Kirkkoherran nettipäiväkirja



Tervetuloa Nettipäiväkirjani sivuille. Tarkoituksenani on silloin tällöin, tarpeen tulleen, taitojen ja mahdollisuuksien mukaan ylläpitää nettipäiväkirjaa, joka olisi kaikkien erityisesti seurakuntalaisten luettavissa. Pyrin kirjoittamaan niistä asioista, jotka minua enemmän tai vähemmän kiinostavat.

Olisi kiva, jos joskus saisi myös palautetta näistä kirjoituksista - senkin tähden, että tietäisin kuinka tätä nettipäiväkirjaa ja sen sisältöä voisin parantaa. Palautteen voit lähettää osoitteella:
jukka.lopperi@evl.fi.

Toisinaan tekstiä syntyy enemmän joskus taas varsin niukalti.

Hyviä lukuhetkiä!

 

 

Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä

23.12.2011

 

Tänä jouluna jälleen muistelen Helsingin Sanomien edesmenneen pilapiirtäjä Karin piirrosta: Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä. Piirroksessa Kristus seisoo Helsingin Aleksanterinkadun porttikäytävässä ja ojentaa käden ihokiiruhtaville ihmiselle. Piirros on tehty 1954. Millainen kuva olisi tänä päivänä? Todennäköisesti Kristus olisi vielä pienempi, jossain nurkassa, tuskin erottuisi kuvasta. Sillä  kovin kauas ihmisten mielestä joulun sanoma Kristus-lapsen syntymä taitaa jäädä.

Kuitenkin sitä me kirkossa julistamme, että Kristus syntynyt on.

Toivotan sinulle hyvää joulua ja hyvää uutta vuotta. Olkoon joulun Herra sydämesi Herra myös ensi vuonna. Saakoon hyvä Jumala siunauta kaiken tulevaisuuden.

Ps. Yritin linkittää tuota piirrosta tähän, mutta taitoni ovat vajavaiset. Mutta Googlen kautta tuon piirroksen löytää. Piirros on jossain yhteydessä äänestetty Karin puhuttelevimmaksi piirrokseksi.

Jukka Lopperi

 

 

7.12.2011

Ohessa pieni ote Langinkosken kirkossa pidetystä itsenäisyyspäivän saarnasta. Saarna oli osa Suomalaista messua, jota toteuttamassa oli taitavat muusikot, hyvä kuoro, osaavat tanssijat ja ennen kaikkea hyvä kanttorimme. Kirkko oli ilahduttavasti aivan täynnä!

 

Itse kukin meistä tietää, kuinka elämän koettelemukset tuovat elämään viisautta ja ymmärrystä. Kun kaikki ei mene hyvin, joudumme pienelle paikalle, oppimaan elämän viisautta.

Näin itsenäisyyspäivänä mietimme oman kansakuntamme viisautta. Mieleen nousee myös kansamme kohtalot. Kun kansakunta joutuu koville, silloin siltä kysytään viisautta. Rohkenen sanoa, että kansakunnassamme on ollut paljon viisautta; ei meillä muutoin olisi tätä vaurautta, hyvinvointia ja turvallisuutta mitä meillä on.

Mutta tehtävä on koko ajan kesken. Emme voi tuudittautua onnen tilaan, vaan koko ajan on pyrittävä parempaan. Jostain syytä kehitys maassamme ei viime vuosina ole ollut hyvää. Kansakunta on monessa tasossa jakautumassa kahtia: hyväosaisiin ja huono-osaisiin, köyhiin ja rikkaisiin, sairaisiin ja terveisiin, hyvinvoiviin ja huonosti voiviin.OECD:n raportit viime päivinä kertovat samaa karua kieltä. Olen ymmärtänyt, että pienen kansakunnan voima on se yhtenäisyys. Tätä on vaalittava. Kahtiajaon pysäyttäminen on todellista viisautta!

Elämän viisautta on ymmärtää, mikä kansakunnalle on parasta. Viisas kansakunta takaa hyvän ja ihmisarvoisen elämän sen kaikille jäsenille.

jukka lopperi

 

 

18.10.2011

Oheinen kirjoitus on julkaistu  KySa:n hartauskirjoituspalstalla syksyllä 2011. Sain siitä paljon palautetta, siksi laitan sen myös tänne "nettipäiväkirjaani".

 

Kirkolle ei anneta anteeksi

Olemme jälleen seurakunnissa aloittamassa uutta työkautta. Seurakuntia kohtaavat tänä päivänä monelaiset haasteet. Kirkon ympärille oleva yhteiskunta on aivan toinen kuin 1980-luvulla. Yhtenäiskulttuuri on monin tavoin romuttunut. Elämme hyvin moniarvoisessa yhteiskunnassa.Seurakunnan toimintaympäristö on siksi myös muuttunut.

Eteläisessä Kymenlaakossa voi nähdä selvän eron Haminan ja Kotkan välillä. Itselläni on sellainen tuntu, että vielä Haminassa voidaan elää ns. yhtenäiskulttuurin, maaseutukulttuurin turvassa. Täällä Kotkassa elämme paljon enemmän monikulttuurisessa ympäristössä ja siksi seurakunnalliset haasteet ovat meillä eri näköiset kuin Haminassa. Rohkenen väittää, että Kotkassa elämme kirkollisesti paljon haastavammassa tilanteesa.

Kirkolta odotetaan jatkuvasti armon ja anteeksiantamuksen sanomaa. Kirkko ei saisi olla tuomitseva kirkko, eivätkä sen työntekijät saisi olla "vanhakantaisia". Joskus tuntuu siltä, että kirkolta vaaditaan,e ttä se antaa anteeksi, mutta kirkolle ei anneta anteeksi. Tuntuu siltä, että kirkon työntekijöiltä odotetaan jotain epäinhimillistä hyvyyttä. Jos kirkon työntekijä hairahtaa, tekee pienenkin virheen, niin media iskee heti kiinni: armoa ei anneta, eikä anteeksiantamusta löydy.

Kuitenkin me kirkonkin työntekijät olemme  ihmisiä, raadollisia, syntisiä ihmisiä. Ja yhtä lailla epäonnistumme, valitsemme sanamme väärin tai loukkaamme kanssakulkijaa. Mutta meille ei anneta anteeksi, eikä kirkolle. Itse koen monta kertaa syvää raskautta kantaa papin pantaa. Joskus koen itseni todella niin kelvottomaksi - rohkenen sanoa: kelvottomaksi Herran palvelijaksi - että tekisi mieli heittää koko panta pois. On tunne, etten ole kelvollinen pantaa kantamaan. On tunne, etten pysty täyttämään vähäisessä määrässäkään niitä odotuksia, joita papille asetetaan. Joskus on tunne, että omalla toimillani aiheutan Suurelle Työnantajalleni ja Hänen kirkolleen enemmän haittaa kuin hyötyä.

Siksi aina iloitsen, kun tapaan ihmisen, joka on ymmärtänyt uskon syvimmän salaisuuden. Olemme Lutherin sanan mukaan samalla kertaa sekä syntisiä, että armahdettuja. Tai kuten Paavali saman roomalaiskirjeessään sanoo: "... paha riippuu minussa kiinni..." Ei kirkko, eikä sen työntekijätkään ole pyhimyksiä - paha riippuu meissäkin kiinni. Kun julistamme armahdusta niin armahtakaamme myös kirkkoa ja sen työntekijöitä.

Jukka Lopperi

 

 

4.8.2011

Lomalukemisterveiset - "kuolemasta"

Olen nyt liki pari viikkoa yrittänyt tehdä töitä, pitkän liki viisi viikkoa kestäneen loman jälkeen. Lomalla valitettavasti ei tullut tehdyksi juuri mitään erityistä. Monia ystäviä tapailimme ja monet kävivät meillä iltaa istumassa. Itse asiassa sekin on suuri rikkaus, että on ihmisiä, joita voi kutsua kylään ja jotka tulevat kylään ja joiden kanssa vielä viihtyy ja joiden kanssa syntyy vielä mielekästä keskustelua (olipas karmea suomen kielen lause!).

Mutta asiaan.

Lomalla tulee luetuksia paljon. Kaksi lukukokemusta oli tänä lomana yli muiden. Luin edesmenneen ruotsalaisen tomittajan, kirjailijan Stieg Larssonin dekkari trilogian, joka kertoo aikakausilehti Milleniumista ja tytöstä nimeltä Lisbeth Salander. Vaikka kirjat olivat paksuja niin ne todella imaisivat lukijan sisäänsä. Toinen hyvä lukukokemus oli filosofi Timo Airaksisen kirja Saasta. Kirjassaan hän toteaa kuoleman todellisuudesta jotenkin näin: Kuoleman todellisuutta emme pääse pakoon kuin kolmella tavalla: unessa, humalatilassa tai kokiessamme pikaista pelastumista, jostain pahasta tilanteesta. Itse lisäisin vielä tuohon, että oikein vahvat mielialalääkkeet tekevät myös saman tehtävän. Kuitenkin kuoleman todellisuus seuraa meitä kuin varjo, emmekä siitä pääse pakoon. On vain osattava elää sen kanssa. Ken osaa, hän on onnellisessa asemassa! Onnittelen tällaista ihmistä!

