löytyy myös heitä, jotka ovat valmiit asettumaan ehdolle ja kantamaan yhteistä vastuuta kirkosta ja paikallisseurakunnista. Kun kunnilla menee huonosti, on puolueilla vaikeata löytää ehdokkaita. Nyt kun kirkko joutuu monenlaisten "hyökkäysten" kohteeksi voi olla vaikeata löytää seurakuntiin vastuunkantajia. Toisaalta nyt jos koskaan niitä vastuullisia ihmisiä tarvitaan! Kaivataan vastuullisia uusia luottamushenkilöitä ja kaivataan uusia vastuullisia äänestäjiä!

 

Jukka Lopperi

 

Lainauksia, huomioita ja politiikkaa

5.7.2010

Kesälukemsekseni olen ottanut klassikon, Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus kirjan.Siinähän varakas roomalainen Markus Mezentius lähtee tutkimaan Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, mitä Jeesus on todella tarkoittanut puhuessaan Jumalan valtakunnasta ja mitä tarkoittaa puhe tiestä. Markus kohtaa matkallaan monia, jotka tavalla tai toiselle sivuavat Jeesuksen ajallista vaellusta. Markus kohtaa myös Simon kyreneläisen, joka kantoi Jeesuksen ristiä, kun Jeesus itse ei jaksanut. Simon pohtii Markukselle elämän tarkoitusta ja sanoo."Enää tahdon vain elää oikein, kunnioittaen Jumalaa, pitäen käskyt, vahingoittamatta muita ihmisiä, iloiten sellaisesta mikä tuottaa minulle iloa. Niin yksinkertainen on löytämäni tie." Simon kyreneläisen ohjeet sopivat varmaan monelle elämän yksinkertaisiksi ohjeiksi.

Jokin aikaa sitten istuessani taas terapeuttini luona olin keksivinäni  oman elämäni tarkoituksen. Se on omistaa todellinen rauha kuoleman hetkellä. Vielä parempi olisi, jos rauhan voisi omistaa jo eläessään! Myös se on totta, että jokaisella pitäisi olla niitä paikkoja ja hetkiä, jotka tuottavat elämään iloja. Kesä- heinäkuussa 2010 jalkapallon MM-kisaottelut ovat minulle olleet näitä pieniä ilon hetkiä

Ja sitten lainaukseen. Iltapäivälehdissä oli viime viikolla kirjoitus siitä kuinka lapsia sidotaan tuoliin ruokahetkissä. Lehdissä myös kirjoitettettiin Erkki Tuomiojan kommentti ko. asiaa:

- "Sen sijaan, että yksittäisiin väärinkäytöksiin syyllistyneitä rangaistaan, pitäisi Tuomiojan mielestä syyttävällä sormella osoittaa niitä päättäjiä, "jotka ovat alimitoittaneet resurssit budjettiraameilla ja asettaneet veroalet säällisen palvelutason turvaamisen edelle."

Tämäkin taitaa olla varsin totta! Valtiovalta sysää yhä enemmän ja enemmän tehtäviä kunnille, joilla ei oikein ole varaa nostaa veroäyriään. Tehostamisesta puhutaan ja varamasti sillä saadaan jotain aikaan; mutta jos kunnalle ei ole varjoja lakisääteisten menojen hoitaan niin mitä sitten tehdään. Kunnallisvero kun kaiken lisäksi on se tasavero, joka kohtelee kaltoimmin, heitä, joilla jo muutenkin on pienet tulot.

Jukka Lopperi
 

 

Homoista ja köyhistä

29.5.2010

Seuraan Sastamalan ex-kappalaisen Jari Rankisen blogia - aivan  vain mielenkiinnosta. Seuraavassa näyte hänen tekstistään 27.5.2010:

"En ollut itse viime sunnuntaina Vehmaan kirkossa, jossa oli kirkkoilta. Kuulin illasta terveisiä. Yhtenä puhujana oli ollut Uuden testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Jukka Thurén. Kuulin hänen sanoneen puheessaan tähän tapaan: - Kirkko on julma, mikäli se ryhtyy siunaamaan sellaista, mistä Jumalan sana sanoo, etteivät sen harjoittajat ole Jumalan valtakunnan perillisiä. Hän tarkoitti, että tällainen kirkko pettää julmasti ihmisiä. Se ohjaa ihmisiä taivaan valtakunnan ulkopuolelle. Apostoli Paavali kirjoittaa, etteivät Jumalan valtakunnan perillisiä ole vääryydentekijät, siveettömyyden harjoittajat, epäjumalien palvelijat, avionrikkojat, miesten kanssa makaavat miehet, varkaat, ahneet, juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät (1 Kor 6:9-10).

