90-vuotias Kotkan seurakunta juhli 11.9.2005

Kotkan seurakunnan perustamisvaiheita
 

Kotkan kaupungin perustuskirjassa 16.7.1879 määrättiin, että "Sielunhoidon ja kirkkokurin suhteen tulee kaupungin kuulua Kymin emäpitäjä-seurakuntaan oikeudella käyttää sen kirkkoa ja siellä olevalta papistolta saada papillista palvelusta kohtuullista maksua vastaan, kaikki siksi kuin kaupunki vastaisuudessa voipi ruveta omaksi kirkkokunnaksi ja rakentaa oman kirkon sekä palkata erinäisen papin ja kirkonpalvelijat."

Kotkalaiset muodostivat 1880-luvulla noin kaksi kolmannesta Kymin seurakunnan jäsenmäärästä. Seurakunnallisiin oloihin oltiin tyytymättömiä. Kymin papit kävivät kerran kuukaudessa pitämässä Kotkassa jumalanpalveluksen. Kymmenen kilometrin matka Kymin kirkolle papinkirjan ja muiden asiakirjojen hakemiseen oli hankala ja aiheutti työpäivän menetyksen. Lisäksi paheksuttiin korkeita kirkollismaksuja.

Olot levottomasta sahayhdyskunnasta kaupungiksi muuttuneessa Kotkassa pysyivät rauhattomina ja sekavina vielä pitkään. Paikkakunnan valistuneimmat henkilöt ryhtyivät toimiin henkisen elämän parantamiseksi. Tärkeäksi keinoksi katsottiin oman seurakunnan perustaminen. Tullinhoitaja August von Nandelstadh ryhtyi tarmokkaisiin toimiin asian edistämiseksi. Hän oli ollut aloitteentekijä monissa muissakin henkisissä pyrkimyksissä.

Kymin kirkossa 17.5.1881 pidetyssä kirkonkokouksessa kotkalaiset ilmoittivat haluavansa muodostaa oman seurakunnan ja valita itse kirkkoherran. Kirkonrakennusrahasto oli perustettu jo edellisenä vuonna. Jumalanpalveluksia varten oli vuokrattu tilapäinen huoneisto. Kymiläiset suhtautuivat hankkeeseen suopeasti, kunhan kotkalaiset suorittaisivat itsenäistymiseensä saakka kirkolliset maksunsa Kymiin. Vain kirkkoherra vastusti, koska hänen lainmukaiset tulonsa vähenisivät. Hän ei myöskään uskonut Kotkan kasvamiseen.

Tuomiokapitulin puoltamisesta huolimatta senaatti hylkäsi anomuksen. Samalla se kuitenkin määräsi, että tuomiokapitulin oli viipymättä ruvettava toimiin Kotkan kirkollisten olojen järjestämiseksi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Asia juuttui virkakoneistoon vuosiksi. Tilanteen sekavuutta lisäsi uskonnollisten yhdistysten pyrkimys kirkollisen elämän johtoon.

Seurakunnan perustamisyritykset jatkuivat. Pidettiin kirkonkokouksia, laadittiin anomuksia ja lehtikirjoituksia, lähetettiin edustajia suorittamaan tiedusteluja tuomiokapitulissa, mutta mitään ei tapahtunut. Tullinhoitaja von Nandelstadhin muuttaminen paikkakunnalta oli menetys. Uudet johtohenkilöt olivat innostuneita, mutta eivät taidoiltaan hänen veroisiaan. Esitykset olivat huonosti valmisteltuja, jopa lain vastaisia, eripuraisuus lisääntyi ja valitukset asiasta kuin asiasta pitkittivät nekin käsittelyä.

Huhtikuussa 1890 oltiin taas valmiit uuteen yritykseen. Perusteltu palkkaus- ynnä muut talousasiat sisältävä esitys käsiteltiin Kymin kirkonkokouksessa helmikuussa 1891. Kymiläiset eivät nytkään vastustaneet, kunhan verot maksettaisiin Kymiin.

Asia eteni ratkaisevasti, kun senaatti 1.4.1892 teki periaatepäätöksen, jossa vahvistettiin Kotkan kaupungin erottaminen Kymin maaseurakunnasta, mutta vasta sitten kun silloisten Kymin kirkollisten palkannauttijoiden palkansaantioikeus loppuu. Kotkaan saatiin kuitenkin palkata heti apulaispappi.

Tavanomaisiksi tulleet valitukset viivyttivät tätäkin ratkaisua, niin että ensimmäinen oma pappi saatiin vasta kolmen vuoden päästä. Tällöin tuomiokapituli asetti pastori Paavo Paateron Kymin kirkkoherran apulaiseksi Kotkaan kaupunkilaisten voimatta vaikuttaa valintaan.