Jukka Lopperi

 

25.5.2011

Voi kun saisi tehdä rauhassa tätä työtä

 

Viime päivinä olen kovasti toivonut, että saisi kaikessa rauhassa tehdä tätä seurakunnallista työtä. Olen väsynyt ainaisiin kiistoihin olkoon ne sitten mediassa tai kirkossa tai seurakunnan sisällä. Jotenkin sitä kaipaa rauhaa työntekoon.

Työnteossa ei kukaan ole erehtymätön. Virheitä tulee tehdyksi, mutta niistä myös oppii. Seurakunnallista työtä voi tehdä niin monin eri tavoin ja erilaisin painotuksin. Kun olen ollut seurakuntalaisena mukana jonkun muun kuin kotiseurakuntani messussa, olen tehnyt yksinkertaisen havainnon: noinkin voi messun toimittaa ja se toimii. Silti en heti ole muuttamassa omaa messukäytäntöämme, joka on katsottu meille sopivaksi. Samoin on kaikkien työmuotojen kohdalla. Seurakunnassa työtä tehdään niin persoonavälitteisesti, ettei yhteistä sapluunaa ole mahdollista sovittaa jokaisen työntekijän harteille.

Viime viikon kotimaassa teol.tri. Paavo Kettunen sanoi haastattelussa, että jokaiseen messuun tulisi hänen mielestään kuulua ovella tervetulotoivotus sekä messun jälkeen kirkkokahvit. Iloitsen suuresti, että meillä Langinkoskella  nämä molemmat ovat olleet käytössä jo vuosia. Kirkkoon tuleva toivotetaan kädestä pitäen tervetulleeksi ja hänet kohdataan pienesti jo ovella. Kirkkokahveilla voi tätä kohtaamista sitten mahdollisuuksien mukaan syventää.

Maailma on täynnä erilaista hätää, johon seurakunta voi vastata. Yksityisen ihmisenkin kohtaaminen on yhä tärkeämpää. Siksi todella toivon, että olisi "mediarauha" tehdä työtä. Ja vielä niin, että kiitollisina voisimme omalla pienellä panoksellamme auttaa ihmisiä - viedä Sanaa ja sakramenttia ihmisten luo sekä olla auttamassa diakonisesti.

Jukka Lopperi

 

2.5.2011

"Thank you. May God bless you. And may God bless the United States of America."

Oheisella tavalla päätti Yhdysvaltain presidentti puheensa, missä hän ilmoitti terroristijohtaja Osam bin Ladenin surmasta.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Kiitätäänkö Jumalaa siitä, että  on saatu  tapetuksi joku varaalliseksi pidetty ihminen?

Ja toisella puolella... pyydetään jotain Allahin nimeen!

Kummalla puolella Jumala on?

Toinen asia, joka ei mitenkään liity edellisiin on tämä mediaähky. Omiin suosikkeihin netissä olen lisännyt monta mediaa, joita seuraan mm.: Yle, Iltasanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat, Kymen Sanomat, Kotimaa 24. Kielitaoitoiset lisäävät listaansa varmaan kymmeniä ulkomaisia medioita.

On mielenkiintoista seurata kuinka nopeasti uutinen leviää yhden kotimaisen median sivuilta muiden sivuille. Kuulemma uutisen tekeminen on nykyään kopio-liitä toimintojen taitamista, ei omaa työtä. Ja siihenhän aika sitten kuluu, kun pitää seurata muita. Kilpailua ei ole uutisen sisällöstä vaan siitä kuka on nopein. Tämän myötä uutisointi, toimittaminen on muuttunut täysin siitä, mitä se joskus parhaimmillaan on ollut: kansan sivistämistä. Nykyisin ei oikein voi puhua, että media tätä olisi.

Mediaähky tulee siitä, kun näitä kaikkia medioita yrittää seurata... Aina uutta ja uutta. "Uutisten" paljous kaatuu päälle ja yksityinen ihminen ähkyy kaiken alla.

Jukka Lopperi

 

Lukeeko näitä kukaan?

21.3.2011

Kun netti ja sen myötä blogit tulivat ensimmäisiä kertoja kaikkien tietoisuuteen - taisi olla sitä aikaa, kun Myyrmannin räjäytys tapahtui - muistan kirjoituksen jossain päivälehdessä: "netissä olet samalla kertaa kuningas ja et mitään". Monella lienee luulo, että nettikirjoituksia ja blogeja luetaan valtavasti ja sitä myötä on tuntu, että ollaan kuningasta. Voi myös käydä niin, ettei kirjoituksia kukaan lue; vaikka sivujen kävimäärälaskuri kertoo jotain toista. Syitä tietysti voi olla monia - vaikkapa yksinkertaisesti se, ettei sivuilla ole mitään sellaista, joka ketään kiinnostaa. 

Tätä joskus pohdin, kun näitä pieniä kirjoituksia vääsään. Palautuksen määrä ei ainkaan kerro suurista lukijamääristä... Siis katse itseen; pystynkö kirjoittamaan, mitään, mikä ketään kiinnostaa.

Olemme lomalla - pari päivää on mennyt kärvistellessä - on ollut raskas olo. Lääke vähän auttaa tuskaa; mutta sekin on lyhytaikaista.  - Vaimo on pirteämpi ja vahvempi. Ryhtyi remontoimaan kodinhoitohuonetta. Siinä sivussa minunkin on "ryhdistäydyttävä", tehtävä jotain.

Monen kanssa, kun olen keskutellut niin lähes poikkeuksetta olemme yhdessä tulleet siihen tulokseen, että  - "raamatullisen mies-on-perheen-pää" ajatus ei ole todellisuutta; vaan se perheen vahvempi astia useimmiten - erityisesti kärsimysten kohdatessa - on "heikompi astia" - siis vaimo! - Haa; oletteko kanssani samaa mieltä???

Laitapa kommentti! S-postille:jukka.lopperi@evl.fi

Jukka Lopperi

 

 

 

"Soinimainen" pappi

3.3.2011

 

Näin eduskuntavaalien alla on hyvä puhua "soinimaisesta" papista. Perussuuomalaisten nousuhan on ollut aivan mahtavaa näin vaalien alle, eikä kukaan rohkene varmasti sanoa, onko se edes vielä päättynyt, vai päätyykö Soini joukkoineen peräti valtakunnan ykköspuolueeksi. Mikä tekee Sonista sellaisen, että häntä kuullaan? Varmaan se, että hän puhuu kansankielellä, kansanomaisesti, ilman korulauseita, ilman vaikeita termejä. Itse Soinin politiikkaan en ota kantaa, mutta tyylistä moni teologi voisi ottaa oppia.

Meidänkin kirkossa tulisi tätä uskonasiaa osata kansanomaistaa ja puhua yksinkertaisella äänellä, jonka kaikki ymmärtävät. Teologiset kiemurat ja kauniit dogmatiikan lainaukset, vaikka kuinka ne olisivat oikein, eivät kosketa, jos kuulija ei niitä ymmärrä.

Tätä usein mietin, kun kirkossa on paljon rippikoulunuoria. Pelkään pahoin, että monien virsien sanat, liturgin puhe ja saarnaajan saarna ovat aivan liian vaikeatajuista 15 - vuotiaalle. Näin voi tapahtua myös varttuneemman kuulijan kohdalla.

Siksi, jotta saisimme jotain eteenpäin, meidän on kirkossa osattava myös omaa hyvää sanomamaamme julistaa kuin Soini omaa pelastussanomaansa. Siksi kollegan kanssa keksimme termin "soinimainen" teologi ts. sellainen, joka osaa puhua kansankielellä ja sellaisella kielellä, jota kaikki ymmärtävät näitä meille tärkeitä uskonasioita!

Jukka Lopperi

Ps. Yhtenä yönä en saanut unta, kun kävin miettimään sitä tosiasiaa, että SUOMESSAKIN TERVEYSPALVELUIDEN SAANNIN TASO RIIPPUU VARALLISUUDESTA ! Tämä jos mikä on suurta epäoikedenmukaisuutta; ei varallisuus tulisi ratkaista sitä millaista hoitoa saamme tai kuinka nopeasti. Mielestäni ei voida millään perustella sitä, että rikkaan tulee myös terveydenhoidossa saada parempaa palvelua kuin köyhän. Rikas saakoon ostaa itselleen paremman auton tms. mutta terveydenhoidossa varallisuuden ei tule näkyä!

 

Laiskotellen

17.1.2011

 

Istun kotona, on vapaapäivä töistä. Sinikka - vaimoni - on työssä, Jonne vielä kotona asuva nuorin poikamme koulussa, olen yksin kaikessa rauhassa kotona Tarhakalliontiellä, omakotitalossa. En kaipaa mitään meteliä ympärilleni; en kaipaa tv:ta, en radiota, en musiikkia - riittää, kun saan olla rauhassa, hiljaisuudessa, kotona; tehdä niitä näitä askareita, lukea - olla vaan.