Vakava, totuudellinen ja todellisen rakkauden mukainen sana vanhalta professorilta. Toivon ja rukoilen, ettei omasta kirkostamme tule näin julma. Eivätkä kirkkomme pastorit ole näin julmia."

Mielenkiintoista!

Pari kommenttia. Kyseiset herrat taitavat lukea ko. kohdasta vain "miesten kanssa makaavat miehet" kohdan. Paavali kyllä mainitsee siinä kyllä monia muitakin, jotka jäisivät siunausta vajaaksi.

- avionrikkojat; kuinkahan paljon "hurskaissakin piireissä" on avioeroja

- vääryydentekijät; emmeköhän itse kukin ole näitä vääryydentekijöitä

-riistäjät; emmeköhän itse kukin riistä köyhempää - näin ainakin itse tunnustan tekeväni, kun istun omakotitaloni terassilla juomassa aamuauringossa aamukahviani

-varkaat; kuinka paljon varastamme köyhemmiltä, heikommilta, maailman köyhiltä

Joten vähiin jäävät siunauksen saajat, kun Paavalin tekstiä tarkkaan luemme!

'********

Joskus tekee mieli heittäytyä poliitikoksi,  vaikka kohta näen sen vaaralliseksi näin pappina. Mutta silti! Olen kuullut eri tahoilta, että köyhyyden poistaminen Suomesta on kiinni vain poliittisesta tahdosta. Nyt vain tuntuu siltä, että eliitillä ja valtaapitävillä ei yksinkertaisesti ole tahtoa jakaa varallisuutta tasaisemmin, eikä siis todellista tahtoa poistaa köyhyyttä!

Monesti kuulee sanottavan, että tuloerojen kasvattaminen auttaa myös köyhempää kansanosaa. Olen ymmärtänyt, että tämä tuloerojen kasvu on jatkunut maassamme kymmeniä vuosia. Ja mitä on köyhemmälle osalle tapahtunut - ovatko he rikastuneet vai onko heidän asemansa heikentenyt? Itse kukin lukijoista tietää vastauksen: heidän asemansa on heikentynyt ja köyhiä on yhä enemmän. Joten ex-presidentin sanoin: "Jotain tarttis tehdä!"

Jukka Lopperi

 

Rekoista ja kuolemasta

9.4.2010

 

On lohdullista nähdä, että rekat taas kulkevat Merituulentiellä; raha liikkuu, on työtä, on toimeentuloa, on ehkä myös toivoa tulevaisuudesta ainakin heille, joilla on työtä. Toivottavasti työtä tulee jatkossa olemaan mahdolisimman monella! Itselläni ei ole ideaoita, on vain "hurkastaita toiveita"; mutta myös hädän näkemistä silloin, kun työ loppuu!

                                                      * * * * * *

Viimeiset kymmenen - viisitoista vuotta olen tavalla tai toisella askarrellut yhden ja saman - mielestäni ihmisen todellisen kysymyksen kanssa - nimittäin kuolemana kanssa. Työssäni kohtaan surevia, kuulen erilaisia tapauksia surusta ja kuolemasta.  Ja sitten loppujen lopuksi eniten askartelen oman kuolemani kanssa.

Ahdistun, tuskastun, vapisen, pelkään... yhtä ja samaa: kuolemaa. Näin ei varmasti monen mielestä papin tai ylipäänsä kristityn tulisi kokea. Niin - iloitsen jokaisen puolesta, joka kuoleman kanssa on sinut! Jos kuulut tähän joukkoon; kiitä siitä!

Lähes poikkeuksetta hautajaisissa rohkenen väittää, että ihmisen pahin, suurin, merkittävin ja kaikin puolin tärkeä tapahtuma, on hänen oma kuolemansa. Sen edessä ihminen on hyvin hiljainen! Jos kuolemaa käy pohtimaan, niin sen allehan musertuu, niin suuresta on kyse! Elämä loppuu kuin veitsellä leikaten. Kun alan  pohtia: tämä ajallinen loppuu totaalisesti kerran, tuskastun suuresti. MInua ei ainakaan siinä ahdistuksessa auta usko, että on olemassa taivas ja lepo - ajallinen hyvä on kuitenkin menetetty. Niin, mutta jos ihminen alkaa tätä elämän rajallisuutta liiaksi pohtimaan niin oma elämä loppuu kesken - masentuu. Näin ainakin minulle käy!

