Huippulukemat seurakuntavaaleissa - luottamushenkilöiksi tulossa runsaasti uusia vaikuttajia

Vuoden 2010 seurakuntavaalien valtakunnallinen äänestysprosentti on tasan 17. Yhteensä vaaleihin osallistui 449 seurakuntaa, joista 30:ssä oli sopuvaali.

Kotka-Kymin seurakuntayhtymässä äänestysprosentti jäi alle kymmenen prosentin. Kotkan seurakunnan äänioikeutetuista 10,1 prosenttia kävi vaaliuurnilla. Langinkosken seurakunnan äänestysprosentti jäi 7,6:een. Kymin seurakunnassa äänestyvilkkaus oli 9,4 prosenttia.

Ensimmäistä kertaa äänioikeutettujen nuorten äänestysaktiivisuus näkyy koko maan vaalituloksissa erityisen vahvasti eräissä maaseutuseurakunnissa ja pääkaupunkiseudulla. Nuorten eli 16- ja 17-vuotiaiden antama äänimäärä oli yhteensä 17 100, joka on 14,9 prosenttia oman ikäluokkansa äänioikeutetuista. Esimerkiksi Helsingin Munkkiniemessä nuorten antamien äänien osuus on peräti 41,4 %. Koko seurakunnan äänestysprosentti nousi 19,6:een, kun vastaava prosentti neljän vuoden takaa oli 11,8. Munkkiniemen seurakunta oli Helsingin seurakuntayhtymän ykkönen sekä vaalin kokonaisprosentin että nuorten antamien äänien osalta.

Valtakunnallisesti tytöt äänestivät poikia vilkkaammin. Tyttöjen äänestysprosentti on 17 ja poikien 12,9 %. Vuoden 2010 seurakuntavaalit ovat ensimmäiset valtakunnalliset vaalit, joissa äänioikeutettuja ovat olleet kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet. Ennakkoon äänestäneiden osuus oli noin 55 prosenttia.

Kirkon luottamuselimet uusiutuivat

Kaksi kolmannesta Espoon seurakuntien kirkkovaltuuston ja puolet seurakuntaneuvostojen jäsenistä uusiutui seurakuntavaaleissa. Samalla myös luottamuselinten keski-ikä laski merkittävästi. Myös Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistöstä kaksi kolmasosaa uusiutui.

Vantaan seurakuntien kirkkovaltuusto uusiutui reippaasti. Kaikkiaan uusia valtuutettuja on 32. Kirkkovaltuusto myös nuorentui, sillä valituista yksitoista on 30-vuotiaita tai sen alle. Naisia uudessa valtuustossa on 29.

Turussa ja Kaarinassa valituista vajaasta kahdestasadasta luottamushenkilöstä noin puolet on uusia. Myös Kotka-Kymin seurakuntayhtymässä yhteinen kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvostot uudistuvat melkoisesti nelivuotikaudeksi 2011-2014.

Oulun seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon tuli noin puolet uusia jäseniä. Valtuustoon valituista on naisia yli puolet ja kolme alle 30-vuotiasta. Nuorin valituista on 18-vuotias ja vanhin 87-vuotias.

Hiippakuntien kokonaisprosentit ovat Lapualla 22,4 ja Oulussa 20,2. Turun hiippakunnassa äänestysprosentti oli 17,5 %, Porvoon hiippakunnassa 17,0 %, Kuopion hiippakunnassa 16,5 %, Tampereen hiippakunnassa 16,1 %, Espoon hiippakunnassa 15,6 %, Mikkelin hiippakunnassa 15,2 % ja alhaisin Helsingin hiippakunnassa 13,4.

Vaalisivut ruuhkautuivat

Tulospalvelu ruuhkautui tuloslaskennan vilkkaimpaan aikaan maanantaina. Käyttäjistä kolmasosa pääsi järjestelmään ja samoin seurakunnat pääsivät päivittämään äänestystietojaan. Teknisiä kuormitusta helpottavia ratkaisuja tehtiin ennakkoon, mutta se ei riittänyt. Seurakuntavaalit poikkeavat valtakunnallisista vaaleista, koska niiden tulos julkaistaan vain yhdessä paikassa.

Paikkakuntakohtaiset tiedot löytyvät kirkon verkkosivulta evl.fi

Kotkan, Kymin, Langinkosken ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymän vaalitulokset löytyvät myös suoraan kotkanseurakunnat.fi >Ajassa >Seurakuntavaalit 2010 >Seurakuntakuntavaalien tulokset

Kaikkien ehdokkaina olevien äänimäärät ja valittujen nimet löytyvät seurakuntalehtii Osviitasta. Lehden sähköinen versio on verkkosivuillamme nimellä Osviitta.

Seurakuntakohtaiset äänestysprosentit julkaistaan osoitteessa: seurakuntavaalit.fi/aanestysaktiivisuus.
Seurakuntakohtaisia tulostietoja: seurakuntavaalit.fi/tulokset

(KoKy srky 20.11.2010 tm)

 

Takaisin ylös

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.