Monet muistanevet Lasse Mårtensonin laulun Laiskotellen: "...on taaskin sunnuntai, haalarit jo naulaa jäädä sai..." Tuossa laulussa on minusta tavoitettu jotain laiskottelun kepeydestä ja letkeydestä,  mutta samalla laiskottelun terveeksi tekevästä voimasta.

Aikamme on tehokkuuden aikaa, koko ajan pitäisi jotain saada aikaa; kaikki tapahtuu nopeasti, kaikkien tulisi ajassa olla kiinni, pitäisi olla trendikäs - siksi vastapainoksi sopii hyvin joskus laiskotella. Aina ei tarvitse saada jotain erityistä aikaan.

Voihan olla niinkin, että laiskottelulla on suurempi arvo kuin uskotaankaan. Laiskottelua voisi verrata akkujen lataamiseen. Akkujen laatamisessakaan ei varsinaisesti suuria tapahdu; mutta jos akku menettää kykynsä toimia virtalähteenä, silloin akku on turha.

Näin papin työssä virtalähteenä oleminen lienee jotain. Mietin usein pystynkö olemaan ollenkaan sellainen virtalähde kuin toivoisin. Monesti tulee tuntu, etten sen paremmin seurakuntalaisten kuin oman seurakunnan työntekijöidenkään edessä pysty täyttämään sitä hyvää, mitä tahtoisin. Tuntuu kuin oma virtalähde olisi vallan kuiva.

Tällaiset pienet yksinolon - joutenolon - hetket ovat hetkiä, joista jotain voimia arkeen löytyy. Ainakin niin nyt tuntuu siltä.

On varmaan heitä, joiden elämä on koko ajan tarkkaan säädeltyä; jokainen tunti päivässä tulee tarkoin ja hyödyllisesti käyttää... ettei vaan elämä menisi hukkaan. Itse en todellakaan kuulu tähän joukkoon. Vaikka kohta työssä ajattelen, että jotain pitää saada aikaan, jotain näkyvääkin pitää seurakunnassa tapahtua niin silti silläkin on oma arvonsa... että vain on. Itse asiassa en vain ole vaan olen Jumalan edessä, Jumalan kanssa. Uskon olen Hänen siunattavanaan siinä kun vain olen!

Jukka Lopperi

Joulun edellä ja Iltasanomista

22.12.2010

"Entisenä toimittajana" seuraan mielelläni mediaa, pohdin mitä se kirjoittaa, mitä ei kirjoita, miten kirjoittaa ja miten se vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme.

Viime päivinä olen mielenkiinnolla seurannut Iltasanomien vetoomusta Perinteisen joulun puolesta. Viikon ajan on Iltasanomein nettisivuille voinut allekirjoittaa adressin perinteisen joulun puolesta. Ymmärtääkseni tämä adressi on  menossa eteenpäin. Mitähän kertoo se, että vaikka äänestäjiä koko ajan tulee lisää niin prosentit pysyvät koko ajan samoina - 85 % puolesta, 15 % vastaan? Äänestyksen luotettavuutta voisi näin kysyä!

Tällä adressilla Iltasanomat astuu askeleen ylöspäin vaikuttamisen tiellä. Enää ei pelkästään kirjoiteta jostain asiasta vaan pyritään vaikuttamaan myös päättäjiin. Mikäköhän adressi seuraavaksi lanseerataan Iltasanomien sivuilla? Adressitie on minusta arveluttavaa journalistiikkaa - itse asiassa se ei ole journalistiikkaa ollenkaan vaan se on lähellä yhteiskunnallista vaikuttamista samaan tapaan kuin kansalaisjärjestöt toimivat.

Muutenkaan en yhtään pitä iltapäivälehdistöstämme. Kahden iltapäivälehden vaikutus suomalaisten käymään päivittäiseen keskusteluun on valtava. Kyseisten lehtien nettisivut taitavat olla eniten avattuja sivuja työpaikoilla. Siten sivut ohjaavat keskustelua, ohjaavat myös päättäjiä.

Kaiken kaikkiaan median vaikutus on valtava. On myös totta, että Suomeen mahtuu vain yksi keskustelun aihe kerrallaan. On mielenkiintoista seurata, miten joku teemaa läpäiseee koko mediakentän. Hyvänä esimerkkinä nyt käyty keskustelu koulujen ja päiväkotien joulujuhlien kristillisyydestä. Ylen aloittama keskustelu kulki Helsingin Sanomien ja iltapäivälehtien myötä myös kotoiseen Kymen Sanomiin.

Nyt median tulisi pureutua valtiosihteeri Hetemäen verotyöryhmän raporttiin. Median tulisi rautalangasta vääntäen kertoa kansalaisille, mitä raportissa todella esitetään ja mitä esitykset vaikuttavat eri kansalaisryhmien elämään. Syntyykö hyvinvointia tasaisesti kaikille vai parantuuko vain hyväosaisten asema. Toivottavasti nykyisillä  toimittajilla olisi kykyä ei vain tekniikkaan ja kirjoittamiseen, vaan myös  kykyä pureutua myös yhteiskunnallisesti merkittäviin uutisiin ja kykyä taustoittaa niitä. Nyt ajankohtainen on tämä verotuksen uudistamiseen liittyvä esitys.

Kaikesta huolimatta..."Me käymme joulun viettohon..." Toivottavasti sinulla on hyvä joulu tiedossasi. Kristittyinä saamme iloisesti käydä jouluun; kiittää joulun sanomasta.

Hyvää joulua

Jukka Lopperi

 

 

Joulumieltä tilastojen valossa

16.12.2010

 

Muutama päivä sitten julkaistiin jälleen tutkimus, jossa kerrottiin tuloerojen kasvun olevan Suomessa OECD maiden nopeinta ja samalla kerrottiin, kuinka moni lapsi ja lapsiperhe elää köyhyysrajan alapuolella.

Minua hirvittää tämä meno - varsinkin näin joulun alla. On heitä, joilla on mällätä vaikka kuinka paljon ja on heitä, joilla ei kohta ole mitään. Oli hälyttävää, kun nuori helsinkiläistyttö totesi: "Onneksi on leipäjonot".

Eikö mikään riitä? Pitääkö tämä maa todella ajaa kahtia  sillä verukkeella, että rikkaiden veroja, kun lasketaan niin se muka synnyttää työllisyyttä ja hyvinvointia.

Missä on tämän kansan solidaarisuus? Jotkut poliitikot käyttivät aikanaan termiä: Veroja on rakastettava! Tämä ei taida olla nykyhallituksen tavoite; vaan tavoite on veroja laskemalla laskea myös köihien tilaa. Jos se pitäisi paikkansa, mitä johtavat poliitikot puhuvat verojen laskun myönteisesti vaikutuksesta ihmisten elämään ja jos se pitäisi paikkansa, että kuluvalla vaalikaudella on köyhien asemaa parannettu niin eikö sen pitäisi jossain näkyä. Vaan eipä näy!

Kun valtion kassan vajetta aletaan kohta tilkita, niin miten se tehdään? Korottamalla arvonlisäveroa tavaroista ja palveluista. Tämä jos, mikä on tasavero, joka rokottaa jälleen aivan eri tavoin köyhää, pienituloista ja toisaalta äveriästä hyvinvoivaa ja hyvää palkkaa nauttivaa. Arvonlisäveron korotus jos mikä lisää eriarvoisuutta!

Tuskaista ja hirveätä on meidän hyväosaoisten omahyväisyys. Suomessa taitaa olla vallalla ajatus, että niin kauan kuin itsellä menee hyvin niin silloin ei ole mitään väliä miten jollakulla toisella menee - kunhan itse voin hyvin. Sitten voi niitä armopaloja jaella ja tyynnyttää omaatuntoa näin joulun alla!

 

Jukka Lopperi, itsekin hyväosainen...

 

Langinkoski huonoin seurakunta Suomessa

22.11.2010

 

Taas kirjoitimme historiaa - vähän suurennellen sanottua, mutta jotain totta. Seurakuntavaalien äänestysprosentti oli Langinkoskella maamme huonoin 7,6 %. Samaan prosenttiin päädyttiin myös Lappeenrannassa Sammonlahden seurakunnassa. No - meille tuo tulos ei ollut yllätys, sillä olemme olleet pienen äänestysprosentin seurakunta aina. Prosenttimme nousi - kuten monen muunkin seurakunnan - 1,2 prosenttiyksiköllä verrattuna edellisiin vaaleihin. Varmaan äänestysprosentti olisi ollut parempi jos olisimme osanneet valita ennakkoäänestyspaikat hieman toisin ja sijoittaa vaikkapa Karhuvuoren alueelle yhden ennkkoäänestyspaikan ja toisen vaikkapa Mussaloon. Nyt kuitenkin menimme vaalilautakunnan päätöksen mukaan entiseen tapaan. Ehkä tulos olisi saattanut valittujenkin osalta muuttua. Joka tapauksessa seurakuntaneuvosto ja yhteisen kirkkovaltuuston Langinkosken jäsenet tulivat valituiksi. Sydämestäni toivon, että valitut ovat hyvällä ja positiivisella mielellä valmiita vastuunkantoon ja yhdessä työntekijöiden kanssa ovat rohkeasti luotsaamassa seurakuntatyötä Langinkoskella eteenpäin. Haasteita ei tule puuttumaan. Näinä aikoina vaatii myös rohkeutta olla mukana kantamassa vastuuta seurakunnasta, sillä varmaa on, että hyökkäyksiä kohti kirkkoa satelee jatkossakin joka puolelta.