Sanomme myös, että itse kukin elää täällä ikään kuin ei koskaan kuolisi. Ehkä siinä on elämän salaisuus. Sillä koska elämä kuitenkin päättyy kuolemaan niin eikö se ole sama, koska se päättyy. Niin ihmisessä kai on sisään rakennettu "elämän vimma", joka pitää meitä elossa, vaikka tiedämme kaiken päättyvän.

En myös ymmärrä ollenkaan, miten niin luonnollinen asia kuin kuolema on samalla kertaa ihmisen suurin tuska. Kaikkia syntyneitä se kohtaa - eikä kuolema valitse kohteitaan mitenkään oikeudenmukaisesta. Joskus tuntuu, että sen sattumanvaraisempaa ei olekaan kuin juuri kuolema. "Toinen otetaan, toinen jätetään..." eikä mitään selitystä valinnalle aina ole olemassa.

Millainen olisi suhteemme kuolemaan, jos olisimme syntyneet toiseen kullttuuriperintöön - mihin tahansa ei-kristilliseen perintöön? Olisiko helpompaa?

Näin pääsiäisen jälkeen puhumme ylösnousemuksen ihmeestä ja Kristuksen voitosta kuolemasta. Pakko sanoa: kuoleman ahdistuksessa ei sekään minua auta. En silti kiellä, ettei se monelle toisi lohtua.

Kaikesta vuodatuskestani huolimatta saan olla kristiytty. Ei minua tee kristityksi rohkeuteni tai pelkuruuteni tai ahdistukseni tai voimattomuuteni kuoleman edessä. Minut tekee kristityksi se, että minut on kastettu ja saan kaikissa tuskissani silti uskoa.

Aikojan sitten edesmennyt dogmatiikan professori - sittemmin muistaakseni jopa kirkosta eronnut ( ei siis mitään uutta, kiistoja on kirkossa aina ollut ja tulee olemaan...) - Osmo Tiililä sanoi kuolemattoman lauseen: "Kirkko on täällä, koska täällä kuollaan". Hän on myös kirjoittanut 1972 kirjan nimeltä Kuolema, jossa  Tiililä dogamtiikan näkökulmasta kuolemista pohtii. No varmasti maailmassa on aika läjä kirjoja kuolemasta, Tiililän kirja on yksi niistä. Martti Lindqvist on myös monissa kirjoissaan kuolemaa pohtinut, ehkä Tiililää valoisammin.

                                                                * * * * *

On aina kiva saada kommentteja näistä kirjotuksista. Ei niitä paljoa tulee, mutta joskus jotain. Kiistelemään en käy; mutta ajatuksia ja tuntemuksia kuulisin mielelläni. En todella väitä omia ajatuksiani ainoaksi oikeaksi; ne vain heijastelevat tuntemuksia, pohdiskelujani - ne kertovat jotain minusta!

Jukka Lopperi

 

 

 "Lapsikaste on kirkolta moraaliton käytäntö"

22.3.2010

 

Otsakkeen omaisesti kirjoittaa kosmologian professori Kari Enqvist sunnuntain 21.3.2010 Helsingin Sanomien Sunnuntaidebaatissa. Kirjoituksessaan hän hyökkää kirkon ulkopuolelta täydellä laidalla kirkon lapsikaste käytäntöä vastaan. Eikä mikään ihme ole, että hänen kirjoituksensa on maanantaiaamuun mennessä kirvoittanut 309 vastausta. Selkeästi enemmäin kuin mikään muu Sunnuntaidebatinkirjoitus.

Hän, joka on kirjoituksen lukenut yhtyy joko ilolla Enqvistin ajatuksiin tai pohtii: miten täysin "uskosta osaton" voikin kirjoittaa kirkon sisäisesti asiasta edes mitään? Sillä eihän kasteella sen paremmin lapsi- kuin aikuiskasteellakaan ole mitään merkitystä, jos sitä ei katsota uskon silmin. Koko toimitushan on vain jokin outo rituaali, jolla kirkko pitää kansasta kiinni - näin Enqvistin mukaan  ja näin jokainen itseään kunnioittava ateistikin tietenkin ajattelee.

Eih Takaisin ylös

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.