Muita seurakunnan täyden itsenäisyyden saavuttamisvaatimuksia ryhdyttiin välittömästi täyttämään. Tärkeimmät olivat kirkon rakentaminen ja hautausmaan perustaminen. Jälkimmäinen toteutui ensin. Oma hautausmaa vihittiin 18.10.1896 ja kirkko 27.11.1898. Tämän jälkeen vapauduttiin osasta Kymiin suoritettavista kirkollisista maksuista.

Vuonna 1901, kun Kotkan väkiluku ylitti 6 000, tuomiokapituli määräsi, että seurakuntaan oli valittava kappalainen. Myrskyisten kirkonkokousten, riitojen ja valitusten jälkeen vaali saatiin toimitetuksi. Ensimmäinen oma kappalainen pastori Jaakko Ripatti astui virkaan toukokuussa 1904.

Mahdollisuus täydelliseen itsenäistymiseen koitti vuonna 1911 Kymin kirkkoherran kuoltua. Velvollisuus osallistua kirkkoherran palkkaukseen loppui. Kotkan seurakunnalla oli jo oma kirkkoneuvosto, kirkkovaltuusto ja omat kirkonkirjat. Seurakunnan täydestä itsenäisyydestä puuttui enää kirkkoherran ja seurakunnan yli 10 000 hengen jäsenmäärän edellyttämä kahden kappalaisen valitseminen. Jälkimmäiset virat aiheuttivat jälleen riitaa ja valituksia.

Vaali toimitettiin tammikuussa 1914. Tuomiokapitulin ensimmäiselle vaalisijalle asettamasta Perniön kappalaisesta Kaarlo Edvard Kilpeläisestä tuli Kotkan ensimmäinen kirkkoherra, sen jälkeen kun eniten ääniä saanut Evijärven kirkkoherra K. A. Silen oli peruuttanut hakemuksensa. Pastori Jaakko Ripatti jäi ensimmäiseksi kappalaiseksi ja toiseksi kappalaiseksi valittiin pastori Olof Johannes Jurva.

Kirkkoherra Kilpeläisen astuessa virkaansa 1.5.1915 Kotkan seurakunta saavutti vihdoin täyden itsenäisyyden. Ensimmäinen yritys sitä kohti oli tehty jo 35 vuotta aiemmin.

Kaisu Harjunpää

Kaisu Harjunpää on kirjoittanut muun muassa Kotkan kirkko 1898-1998 –teoksen kirkon täyttäessä sata vuotta.

Sanottua...
Kotkalaisten oli vaikea sulattaa vastoinkäymisiä, jotka kohtasivat oman seurakunnan perustamisyrityksiä. He olivat valmiit taloudellisiin uhrauksiinkin hankkeen hyväksi. Kymiin kannettujen kirkollisten maksujen lisäksi suostuttiin veroäyrien perusteella lasketun osaprosentin keräämiseen kirkonrakennusrahastoon. Kun hanke ei edistynyt, tyytymättömyys sai jalansijaa.

Ensimmäisissä tunnepitoisissa anomuksissa viitattiin kaupunkilaisten omien hengellisten tarpeitten lisäksi siihenkin, että satalukuisten laivojen miehistöt kuukausimääriä merellä oltuaan olisivat mielellään halunneet kuulla Jumalan sanaa, mutta ovat nyt pakotettuja kuljeskelemaan lepopäivinä ympäri kaupunkia ilman, että kirkonkellojen tai Herran huoneesta kuuluvien hartauslaulujen ääni muistuttaisi heitä tai muita pyhäpäivistä.

Kirjeessään tuomiokapitulille kirkkoherra huomautti: "Kymin kirkonkellojen ääni kuuluu kyllä laivoihin saakka. Laulu ei kuulu, mutta tuskinpa Kotkan väliaikaisessa kirkossakaan tullaan laulamaan niin voimakkaasti, että laulu kantaisi siihen osaan kaupunkia, jossa kovin suositut hotellit sijaitsevat."

Erään 1887 kirkollisverojen kantoa käsitelleen kokouksen puheenjohtaja merkitytti pöytäkirjan loppuun: "Näin melkein kokonaista kolme tuntia tuhlattuamme päätettiin tämä kokous, minkä pöytäkirja on tulevassa kokouksessa hyväksyttävä." Pöytäkirja jäi tarkastamatta, koska ainoastaan yksi osanottaja oli ollut kokouksessa loppuun saakka.

Usein ilmenneen viranomaisten viivyttelyn lisäksi seurakuntahanketta hidastivat riidat, asiantuntemattomuus, myöhästyminen asiakirjojen jättämisessä, pyrkimykset lainvastaisiin säästötoimiin ja toistuvat valitukset lähes kaikista päätöksistä. Vaalitoimituksissa syntyi riitaa mm. vaaliluetteloista. Omaa kappalaista valittaessakin vaalitoimitus oli keskeytettävä metelin vuoksi. Toimitusmiesten poistuminen ei auttanut, vasta kirkon valojen sammuttaminen rauhoitti tilanteen.

Teksti Kaisu Harjunpää julkaistu Osviitassa 7.9.2005

Takaisin ylös

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.