Seurakuntavaalit saivat ennen näkemättömän nousun TV 2 "homoillan" myötä. Edelleen ihmettelen miten näin pienestä asiasta syntyy näin iso kohu. Lainaan Turun puolessa asuvaa kollegaani, joka toteaa vähän kyynisesti: "Ikäänkuin homo- ja lesbopareja olisi mielin määrin kolkuttelemassa kirkkojen ovia siunausta hakien..."  Vaikka kirkolliskokous olisi tehnyt asiassa kuinka myönteisen päätöksen tahansa, en siis usko, että se järin paljon olisi seurakunnan toimintaan vaikuttanut. Rohkenen kysyä; kuinkahan monta lesbo - ja homoparia meilläkään ovia kolkuttelee? Tämä ei tarkoita etten olisi valmis rukoilemaan tällaisten parien puolesta, tahdon vain muistuttaa, että pienen joukon asialla olemme. Sinällään tärkeä ja varmaan sellaisille homo- ja lesbopareille tärkeä, jotka muutenkin pitävät seurakunnan sanomaa tärkeänä. Toivottavasti asia nyt rauhoittuu... kunnes se taas aktivoituu, kun eduskunta ryhtyy käsittelemään sukupuolineutraalia avioliittoa. Vaalitaktisista sysitä vain vihreät uskaltavat tällä hetkellä liputtaa asian puolesta. Muut puolueet ovat hiljaa pelätessään äänien menetystä.

Maailmassa, Suomessa ja Kotkassa lienee kuitenkin suurempiakin asioita hoidettavana. Yksi on tämä jatkuva eriarvoistuminen. Kauhulla luin ylen uutista, jossa kerrottiin, että köyhillä ei ole varaa edes terveyskeskuksessa käyntiin tai lääkkeisiin.  Meidän on myönnettävä, että rahalla saa tänä päivänä parempaa hoitoa; köyhä jää noulemaan näppejään. Tämä jos mikä on minusta kauhistus!!! En voi mitenkään hyväksyä eriarvoisuutta, joka perustuu rahan mahtiin!!!! Hirveätä!!! Valtaa pitävillä ei näytä olevan aikaa tähän kysymykseen... kun omat asiat ja kannattajien asiat ovat kunnossa, ei tarvitse muista välittää. Kuka tänä päivänä todella puolustaa köyhää?

Jukka Lopperi

 

 

 

Verot, verot, verot

1.11.2010

Tänä päivänä 1.11.2010 iltapäivälehdet uutisoivat jälleen kerran näkyvästi ja massiivisesti viime vuoden verotietoja. Kuka julkkis on tuplannut tulonsa, kuka kymmekertaistanut; kuka on saanut isot mätkyt jne. Mielikiintoista juoruilua.

Kaiken tuon keskellä mietin; mikä on oikeudenmukainen palkka? Onko sitä olemassakaan? Onko oikein, että siivooja, jota tarvitaan yhtä välttämättömästi kuin toimitusjohtajaa, ansaitsee murto-osan siitä, mitä toimitusjohtaja saa?Ja kuitenkin kumpikin tekee sitä, mitä osaa; mitä voidaan olettaa osaavan. Mietin samalla alueemme köyhiä, peruspäivärahalla toimeen tulevia ja syrjäytettyjä. Miksi tuloerot kasvavat ja miksi leipäjonot pysyvät vuodesta toiseen yhtä pitkinä?  Tuntuu siltä, että yhteiskuntamme sietää yhä enemmän ja enemmän sitä, että toisilla saa mennä oikein hyvin ja toisilla oikein huonosti. Teema on; kukin on oman onnensa seppä, mikä minä olen toista elättämään, kukin hoitakoon itsensa - ja vielä enemmän : verot ovat itsestä paholaisesta.

Näin vaikka veroilla kustannetaan kaikkea tätä hyvää, mistä nautimme. Itse asiassa meidän tulisi rakastaa veroja, koskapa jokainen veroista hyötyy - vaikkapa koulutuksen tai terveydenhoidon kautta.

Jukka Lopperi

 

Kirkollista homoasiaa ja vähän mediasta

21.10.2010

Viime viikkona uutisiin on mahtanut tavan mukaan vain yksi asia. TV2:ssa 12.10.2010 käyty kirkollinen homokeskustelu ja sen myötä monien ihmisten ero kirkosta. Viittan tässä vain siihen, mitä Kymen Sanomissa  lausuin omana kantanani: "Oma kantani koko asiaan on enemmän siellä avarammalla puolella". Kannattaa myös vilkaista paria kirjoitusta sosiaalisessa mediassa: Kaarina Hazardin kirjoitus Iltalehden blogistina 21.10.2010 sekä Jukka Relanderin kirjoitus nettilehden Uusi Suomi Puheenvuoropalstalla 19.10.2010.

Tämän uutisen taakse on jäänyt valtava määrä yhteiskunnallisesti paljon tärkeämpiä asioita. Yksi lienee esitys siitä, että yritysten yhteisöveroja kevennetään ja se siirretään arvonlisäverokantaan. En ota kantaa siihen millainen yritysten yhteisöveron tulisi olla, mutta arvonlisävero kirpaisee köyhää aivan eri tavoin kuin rikasta. Tuotteiden ja palvelujen arvonlisävero on mielestäni ns. tasavero, jonka kaikki maksavat samassa mitassa. Kun maidon arvonlisävero nousuu mutaman prosentin kirpaisee se aivan eri tavoin köyhää tai pienipalkkaista työtä tekevää kuin rikkaampaa. Maitoa ts. ruokaa on kaikkien ostettava - se ei ole valinnainen, vaan elämisen elinehto. Tämän tarpeellisen hinnan nousu arvonlisäveron myötä ei äkkiseltään tunnu oikeudenmukaiselta.

Toinen asia, mikä on jäänyt piiloon on uutinen siitä, että valtionvelka on tällä hetkellä suurin, mitä se koskaan Suomella on ollut. Olisi ollut hyvä, jos media olisi tätä voinut  vähän avata. Mitä se vaikuttaa yksityisen, tavallisen ihmisen elämässä? Mitä se vaikuttaa köyhän, pienipalkkaisen kansalaisen elämässä?

Näin siis media ohjaa meidän keskustelujamme. Isot ja yhteiskunnallisesti merkittävät asiat jäävät unholaan, kun jotain yhtä asiaa toitoteaan tuutin täydeltä kaikissa mediossa.

Tästä tuli tällä kertaa "yhteiskunnallinen" blogi. Ymmärtääkseni kirkon tehtävä ja sen myötä myös kirkon työntekijöiden tehtävä on pitää heikomman puolta ja joskus kysyä ovatko yhteiskunnan päätökset oikeudenmukaisia kaikkia kansalaisia kohtaan vai edistävätkö päätökset toisten hyvinvointia toisten pahoinvoinnin kustannuksella.

Jukka Lopperi

 

 

Lomalta paluu, arki alkaa, pääsemme äänestämään!

7.9.2010

 

Palasin pitkältä kesälomalta vasta 25.8., joten muutama viikko tässä on ehditty työtä taas harjoitella. Tämän syksyn suurin urakka lienee seurakuntavaalit. Kirkkolaki, kirkkojärjestys ja kirkon vaalijärjestys ovat ne tekijät, mitkä tekevät vaalista työlään. Koko ajan pitää olla tarkkana, että kaikki menee lakien ja asetusten mukaan. Onneksi minulla on hyvät työtoverit ja hyvät luottamushenkilöt, joiden kanssa näitä asioita voi pohtia.

Seurakuntavaaleissa saavat ensimmäisen kerran äänestää 16-vuotiaat. Aikanaan kun kirkolliskokous asiasta päätti en yhtään ollut päätöksestä innostunut. Tänä päivänä olen yhä samaa mieltä. Pitäkää minua vanhoillisena, mutta rohkenen väittää, että tuon ikäinen on liian nuori ottamaan kantaa yhteisten asioiden hoitamisesta. Kun omia lapsiani katselen mietin, että he olisivat tuossa iäissä olleet aivan liian nuoria kantamaan äänestysvastuuta. Minusta kirkon päätös oli hätäratkaisu. Ikään kuin sillä saataisiin äänestysprosenttia nousemaan. Pahaa pelkään, ettei näin käy. Olen vähän uhkarohkeasti käyttänyt sanontaa, että nuoret saattavat olla kuin sopulilauma, joka sokeasti seuraa jotain johtajaa, ilman, että itse uskaltaisivat tehdä omia valintoja.

Toivottavasti löytyy myös heitä, jotka ovat valmiit asettumaan ehdolle ja kantamaan yhteistä vastuuta kirkosta ja paikallisseurakunnista. Kun kunnilla menee huonosti, on puolueilla vaikeata löytää ehdokkaita. Nyt kun kirkko joutuu monenlaisten "hyökkäysten" kohteeksi voi olla vaikeata löytää seurakuntiin vastuunkantajia. Toisaalta nyt jos koskaan niitä vastuullisia ihmisiä tarvitaan! Kaivataan vastuullisia uusia luottamushenkilöitä ja kaivataan uusia vastuullisia äänestäjiä!

 

Jukka Lopperi

 

Lainauksia, huomioita ja politiikkaa

5.7.2010

Kesälukemsekseni olen ottanut klassikon, Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus kirjan.Siinähän varakas roomalainen Markus Mezentius lähtee tutkimaan Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, mitä Jeesus on todella tarkoittanut puhuessaan Jumalan valtakunnasta ja mitä tarkoittaa puhe tiestä. Markus kohtaa matkallaan monia, jotka tavalla tai toiselle sivuavat Jeesuksen ajallista vaellusta. Markus kohtaa myös Simon kyreneläisen, joka kantoi Jeesuksen ristiä, kun Jeesus itse ei jaksanut. Simon pohtii Markukselle elämän tarkoitusta ja sanoo."Enää tahdon vain elää oikein, kunnioittaen Jumalaa, pitäen käskyt, vahingoittamatta muita ihmisiä, iloiten sellaisesta mikä tuottaa minulle iloa. Niin yksinkertainen on löytämäni tie." Simon kyreneläisen ohjeet sopivat varmaan monelle elämän yksinkertaisiksi ohjeiksi.

Jokin aikaa sitten istuessani taas terapeuttini luona olin keksivinäni  oman elämäni tarkoituksen. Se on omistaa todellinen rauha kuoleman hetkellä. Vielä parempi olisi, jos rauhan voisi omistaa jo eläessään! Myös se on totta, että jokaisella pitäisi olla niitä paikkoja ja hetkiä, jotka tuottavat elämään iloja. Kesä- heinäkuussa 2010 jalkapallon MM-kisaottelut ovat minulle olleet näitä pieniä ilon hetkiä

Ja sitten lainaukseen. Iltapäivälehdissä oli viime viikolla kirjoitus siitä kuinka lapsia sidotaan tuoliin ruokahetkissä. Lehdissä myös kirjoitettettiin Erkki Tuomiojan kommentti ko. asiaa:

- "Sen sijaan, että yksittäisiin väärinkäytöksiin syyllistyneitä rangaistaan, pitäisi Tuomiojan mielestä syyttävällä sormella osoittaa niitä päättäjiä, "jotka ovat alimitoittaneet resurssit budjettiraameilla ja asettaneet veroalet säällisen palvelutason turvaamisen edelle."

Tämäkin taitaa olla varsin totta! Valtiovalta sysää yhä enemmän ja enemmän tehtäviä kunnille, joilla ei oikein ole varaa nostaa veroäyriään. Tehostamisesta puhutaan ja varamasti sillä saadaan jotain aikaan; mutta jos kunnalle ei ole varjoja lakisääteisten menojen hoitaan niin mitä sitten tehdään. Kunnallisvero kun kaiken lisäksi on se tasavero, joka kohtelee kaltoimmin, heitä, joilla jo muutenkin on pienet tulot.

Jukka Lopperi
 

 

Homoista ja köyhistä

29.5.2010

Seuraan Sastamalan ex-kappalaisen Jari Rankisen blogia - aivan  vain mielenkiinnosta. Seuraavassa näyte hänen tekstistään 27.5.2010:

"En ollut itse viime sunnuntaina Vehmaan kirkossa, jossa oli kirkkoilta. Kuulin illasta terveisiä. Yhtenä puhujana oli ollut Uuden testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Jukka Thurén. Kuulin hänen sanoneen puheessaan tähän tapaan: - Kirkko on julma, mikäli se ryhtyy siunaamaan sellaista, mistä Jumalan sana sanoo, etteivät sen harjoittajat ole Jumalan valtakunnan perillisiä. Hän tarkoitti, että tällainen kirkko pettää julmasti ihmisiä. Se ohjaa ihmisiä taivaan valtakunnan ulkopuolelle. Apostoli Paavali kirjoittaa, etteivät Jumalan valtakunnan perillisiä ole vääryydentekijät, siveettömyyden harjoittajat, epäjumalien palvelijat, avionrikkojat, miesten kanssa makaavat miehet, varkaat, ahneet, juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät (1 Kor 6:9-10).

Vakava, totuudellinen ja todellisen rakkauden mukainen sana vanhalta professorilta. Toivon ja rukoilen, ettei omasta kirkostamme tule näin julma. Eivätkä kirkkomme pastorit ole näin julmia."

Mielenkiintoista!

Pari kommenttia. Kyseiset herrat taitavat lukea ko. kohdasta vain "miesten kanssa makaavat miehet" kohdan. Paavali kyllä mainitsee siinä kyllä monia muitakin, jotka jäisivät siunausta vajaaksi.

- avionrikkojat; kuinkahan paljon "hurskaissakin piireissä" on avioeroja

- vääryydentekijät; emmeköhän itse kukin ole näitä vääryydentekijöitä

-riistäjät; emmeköhän itse kukin riistä köyhempää - näin ainakin itse tunnustan tekeväni, kun istun omakotitaloni terassilla juomassa aamuauringossa aamukahviani

-varkaat; kuinka paljon varastamme köyhemmiltä, heikommilta, maailman köyhiltä

Joten vähiin jäävät siunauksen saajat, kun Paavalin tekstiä tarkkaan luemme!

'********

Joskus tekee mieli heittäytyä poliitikoksi,  vaikka kohta näen sen vaaralliseksi näin pappina. Mutta silti! Olen kuullut eri tahoilta, että köyhyyden poistaminen Suomesta on kiinni vain poliittisesta tahdosta. Nyt vain tuntuu siltä, että eliitillä ja valtaapitävillä ei yksinkertaisesti ole tahtoa jakaa varallisuutta tasaisemmin, eikä siis todellista tahtoa poistaa köyhyyttä!

Monesti kuulee sanottavan, että tuloerojen kasvattaminen auttaa myös köyhempää kansanosaa. Olen ymmärtänyt, että tämä tuloerojen kasvu on jatkunut maassamme kymmeniä vuosia. Ja mitä on köyhemmälle osalle tapahtunut - ovatko he rikastuneet vai onko heidän asemansa heikentenyt? Itse kukin lukijoista tietää vastauksen: heidän asemansa on heikentynyt ja köyhiä on yhä enemmän. Joten ex-presidentin sanoin: "Jotain tarttis tehdä!"

Jukka Lopperi

 

Rekoista ja kuolemasta

9.4.2010

 

On lohdullista nähdä, että rekat taas kulkevat Merituulentiellä; raha liikkuu, on työtä, on toimeentuloa, on ehkä myös toivoa tulevaisuudesta ainakin heille, joilla on työtä. Toivottavasti työtä tulee jatkossa olemaan mahdolisimman monella! Itselläni ei ole ideaoita, on vain "hurkastaita toiveita"; mutta myös hädän näkemistä silloin, kun työ loppuu!

                                                      * * * * * *

Viimeiset kymmenen - viisitoista vuotta olen tavalla tai toisella askarrellut yhden ja saman - mielestäni ihmisen todellisen kysymyksen kanssa - nimittäin kuolemana kanssa. Työssäni kohtaan surevia, kuulen erilaisia tapauksia surusta ja kuolemasta.  Ja sitten loppujen lopuksi eniten askartelen oman kuolemani kanssa.

Ahdistun, tuskastun, vapisen, pelkään... yhtä ja samaa: kuolemaa. Näin ei varmasti monen mielestä papin tai ylipäänsä kristityn tulisi kokea. Niin - iloitsen jokaisen puolesta, joka kuoleman kanssa on sinut! Jos kuulut tähän joukkoon; kiitä siitä!

Lähes poikkeuksetta hautajaisissa rohkenen väittää, että ihmisen pahin, suurin, merkittävin ja kaikin puolin tärkeä tapahtuma, on hänen oma kuolemansa. Sen edessä ihminen on hyvin hiljainen! Jos kuolemaa käy pohtimaan, niin sen allehan musertuu, niin suuresta on kyse! Elämä loppuu kuin veitsellä leikaten. Kun alan  pohtia: tämä ajallinen loppuu totaalisesti kerran, tuskastun suuresti. MInua ei ainakaan siinä ahdistuksessa auta usko, että on olemassa taivas ja lepo - ajallinen hyvä on kuitenkin menetetty. Niin, mutta jos ihminen alkaa tätä elämän rajallisuutta liiaksi pohtimaan niin oma elämä loppuu kesken - masentuu. Näin ainakin minulle käy!

Sanomme myös, että itse kukin elää täällä ikään kuin ei koskaan kuolisi. Ehkä siinä on elämän salaisuus. Sillä koska elämä kuitenkin päättyy kuolemaan niin eikö se ole sama, koska se päättyy. Niin ihmisessä kai on sisään rakennettu "elämän vimma", joka pitää meitä elossa, vaikka tiedämme kaiken päättyvän.

En myös ymmärrä ollenkaan, miten niin luonnollinen asia kuin kuolema on samalla kertaa ihmisen suurin tuska. Kaikkia syntyneitä se kohtaa - eikä kuolema valitse kohteitaan mitenkään oikeudenmukaisesta. Joskus tuntuu, että sen sattumanvaraisempaa ei olekaan kuin juuri kuolema. "Toinen otetaan, toinen jätetään..." eikä mitään selitystä valinnalle aina ole olemassa.

Millainen olisi suhteemme kuolemaan, jos olisimme syntyneet toiseen kullttuuriperintöön - mihin tahansa ei-kristilliseen perintöön? Olisiko helpompaa?

Näin pääsiäisen jälkeen puhumme ylösnousemuksen ihmeestä ja Kristuksen voitosta kuolemasta. Pakko sanoa: kuoleman ahdistuksessa ei sekään minua auta. En silti kiellä, ettei se monelle toisi lohtua.

Kaikesta vuodatuskestani huolimatta saan olla kristiytty. Ei minua tee kristityksi rohkeuteni tai pelkuruuteni tai ahdistukseni tai voimattomuuteni kuoleman edessä. Minut tekee kristityksi se, että minut on kastettu ja saan kaikissa tuskissani silti uskoa.

Aikojan sitten edesmennyt dogmatiikan professori - sittemmin muistaakseni jopa kirkosta eronnut ( ei siis mitään uutta, kiistoja on kirkossa aina ollut ja tulee olemaan...) - Osmo Tiililä sanoi kuolemattoman lauseen: "Kirkko on täällä, koska täällä kuollaan". Hän on myös kirjoittanut 1972 kirjan nimeltä Kuolema, jossa  Tiililä dogamtiikan näkökulmasta kuolemista pohtii. No varmasti maailmassa on aika läjä kirjoja kuolemasta, Tiililän kirja on yksi niistä. Martti Lindqvist on myös monissa kirjoissaan kuolemaa pohtinut, ehkä Tiililää valoisammin.

                                                                * * * * *

On aina kiva saada kommentteja näistä kirjotuksista. Ei niitä paljoa tulee, mutta joskus jotain. Kiistelemään en käy; mutta ajatuksia ja tuntemuksia kuulisin mielelläni. En todella väitä omia ajatuksiani ainoaksi oikeaksi; ne vain heijastelevat tuntemuksia, pohdiskelujani - ne kertovat jotain minusta!

Jukka Lopperi

 

 

 "Lapsikaste on kirkolta moraaliton käytäntö"

22.3.2010

 

Otsakkeen omaisesti kirjoittaa kosmologian professori Kari Enqvist sunnuntain 21.3.2010 Helsingin Sanomien Sunnuntaidebaatissa. Kirjoituksessaan hän hyökkää kirkon ulkopuolelta täydellä laidalla kirkon lapsikaste käytäntöä vastaan. Eikä mikään ihme ole, että hänen kirjoituksensa on maanantaiaamuun mennessä kirvoittanut 309 vastausta. Selkeästi enemmäin kuin mikään muu Sunnuntaidebatinkirjoitus.

Hän, joka on kirjoituksen lukenut yhtyy joko ilolla Enqvistin ajatuksiin tai pohtii: miten täysin "uskosta osaton" voikin kirjoittaa kirkon sisäisesti asiasta edes mitään? Sillä eihän kasteella sen paremmin lapsi- kuin aikuiskasteellakaan ole mitään merkitystä, jos sitä ei katsota uskon silmin. Koko toimitushan on vain jokin outo rituaali, jolla kirkko pitää kansasta kiinni - näin Enqvistin mukaan  ja näin jokainen itseään kunnioittava ateistikin tietenkin ajattelee.

Eihän kirkon missään muussakaan uskoon liittyvässä asiassa ole mitään mieltä, jos niitä ei edes hivenen nähdä uskon silmin! - Näin yksinkertaista se vaan on!

HS maanantai numerossa olevassa lyhyessä vastineessa Enqvistiä  tituleeraataan: :"... kansansuosiossa paistattelevaksi Skepsiksen keikari-keisariksi..."

Kirkon ulkopuolelta on helppo huudella, antaa ikään kuin aidan takaa ohjeita, kuinka pihaa pitää hoitaa.

Mutta oli HS:n sunnuntainumerossa 21.3.2010 sitten kirjoitus ja "hyökkäys" myös kirkon sisältä. Lehdessä oli nimittäin pitkä juttu Luther -säätiön (76 v.!!!)  piispasta Matti Väisäsestä. Väisänen puolestaan loihi lausumaan:"Homous on varhaislapsuudessa saatu psyykkinen vamma..." Että näin "uusi piispamme". Ei ihme, että saman päivän Iltalehdet lainasivat heti tätä kommenttia.

Jokaisen "tiukkapipon" läheisyydessä soisi olevan yksi tai kaksi homomiestä tai lesbonaista. Usein tuolloin ko. asiat tulevat aivan uuteen valoon. Joskin tätä en usko Matti Väisäsen kohdalla, sillä sen verran tiukka fundamentilista hän on.

Muistan Väisäsen 70-luvulta seurakuntanuori ajoiltani. Kävimme nuorten kanssa, jossain Kansanlähetyksen päivillä, jossa Väisänen piti raamattutuntia. Muistan kuinka pelkäsin hänen julistustaan ja tiukkuuttaan.

Näin siis kirkkoa kohtaan hyökätään oikealta ja vasemmalta - en vain osaa sanoa kummalla puolella edellämainitut ovat! Yritä tässä sitten pitää sanaa esillä!

Enqvis muuten voisi tutustua uuden piispan muutama vuosi sitten kirjoittamaan usean sadan sivun kirjaan kasteesta. Mitähän Enqvist sen jälkeen sanoisi? Todennäköisesti pyöritteisi päätään vielä voimakkaammin.

PS: Hävisin tuon vedon arkkipiispan vaalissa - silti olen mielessäni hieman tyytyväinen!

Jukka Lopperi

 

Mielenkiintoinen arkkipiispan vaali

25.2.2010

Kirkossa on tulossa mielenkiintoinen arkkipiispan vaali. Eilen TV 1:n Voimala ohjelmassa olivat mukana molemmat kandidaatit, sekä eksegetiikan emeritusprofessori sekä dogmatiikan dosentti. Ohjelma sisälsi hyvin mielenkiintoisen teologisen ja kirkollisen keskustelun.

Minulle päälimmäiseksi tunteeksi tuli, että nyt vastakkain ovat uudistusmielinen Mäkinen ja konservatiivisemmin ajatteleva ja opillisuutta korostava Ruokanen.

Synkkää on, että homokeskustelu nousee aina esille tällaisissä keskusteluissa. Viime lauantaina Kotkassa pidetyssä Vuoropuhelun vai vaikenemisen kirkko tapahtumassa toimittaja Johanna Korhonen oivallisesti muistutti, että kirkossa luulisi löytyvän paljon suurempiakin teemoja esille nostettavaksi kuin aina vain seksuaalisuuteen liittyvät aiheet. Tämän päivän yhteiskunnassa jatkuva eriarvoistuminen ja köyhyyden lisääntyminen luulisi olevan yksi teemoista, joita voisi enemmän eri yhteyksissä käsitellä.

Eilisen TV 1:n keskustelun perusteella Mäkinen ja Ruokanen ovat aika kaukana toisistaan tässä homokeskustelussa. Minua yllätti Ruokasen vanhakantainen ja yksioikoinen näkemys ko. asiasta. Tuntui, että jopa ihmisten puolesta rukoileminen oli Ruokaselta  kaikesta huolimatta vaikeata.  Hän lienee valmis siunamaan erilaisia laitoksia ja yrityksiä, vaikka ne toimisivat kuinka epäeettisesti; mutta homoparia, kahta ihmistä, heidän keskinäistä hyväänsä, Ruokanen ei voine siunanta. Jos lukee Raamattua ja oppia kuin Ruokanen ja muut konservatiivit niin tietysti tämä on lopputulos.

Ruokanen ei minusta yhtään kuullut emeritusprofessori Räisäsen kommentteja, mitä todella tarkoittaa Raamatun ei-kanta homosuhteissa. Toisaalta tiedämme, miten vähän konservatiisella puolella arvostetaan Räisäsen mielipiteitä - ts. ei yhtään!

Joka tapauksessa molemmat ovat oppineita ja syvästi minua viisaampia ja taitavampia teologeja. Toivoa sopii, että tulevasti arkkipiispasta tulee kirkkoa rakentava eikä kirkkoa tuhoava arkkipiispa! Hieman minua pelottaa!

Jos kuitenkin minun olisi pakko rahat toisen puolesta löydä likoon, löisin Ruokasen puolesta. Pelkästään siksi, että sillä tavoin voittaisin vedon. Uskon nimittäin, että Häkkisen kannattajat siirtyvät Ruokasen taakse, joten hänen voittonsa lienee selvä. Tämä ei tarkoita, että sitä toivoisin - kyse on nyt vain rahasta!

Jukka Lopperi

 

Paastonajan paastoryhmä

Langinkosken seurakunnassa

 

Kristillisessä kirkossa pääsiäistä edeltää 40 päivän paastonaika. Laskiaissunnuntai julistaa laskeutumista tähän paastonaikaan. Perinteinen tapa paastota on kieltäytyä syömästä lihaa paastonaikana. Mutta paastota voi monella tapaa; voi jättää tv:n katselua vähemmälle, voi jättää pois makeiset, voi kieltäytyä alkoholin käytöstä paastonaikana. Kaiken paaston tarkoitus on hiljentää ja samalla valmistaa ihmistä kohtaamaan aikanaan pääsiäisen sanomaa.

Langinkosken seurakunta kutsuu ihmisiä mukaan paastonajan paastoryhmään. Paastoryhmän jäsen sitoutuu jollain tavoin elämässään ottamaan huomioon paastonajan. Paastoryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran laskiaissunnuntaina 14.2. Langinkosken kirkossa Toivonsalissa kello 10 messun jälkeisten kirkkokahvien jälkeen. Varsinaisen paastonaikana ryhmä kokoontuu myös muutaman kerran yhteen jakamaan kokemuksia paastosta ja samalla hiljentymään Sanan ääressä. Lisätietoja paastoryhmästä antaa kirkkoherra Jukka Lopperi, puh. 041-462 6201

 

Lainauksia Timo Vihavaiselta

6.1.2010

Rohkenen  välikäden kautta lainata Helsingin yliopiston Venäjän-tutkimuksen professori Timo Vihavaista, joka viime aikoina on mediassa ollut esillä. Hän on kirjoittanut Kanava-lehteen kolumneja, jotka nyt on koottu kirjaksi. Jossain kolumnissa hän pohtii myös kirkkomme tilaa ja kirjoittaa seuraavasti nykyisestä kristillisyydestä:"Nykyinen kristillisyys ei käytännösä sisällä mitään kieltoja eikä tabuja, vain suosituksia, joiden keskeisenä ideana on, että kaiken keskiössä on ihminen, jolla on lupa toteuttaa itseään kaikin mahdollisin tavoin, kuitenkaan loukkaamatta muiden vastaavaa oikeutta. Mikäli hän näin tekee, kuuluu uskonnon rooliin tuoda anteeksiantoa ja lohdutusta." Tätä kirjoitusta ja muutenkin Vihavaisen ajatuksia pohtii Raimo Mäkelä Perusta lehden numerossa 6/2009.

Vihavaisen pohdiskelu osuu ytimeen. Monien mielestä kirkon tuleekin olla juuri tällainen suvaitsevaisuuden lähde, jossa  lähes kaikki kukat saavat kukkia. Kukkikoon ne kukat, jotka puhuvat suvaitsevaisuuden ja kaiken hyväksynnän puolesta. Ne kukat, jotka puhuvat toisin, ne tulee rakkauden nimissä kitkeä pois.

Kirkkomme on tänä päivänä suossa. Teki se niin tai näin - aina on heitä, jotka ovat vastaan. Kuten piispa Häkkinen Helsingin Sanomissa 6.1.2010 totetaa pohtiessaan Imatran tilannetta: "Teki niin tai näin aina menee väärin päin."

Tulisiko kirkon sittenkin rohkeasti löytää oma linjansa, pelkäämättä, mitä ulkopuolella tapahtuu. Hengellisyys ja Sana sen pohjalla antaa valitettavasti mahdollisuuden monenlaiseen tulkintaan; ja aina löytyy lähes mille asialle tahansa "raamatulliset perusteet". Olen joskus leikilläni sanonut, että jos perustaisi lahkon, jonka sanoma on "pottapäiset pelastuu" - niin tällekin lahkolle löytyisi kannattajansa. Siksi kirkko on suossa, koska Sanaa voidaan tulkita niin monin tavoin.  Kirkossa seinät ovat kaukana toisistaan ja katto on korkealla.

Joku vetäytyy Tunnustuskirjojen taakse ja väittää sielä löytyvän oikean tulkinnin - lähes asialle kuin asialle. Sekin on yksi tie - mutta kovin jyrkkä tie. Toinen heittäisi Tunnustuskirjat romukoppaan!  Yritä tässä sitten olla yhtenäisen kirkon äänenä!

Palataan lainaukseen - minne ovat kadonneet Kymmen käskyä? Nekin asetetaan kyseenalaisiksi, niitäkin voidaan tulkita ja selittää monin tavoin. Sodan aikana harva uskaltaa ottaa esille käskyä: Älä tapa! - Yksinkertaiset ohjeet eivät siten olekaan yksinkertaisia.

Tällaisessa hengellisyyden moninaisessa suossa kirkkomme tarpoo ja siinä sivussa myös oma seurakuntamme ja sen työntekijät. Silti tahdomme kutsumustamme noudattaa ja uskoa, että jos ja kun teemme vääriä ratkaisuja on  olemassa armo ja anteeksiantamus. Uskon toteuttaminen arjen ratkaisuissa olisi helppoa,  jos voisi ajetella ja uskoa: rukoillen löytyy aina oikea tie. Valitettavasti asia ei koskaan ole näin yksinkertainen.

Jukka Lopperi

 

Joulua odotellessa

20.12.2009
 

Aika moni tunnustautuu jouluihmiseksi. On kiva valmistaa joulua, on kiva juhlia - kukin tavallaan - joulua. Itse tunnustaudun ei-jouluihmiseksi. Haluaisin hyvin mielelläni viettää sellaisen joulun, jossa joulusta ei olisi tietoakaan. Saattaa tuntua oudolta kirkonmiehen kannanotoksi; mutta näin vain koen. Toiveeni ei murenna uskoa, eikä mitenkään mitätöi joulun sanomaa: Jeesus-lapsen syntymää. Silti olisi mukava joskus saada kokea  todellinen ei-joulu.

Joulun valmistelut sujuvat perheessämme totuttuun tapaan ts. vaimo tekee lähes kaiken. Minun tehtäväksi jää kuusen hankkiminen, koristaminen sekä siivousapu. Kotona ei ole enää kuin 17-vuotias ammattikoululaisemme; mutta aatoksi todennäköisesti myös vanhemmat lapset sekä 86-vuotias isäni tulevat meille iltaa viettämään.

Aattoillan olen työssä, sillä minulla on saarnavuoro aattoyön messussamme. Erilaiset seurakunnan tapahtumat kokoavatkin jälleen kerran lukuisan määrän ihmisiä yhteen hartauksiin, joululaulutilaisuuksiin, messuihin. Seurakuntamme kanttoreilla on tänäkin jouluna ollut ohjelmassa Soiva joulutervehdys. Iloitsen suuresti tästä tavasta. Siinä pieni lauluryhmä vie toivotun tervehdyksen laulun muodossa jollekin - ehkä juuri sellaiselle, joka itse ei pääse joululautilaisuuksiin laulamaan.Uskon, että tämä tervehdys tuo monelle kuulijalle hyvän joulun.

Tavanomainen joulutervehdys kuuluu yksinkertaisesti "hyvää joulua". Minusta on viime jouluina tuntunut siltä, että noihin pariin sanaan voisi sisältyä paljon enemmän kuin ensi kuulemalta tulee ajatelleeksi. Mielessäni tunnen, että siinä voisimme toivottaa sitä, että joulu olisi jatkuvasti osa meitä - ei vain jouluinen vieras. "Hyvää joulua" voisi tarkoittaa jotain sydämen hyvää mieltä, joka kestää joulun yli. Uskon kannalta voisimme rohkeasti toivoa, että lapsen syntymä merkitsisi jotain itse kullekin, että edes pienesti näkyisi uskon siemen sydämessä.

Hyvää joulua itse kullekin!

Jukka Lopperi
 

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat
12.11.2009


Ostin itselleni isänpäivälahjan /-lahjat. Ostin kaksi kirjaa: ensiksi Henning Mankelin uusimman dekkarin ja toiseksi kosmologian professorin Kari Enqvistin kirjan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Jälkimmäistä olen tässä yrittänyt kahlata sen, minkä ymmärrän. Enqvist kuuluu aikamme ajattelijoihin. Hän ei käytä itsestään nimitystä ateisti, koskapa hänen mukaansa ateisti taistelee jumaluskoa/-uskoja vastaan. Enqvist ei sen sijaan taistele vaan hänelle yksinkertaisesti käsite "Jumala on olemassa" ei merkitse mitään. Kirjassaan hän mielenkiintoisella tavalla pohtii sitä, miten ihmisellä ylipäänsä on sellainen käsite kuin Jumala olemassa. Uskoa hän pitää eräänlaisena mielensairautena, johon ehkä voisi olemassa jokin lääke - samaan tapaan kuin lääkkeitä löytyy masennuksen hoitoon ja skitsofrenian hoitoon. Suosittelen kirjaa kaikille; erityisesti jokaiselle kristitylle, koskapa sen lukemisen myötä joudumme jälleen kerran pohtimaan uskomme perusteita. Mitä järkeä on lukea omia ajatuksia tukevaa kirjallisuutta, joka vain vahvistaa olemassaolevaa? Paljon mielekkäämpää on lukea omista ajatuksista poikkeavia ajatuksia; tällöin omakin ajattelu löytää jotain uutta. Kirjaa lukiessa väistämättä ihailen jälleen kerran sitä, miten viisaita ihmiset voivatkaan olla. Oma ajatteluni ja järkeilyni ei yllä puoliksikaan sinne, minne Enqvist yltää. Kirja koettelee uskoani ja sen perusteita - se on hyvä. Vähän se uskoa myös horjuttaa - sekin tuntuu hyvältä. Silti uskon. Ja sanon: usko on yli ymmäryksen käyvää kuten on Sanan mukaan myös Jumalan rauha.

Jukka Lopperi


Seurakunnan perustehtävä

Näinä aikoina monessa seurakunnassa ja seurakuntayhtymässä tehdään strategiaa. Niin myös Kotka-Kymin yhtymässä tehdään yhtymän strategiaa. Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaan jokaisella itseään kunniottavalla seurakunnalla oli se minkä kokoinen tahansa tulee olla tulevaisuuden strategia. Samoin yhtymillä tulee olla omansa. Kirkko on myös tehnyt itselleen vuoteen 2015 ulottuvan strategian.
Sinällään asiassa ei ole mitään pahaa. Lienee vain niin, että nykyisille strategiolle käy kuin entisille PTS-suunnitelmille: ne pölyyntyvät kirjahyllyssä.
Tämän päivän stragian tulee olla lyhyt ja ytimekäs. Siinäkään ei sinällään ole mitään pahaa, että työntekijät muistavat seurakuntansa perustehtävän vaikka unissaan.
Joskus vain mietityttää, miksi perustehtävä on sanoitettava uudelleen, koska kirkon perustehtävä on kait vuosisadoista riippumaton. Tietenkin evankeliumin julistus on hyvä saada nykyaikaiseen asuun - hieman toisin sanoen sanoa se, mitä vuosikymmeniä on tehty.
Erään seurakunnan strategiaan oli kirjoitettu tavoitteeksi: taivas. Ehkä siinä on kuitenkin jotain ylilyöntiä, joka ei tavoita tämän ajan kulkijaa.
Jos seurakunnan tavoitteeksi asetetaan evankeliumin julistus niin tuskin siinä kovin kauaksi totuudesta mennään.
Evankeliuimiahan me julistamme: sanoin ja teoin, julistuksessa ja diakoniassa, lasten parissa ja aikuisten maailmassa. Ja tähän evankeliumin julistukseen kuuluu sitten kaikki - myös se, mitä tänä päivänä kutsutaan "rinnalla kulkemiseksi ja lähimmäisen kuuntelemiseksi".
Uskon, että jatkossakin - eläköön kirkko sitten millaisessa maailmassa tahansa - tämä on hyvä kirkollinen ja seurakunnallinen strategia.

Jukka Lopperi

Lomat ohi ...pääsen töihin
24.8.2009

Kuulun niihin onnellisiin, jotka saavat loman jälkeen palata töihin. Nykyaikaa nimittäin on, että loman aikana työntekijä saa työpaikaltaan kirjeen, jossa kerrotaan töitten loppumista - "ei sitten loman jälkeen tartte tulla hommiin, tässä kuuden kuukauden palkka, yritä pärjätä..." Tämä julma tyyli lienee yleistynyt, ei tarvitse kohdata hyvää työntekijää kasvokkain!
Karhulan lasitehdas lopetti toimintansa, Sunila lopettaa... pannaan kohta koko Suomi pakettiin. Eihän tässä globaalissa markkinataloudessa näin pohjoisessa kannata tehdä mitään; on pienet omat markkinat ja kaikki kustannukset näin pohjoisessa ovat tietysti aivan toista luokkaa kuin etelässä ja vielä kuljetuskustannukset ovat korkeita.
En muuten yhtään ihmettele, että ruotsalaisomistuksessa oleva Stpora-Enso sulkee tehtaita Suomessa; ei kai kukaan omaa pesäänsä - tässä tapauksessa omaa maataan - likaa!
Nämä ovat tällaisia maatiaisen mietteitä laman keskellä, mutta ahdistaahan se, kun omalla kotikadullakin yhdessä jos toisessa talossa kärsitään tästä ahdingosta - globaalista kvartaalimarkkinataloudesta, jossa OSAKKEEN OMISTAJAN ETU on se kaiken kattava jumalan sana, jonka pitäisit tuoda etua ja hyvinvontia sitten kaikille. Missähän ne kaikille tippuvat muruset oikein piileksivät?

Jukka Lopperi

Pohdintaa Islamin edessä
27.6.2009


Kulmakivi lehden päätoimittaja Henrik Perret kirjoittaa lehden numero 3 pääkirjoituksessa mm.: "Maahanmuuttajat ovat löytäneet Euroopan, ja heistä 90 % on muslimeja. Kun ranskalaisten maahanmuuttajien syntyvyys on noin 1,8, Ranskassa asuvien muslimien syntyvyys oli 8,1 laste/perhe....
Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa on ennusteen mukaan muslimienemmistö muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Kristillinen Eurooppa on siirtymässä historiaan samalla tavalla sa samasta syystä kuin Pohjois-Afrikka 700 jKr."
Tämä on vakava tekstiä kristityille ja kristillisen arvopohjan omaavalle Euroopalle. Onko mitään tehtävissä? Pitääkö meidän jotain tehdä? En itse uskalla , enkä osaakaan vastata, mutta yhdyn pääkirjoituksen otsikkoon Hiljainen vallankumous. Ken elää, hän näkee millainen on Euroopan hengellinen elämä ja arvopohja vuonna 2050.

Jukka Lopperi


Elävä seurakunta
10.6.2009

Kappalaisemme Riitta Huovila toi terveisiä Englannin kirkollisesta tilanteesta. Monella meillä lienee se käsitys, että kirkollinen elämä Englannissa on hyvin kuivaa ja kuollutta. Kuitenkin Riitta Huovilan viesti oli hieman toisen suuntainen. Hän kertoi, että Englannista löytyy myös kasvavia, hyvinvoivia, rukoilevia kirkkokuntia. Työntekijäjoukolla kysyimme heti, mikä on se tekijä, joka jostain kirkosta tekee elävän ja toimivan? Vastauksena oli, että selkeän hengellisen ilmapiirin omaavat kirkot toimivat myös Englannin vaikeassa kirkollisessa ilmapiirissä.


Vastaavanlaista viestiä olen kuullut ennenkin. Kirkot ja seurakunnat, jossa on rukouksen henki ja selkeä hengellinen toimintanäkemys, ne toimivat ja jopa kasvavat.
Miten saisimme meille Langinkoskelle jotain samanlaista?
Mielessäni olen kaavaillut seurakuntaa, joka olisi diakoninen, dynaaminen, nykyaikainen ja rukoileva.

Diakoninen, koska se on yksi kantava pilari kristillisessä uskossamme. "Usko ilman tekoja on kuollut", kirjoittaa apostoli Jaakobkin kirjeessään. Diakonia jos mikä on uskon tekoja.

Dynaaminen tarkoittaa, että seurakunnan tulee olla toimiva; siellä tulee olla "tekemisen meininki" - ei tunne, jossa "viimeinen sammuttaa valot". Dynaamisuuteen kuuluu myös uusien näköalojen jatkuva etsintä ja työtapojen muuttaminen aikaa vastaavaksi kaikilla työaloilla.

Nykyaikaisuus merkitsee, että seurakunnan on seurattava ajan merkkejä ja otettva uudet mahdollisuudet käyttöönsä. Tänä päivänä se on, että mietimme miten hyödynnämme mahdollisimman hyvin nettiä omassa paikallisessa toiminnassamme.

Rukoileva seurakunta on seurakunta, joka rukoilee ihmisten puolesta. Miksi meidän messussa ei ole e Takaisin ylös

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.